Milloin viimeksi olet opiskellut piirtoheitinkalvoista?
Meillä oli vielä 2014 opettaja joka rakasti kalvosulkeisia :D :D
Kommentit (14)
N. 5 v sitten yliopistolla.
Se on matikkaan ja vastaavaan oikein passeli keino, kun käydään laskuja läpi.
2009. Oli yksi vanha opettaja joka ainoana koko koulussa käytti kalvoja omalla kurssilla. Oli jäämässä tai jäänyt eläkkeelle.
Se oli 1996 ammattikoulussa.
Joskus ennen muinoin oli sellainen sanonta, että kalvoton on kelvoton.
En ole koskaan opiskellut mitään, siksi riehun vauvapalstalla ja oletan mammojen olevan kiinnostuneita sähköautojen vastustamisesta epärationaalisin perustein.
En nyt vuotta muista mutta yksi opettajani rakasti kalvoja. Hänen tunnillaan ei muuta ollutkaan kuin kalvoja joita piti sitten kopsata vihkoon. Ei kai oikein osannut muuten opettaa.
90-luvulla varmaan. 2000-luvulla esitykset on tupanneet olemaan powerpointtia tai muuta slideshowta.
Minä opettajana kaivan yhä edelleen välillä piirtoheittimen ja tussit esiin. Kyse on luovasta alasta, jossa ei ole selkeää yhtä ratkaisua, kalvo on kuin muistiinpano oppilaiden ideoista ja tuotoksista. Kalvolle on myös hyvä tehdä yhteenvetoja, piirtää kaavioita ja kaavoja.
Varsinaisia kalvosulkeisia en ole pitänyt 2014 jälkeen. Toisaalta, powerpoint ei taivu muuttuviin tilanteisiin kovinkaan hyvin. Mieluiten käytän nykyään wordia, siinä voi sentään vähän improvisoida, luovuudesta kun om kyse.
2007 lukiossa oli kalvot käytössä, amiksessa en ole varma mutta ainakin taululle ope kirjoitti, ja se piti kopioida omaan vihkoon vuonna 2013.
Joskus lukiossa. Pääsin ylioppilaaksi 2011.
Yläasteella, taisin päästä peruskoulusta vuonna 2008. Kauppiksessa ei käytetty enää ollenkaan. Aikamoinen harppaus kun yläasteella käytettiin ruutuvihkoa ja kalvoja, tietokoneita käytettiin kerran viikossa atk-tunneilla. Kauppiksessa taas oltiin lähes joka tunti tietokoneilla ja kaikki materiaali ja muistiinpanot tehtiin koneilla.
Pari kuukautta sitten ostin kalvoja.