Eroaako nuoresta asti yhdessä olleet parit helpommin nelikymppisinä?

Nuorena sitä ei kuvittele valitsevansa tyttö-/poikaystävää elämänmittaiseksi kumppaniksi ja tulee joustettua aivan liikaa tärkeissä asioissa.

Nelikymppisenä ei sitten enää jaksa olla kumppanin kanssa, jonka kanssa ei ole yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja, jonka takia on joutunut luopumaan osasta unelmiaan.

Ihmiset usein myös muuttuvat merkittävästi teini-iän ja keski-iän välillä, usein täysin eri suuntaan.

Moni myös tuntuu uskovan, ettei se koko aikuisiän rinnalla ollut puoliso voisi lähteä suhteesta, joten kumppania voi kohdella miten vaan. Siihen päälle vielä neljänkympin kriisi pettämiseen ja ero on valmis.

Joo totta se on, tilastotkin niin kertovat

https://open.spotify.com/track/4VeTFM7BNYWyZQYQFB19B0?si=TKE2197iSrm8Gz…

Yläkouluikäinen vs esim. 20 v. ovat ihmisinä jo kovin eri tasolla. Toinen on lapsi ja toinen nuori aikuinen. Ei ihme, että teini-ihastuneille ero voi tulla jossain vaiheessa.

Vielä on lusikat ja haarukat samassa osoitteessa ihan onnellisesti. T. Viisikymppinen, 33 vuotta suhteessa.

Omassa tuttavapiirissä on taas päinvastoin. Ne muutamat parit jotka on alkaneet seurustella yläaste/lukioikäisinä on edelleen yhdessä reilun 30 vuoden jälkeen, kun taas ne, jotka pariutui vasta lähempänä kolmekymppisiään on jo ehtineet erota ainakin kerran. Osa on jo kolmannellakin kierroksella ja sitten on niitä jotka ei enää parisuhdetta edes etsi.

Usein noin käy kun toinen kasvaa aikuiseksi (opiskelee ja alkaa nähdä maailman ihan eri silmin) ja toinen jää mieleltään pikkukaupungin lätkä- ja prätkäjätkäksi. Jotkut jäävät roikkumaan siihen suhteeseen eivätkä pistä välejä poikki kaksikymppisenä vaan vasta kun ensin on tehty lapset ja kasvatettu ne isoiksi.

Omassa lähipiirissä eroavat herkimmin n. kolmekymppiset nuorena sitoutuneet pienten lasten vanhemmat. Toinen lapsi tuntuu olevan se ratkaiseva tekijä, joka keikauttaa kupin nurin. Ja eri tavoitteet aikuiselämälle ajavat helposti eroon.

Mutta ei eroaminen ja eri teille lähteminen tee nuorena aloitetusta suhteesta mitenkään arvotonta. On kasvettu yhdessä ja rakastettu monta vuotta. Aika aikaansa kutakin.

ei ne nelikymppisiksi asti ole yhdessä, eiköhän se ero tule jo siinä 25-30 välissä

moni ei iästä riippumatta nykyään asu kauaa yhdessä ennen naimisiin menoa ja ero tulee 5-10v aikataululla

sitten on vielä tää nykyinen muotivillitys eli nämä "aikuiset pissikset" joille avioerot ovat lähes harrastus

Kunnen kuolema meidät erottaa, jos tämän vannotte niin noudattakaa sitä tai älkää menkö naimisiin.

Eroja on erilaisia. Nuo edellämainitut "aikuiset pissikset", sitten väkivaltaisesta tai muuten hirveästä (esim. mielisairaus/huumeet) suhteesta eroavat ja sitten ne joilla yksinkertaisesti on taloudellisesti varaa erota ja pärjäävät paremmin yksin (koulutettuja ikisinkkuja jotka menevät vanhoina yhteen saadakseen lapsen).

Niinhän sitä sanotaan, että nelikymppisenä on yksi erobuumi, yleensä lapset on siinä kohtaa jo vähän isompia ja huomataan, ettei parisuhteen tilanne parantunutkaan pikkulapsivuosien jälkeen. Teini-iässä seurustelun aloittaneet eroaa yleensä siinä työelämään siirtymisen vaiheessa viimeistään, jos siitä päästään yli niin seuraavat kynnykset on lasten hankkimiseen liittyvät erimielisyydet, sitten ehkä se "neljänkympin kriisi", sitten se kun lapset muuttaa kotoa, sitten eläkkeelle jäänti. Nämä liittyy semmoisiin elämän muutoskohtiin ja henkisen kasvun vaiheisiin, siinä samalla saatetaan huomata ettei se kumppani enää olekaan se oikea.

Me ollaan seurusteltu kohta 15 vuotta, 17-vuotiaasta alkaen. Kaksi pientä lasta. Jännä nähdä miten käy silloin nelikymppisenä, ollaan molemmat muututtu paljon siitä kun alettiin seurustelemaan. Riittääkö halua ja tahtoa vielä pysyä yhdessä, kun ei ole lasten takia "pakko". Nythän meillä menee kyllä ihan hyvin, ollaan hyvä tiimi ja rakkautta on, mutta kun alan miettiä mitä yhteistä meillä on lasten lisäksi niin no, en oikein tiedä. Ne yhteiset haaveet joita meillä oli, on saavutettu jo ja pian pitäisi alkaa miettiä uusia haaveita, mutta onko meidän ajatukset tulevaisuuden suunnasta enää samat? Ei sitä silloin nuorena osannut ajatella elämää keski-iässä ja sen jälkeen.

Tilastollisesti se nuorena aloitettu suhde kyllä lisää eroriskiä. Eri asia varmaan, kuinka se kenenkin ympyröissä näkyy. Itse en kyllä silloin teininä osannut riittävän viisaasti harkita, millaisen ihmisen kanssa pystyn olemaan eliniän, vaikka kovasti pähkäilinkin. Tässä se tulos nyt sitten näkyy, ero nelissäkymmenissä, vaikka kovasti yritin suhdetta korjailla.

Tietysti, jos heti kerralla osuu oikeaan ja vielä saa sen sopivan kanssa yhteen kasvaa, mikäs sen ihanampaa.

Vierailija kirjoitti:

ei ne nelikymppisiksi asti ole yhdessä, eiköhän se ero tule jo siinä 25-30 välissä

moni ei iästä riippumatta nykyään asu kauaa yhdessä ennen naimisiin menoa ja ero tulee 5-10v aikataululla

sitten on vielä tää nykyinen muotivillitys eli nämä "aikuiset pissikset" joille avioerot ovat lähes harrastus

Aijaa, me ollaan kyllä edelleen yhdessä kohta 5-kymppisinä. Alettiin seurustella lukion ekalla.

Yhteen mentiin, kun olin 17v. Erottiin, kun olin 38v. Mies ei enää ollut kiinnostunut. Ei jaksanut kuunnella puheitani, ei halunnut tehdä mitään yhdessä, ei seksiä, ei mitään. En tiedä varmasti mitä tapahtui. Exän rakkaus jotenkin loppui. Rakastuin toiseen mieheen ja homma loppui siihen minunkin osalta.