Olen kokenut elämässäni sekä huonommuutta omasta statuksestani, että ylistystä siitä

En ota tässä kantaa ansioihini ja niistä kumpuavaan kiitokseen. Vaan pelkkään ulkoisiin asioihin perustuvaan arvostukseen tai epäarvostukseen.

Lapsuudenkotini ympyrät olivat sellaisia, että niissä ei ollut mitään hienoa. En siis päässyt keulimaan sellaisella, että olen jonkun lapsi tai että puitteet ovat hyvät.

Pääsin arvostettuun lukioon ja siinä tuli mukana statusta, jonkalaista ei ulkopuolinen osaa kuvitella. Oli itse "menestyjien" seurassa ja tietysti siinä samalla itsekin jotain parempaa (nämä siis kommenteissa, ei välttämättä omassa mielessä).

Olin lukion jälkeen töissä huonosti palkatussa matalapalkkatyössä. Se oli ihmisten puheissa jo vihonviimeistä hommaa ja teki minusta "tyhmän" ja "kunnianhimottoman". Kyllä se tietysti tuntui, mitä muut ihmiset ajattelivat. Vaikka olin tietysti sama ihminen, joka oli pärjännyt siellä eliittilukiossakin:)

Myöhemmin opiskelin yliopistossa. Se oli taas "hienoa" ihmisten mielestä. Omasta mielestäni se hype saattoi olla ansiotonta, itse tietysti koin, että opiskelen sellaista, mikä kiinnostaa.

Nyt teen työkseni matalan statuksen työtä. Suhtaudun huvittuneesti ihmisiin, jotka haluavat arvottaa minua vain sen työn mukaan.

Johtopäätös: joillain jää ikuisia alemmuudentunteita, kun ei ole "hienoa" koulutusta. Kuitenkin ihan se voi olla suorastaan perusteetonta.
Kaikkien mielestäni pitäisi saada kehuja ja kannustusta siihen, että se, mitä tekee, on hyvä asia ja että on vaikka hienoa, että on ammattilainen, vaikka se ammatti olisi perinteisesti ylenkatsottu, kuten vaikka roskakuski tai huoltomies.