Lapset uskoo vasta kun niille raivostuu... :( eli huonon äidin tilitys

en nyt ihan "raivoa" mutta saatan sanoa kymmenen kertaa jonkun asian kauniisti ja sitten vasta kun korotan ääneni, alkaa tapahtua. ja sitten tulee itselle paha mieli. :(

Yritän yleensä olla ihan "hyvä äiti" ja monenlaisia yleisesti hyväksyttyjä keinoja on käytössä lasten kasvatuksessa. Kummasti sitä kuitenkin on huomannut että kun parin kuukauden välein jostain asiasta oikein kunnolla raivoaa ja huutaa niin teho on tosi hyvä. Aiemmin on saanut samasta asiasta sanoa sata kertaa, on keskusteltu, lapsi ollut jäähyllä, on menettänyt kivoja juttuja ja palkittu onnistumisesta mutta vasta se järjetön huutaminen on lopulta tuottanut (melko) pysyvää tulosta ja kaikille pahan mielen.

kyllä tässä miettii että mitä on mennyt kasvatuksessa pieleen, kun pyynnöt ja "vetoaminen" myöhäisempään yhteiseen kivaan tekemiseen ei auta!



Tosiaan nyt on kokonainen tunti mennyt upeasti, kun sain sen raivarin. Itsellä vaan edelleen paha mieli. No, ulos kun päästään niin kaipa se olo helpottaa.



ap

Mikä meidän vielä viikon ekaluokkalaista vaivaa. Oikeasti kaikki mitä mä sanon on vastaus joojoo tai kohta. Sitten kun huomautan, että eilenkin oli tästä puhetta ja sanoit joojoo en enään jätä niin miksi taas. Nauraa vaan päälle tai irvailee. Vasta kun mulla menee totaalisesti hermo huudan ja kiljun sitten vasta tuntuu menevän perille.



Miten mä saisin sen käsittämään, että olis kivempi kaikille jos uskois aikasemmin ettei tarttis saada hepulia jatkuvasti.

Viisi vuotta sitten kuvittelin, että pian helpottaa, kyllähän nuo mukulat oppii kun vaan jaksaa joka päivä samoista asioista sanoa, mutta EI, ei ole oppineet!



Tuntuu että laiskistuvat ja valittavat vaan useammista asioista kasvaessaan.

Nyt rupee taas jo raivokäyrä nousemaan ja tänään kun lasten kaverit lähtee, niin saavat kuulla taas kunniansa! Äiti ei ole mikään orja ja piika talossa ja vaikka on vieraita, niin perheen säännöt on ja pysyy!



Ja meidän kullanmurut on nyt siis 8- ja 11!