Kuinka moni diagnosoitu laktoosivammainen saa oireita laktoosittomista tuotteista?
Mulle tulos alunperinkin tuli vähän yllätyksenä, sillä en ole koskaan erityisemmin pitänyt monestakaan maitotuotteesta ja olen jo lapsena kieltäytynyt juomasta maitoa. Olen myös voinut syödä oireetta jäätelöä, maitosuklaata yms. mutta jälkeenpäin ajatellen syönyt aina niitä pieniä määriä. Mulla on siis lääkärin diagnoosi ja lääkäri määräsi laktoositestin "sivututkimuksena", kun vatsaoireet viittasivat muuhun (todettiin myös refluksitauti) tuloksena ettei laktoosi imeydy juuri lainkaan. Kerma on aina ollut sellainen, mistä saan voimakkaat vatsaoireet.
Mutta sitten nämä laktoosittomat. Yleensä oireilen maitotuotteisiin vatsan turpoamisella, mutta reagoin moneen muuhunkin samalla tavalla, mm. soijaan, purkkihernekeittoon (jostain syystä en tuoreisiin tai pakaste herneisiin tai itse tehtyyn hernekeittoon), banaaneihin ja sitrushedelmiin nyt ainakin. Mutta laktoositon jäätelö, muutama kokeilu ja tulee tunnin sisällä kunnon ripuli. Saman tekee mm. laktoositon jugurtti, kun taas ulkomaalaisia jugurtteja voin syödä hyvin. viimeisin kokeilu oli laktoositon voi porkkanakakkuun, ripuli ja lisäksi pahoinvointia.
Nyt olen ottanut sen linjan, että juhlissa otan vain kahvia, ellei ole mitään selkeästi maidotonta tarjolla. Kotona olen jättänyt kaikki maitotuotteet juustoa lukuunottamatta pois. Kovat juustot eivät aiheuta mitään oireita, mutta niitäkään en syö kuin pieniä määriä.
Kommentit (13)
Mulla on kaikista pahin laktoosivaiva. Elimistö ei pilko laktoosia ollenkaan.
Mitään kipuja ei laktoosista kuitenkaan tule. Ilmavaivoja kylläkin 😂.
Tuo laaktoosivamma havaittiin, kun haluttiin sulkea pois keliakiaa, laktoosi-intoleranssia..
Vierailija kirjoitti:
Mulla on kaikista pahin laktoosivaiva. Elimistö ei pilko laktoosia ollenkaan.
Mitään kipuja ei laktoosista kuitenkaan tule. Ilmavaivoja kylläkin 😂.Tuo laaktoosivamma havaittiin, kun haluttiin sulkea pois keliakiaa, laktoosi-intoleranssia..
Se on muuttunut kaikilla pahemmaksi, joutuu kokeilemaan ja on tuotekohtaista minkälaista sietää.
Mulla laktoosivamma ei oireile ulkomaisista tuotteista! Esim Lidlin kreikkalainen jogurtti yms ei aiheuta oireita! Mutta kotimaiset aiheuttaa. Syyksi tähän ravintoterapeutti arveli, että suomessa maito pilkotaan niin moneen kertaan, että se tavallaan menee pilalle. Sanoi myös, että voisin kokeilla raakamaitoa, sitä moni sietää! Raakamaitoa vaan en ole löytänyt mistään, lähistöllä ei yhtään tilallista josta käydä kysymässä.
Ja itselläni myös se "pahin" aste laktoosista- ei imeydy lainkaan ja tulen todella kipeäksi maitotuotteista.
Vierailija kirjoitti:
Mulla laktoosivamma ei oireile ulkomaisista tuotteista! Esim Lidlin kreikkalainen jogurtti yms ei aiheuta oireita! Mutta kotimaiset aiheuttaa. Syyksi tähän ravintoterapeutti arveli, että suomessa maito pilkotaan niin moneen kertaan, että se tavallaan menee pilalle. Sanoi myös, että voisin kokeilla raakamaitoa, sitä moni sietää! Raakamaitoa vaan en ole löytänyt mistään, lähistöllä ei yhtään tilallista josta käydä kysymässä.
Ja itselläni myös se "pahin" aste laktoosista- ei imeydy lainkaan ja tulen todella kipeäksi maitotuotteista.
Jotain perää tuossa suomalaisessa maidonkäsittelyn ylitehokkuudessa on. Mä pystyn ainakin Italiassa, Kreikassa ja Ranskassa syömään jogurttia ja jäätelöä ilman vatsavaivoja. Suomessa yks laktoosillinen jätskituutti tai kakunpala aiheuttaa armottomat vatsanväänteet.
Mulla on paha laktoosi-intoleranssi enkä käytä ollenkaan laktoosittomia tuotteita. Ennen oli "vähä-laktoosisia" ja niissäkin oli laktoosia. Pärjään hyvin mustalla kahvilla. Joskus syön juustoja, piimää ja jäätelöä, mutta ajoitan syömisen iltaan ja kotioloihin niin saan kärsiä rauhassa.
Kovissa juustoissa ei kai ole laktoosia ollenkaan.
Mutta ihminen pärjää kyllä hyvin ilman maitoakin. En koe tarvetta juoda maitoa tai syödä voita. Maidon ajattelu ja sen haju ällöttää nykyisin pahasti. Jäätelöstäkään en juuri välitä. Rasvaiset ja suolaiset juustot ovat herkullisia, samoin raikas piimä pienenä lasillisena hyvin harvoin.
Raakamaitoon liittyy hygieniariski, samoin kuten lähdeveteen. Jos ei ole mitään pakkoa saada maitoa (miksi olisi) niin jättäisin sikseen.
Minulla tulee myös tuotteista joissa tuotantolinjoilla käsitelty maitoa niin oireita. Hernekeittoa ja soijaa pitää aloitella syömään vähän kerrallaan. Stressistä pahenee myös oireet, kannattaa yrittää sitä vähentää. Joskus ei pysty syömään ollenkaan laktoosittomia ja joskus pystyy pari juustosiivua leivän päälle ilman mitään oireita.
Vierailija kirjoitti:
Soijarouheessa ei ole laktoosia
Mulle ei sovi soija, kuten aloituksessa kerroin. Ei se liity laktoosiin.
Kai se on vähän sama kuin Pavlovin koirat alkoivat kuolata kellon äänestä.
Voit myös olla allerginen maidolle. Maitoja on myös erilaisia. Googlaa A-maito.
Jos kaikki maitotuotteet, niin laktoosia sisältävät kuin laktoosittomat, aiheuttavat oireita niin onko kyse laktoosista vai jostain muusta maidon osasta?
Laktoosittomassa on laktoosia lähes aina jonkin verran jäljellä, kaksi vuotta tai yli kypsytettyjä juustoja uskaltaa kokeilla.
Ruokaviraston sivuilta
Vähälaktoosisten ja laktoosittomien elintarvikkeiden laktoosipitoisuudelle ei ole toistaiseksi ole olemassa yhteisiä EU raja-arvoja. Suomessa on pitkään sovellettu yhteispohjoismaisina raja-arvoina seuraavia:
laktoosittomat elintarvikkeet – laktoosia vähemmän kuin 10 mg/100 g tai 100 ml
vähälaktoosiset elintarvikkeet – laktoosia vähemmän kuin 1 g/100 g tai 100 ml