Lue keskustelun säännöt.
Miksi olen niin väsynyt arkeen? Kenelle voin puhua...?
07.05.2009 |
Lapset 7v,3v ja 5kk... Esikoinen aika vaikea erityislapsi, onneksi kuitenkin koulussa päivät... Kolme vuotias kotona mun ja vauvan kanssa.. En ymmärrä,miksi hermostun koko ajan joka asiasta, varsinkin uhma-ikäisen narinaan ja mankumiseeen hermostun aina heti ensimmäisenä aamulla,kun saan silmät auki... Nyt hermostun jo vauvankin narinaan,josta en ole ennen ollut moksiskaan...
Minulla todettiin jo raskausaikana pitkään jatkunut masennus, johon sain lääkityksen ja kun annostusta nostettiin, tuli sivuvaikutuksia enkä halua enään syödä niitä... Ja nyt yritin soittaa tälle hoitajalleni, niin puhelinvastaaja sanoi, että palaan lomalta vk 25! Eikä kellään tietoa,kuka nyt voi kuunnella minua! Oma äitini ei jaksa kuunnella ja mies ei puolestaan ymmärrä.. Näin vaan jätettiin minut tyhjän päälle vaikka tein jo aikoja sitten selväksi että tarvitsisin jokaviikkosia tapaamisia,eikä olla nähty edes 1*kk!!
Itken koko ajan ja olen aivan poikki.. Olemme jo lastensuojelun asiakkaita, mutta en minä siitä ole hyötyä löytänyt... Saamme kotipalvelua ja kun valitan jaksamistani,niin sanotaan että pyydä sieltä hoitaja väh.kerran viikossa, mielelläni tämän tekisin, mutta kun se ei ole meille ilmaista vaan joudun siitä maksamaan ja kun tuo raha ei tosiaan kasva meillä puissa..
Ja minulle asennettiin ehkäisykapselit 6 viikkoa sitten, ja siitä asti valuin verta, oli muutaman päivän tauko ja aamulla oli kiva yllätys, kun lakanat taas veressä.. Ei jaksa,ei.. Hemoglobiinikin on vain vähän päälle sata,kun valun kuiviin.. Mutta ei kukaan halua auttaa millään tavalla,vaikka olen apua pyytänyt.. Mitä vielä voin tehdä?!? Kaikkeni olen yrittänyt antaa...
Jos joku jaksaa lukea niin kiitos siitä Sinulle, en ole ikinä ennen aloitusta tehnyt.. Anteeksi kun on pitkä sepustus, on vaan niin paljon paskaa niskassa juuri nyt...
Kommentit (21)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta sitä vaan täytyy elää päivä toisensa perään vaik kuin väsyttäs. Eikä se juur puhumalla parane, olen yrittänyt puhua joskus ystävilleni.
Elämä ilmeisesti vaan on semmonen enempi rankka ja raskas juttu. Siihen kai täytynee vaan sopeutua.
60vee pappa... Tuntuu vaan,että mihin tahansa menenkin apua pyytämään niin mieluummin tyrkätään resepti kouraan kun keskusteltaisiin.. Niin se taitaa ollakkin muissakin asioissa.. Mutta kiittos tsempistä...
ap
Mulla ei hirveesti ole kokemusta avun hankkimisesta tälllaisessa tilanteessa mutta ahdistuksesi paistoi kirjoituksesta niin läpi että pakko oli jotain vastata.Itse olen saanut keskusteluapua vaikeaan elämäntilanteeseen seurakunnan perhetyöntekijältä joka oli tosi pätevä tyyppi eikä todellakaan mikään "jeesustelija" vaan kuunteli ja esitti järkeviä keinoja elämänlaadun kohentamiseksi.
Myös suoraan terveyskeskuksen lääkärille tai sairaanhoitajalla kannattaa varata aika ja todellakin kannattaa jopa liioitella olotilaansa(jos ei muuten riitä) että saa ajan nopeammin,heillä on velvollisuus auttaa.
Sinun on pakko vaatimalla vaatia apua vaikka sitten neuvolasta(neuvoloiden keskusteluryhmät?),muuten ei kyllä kukaan auta.Niin väärin kuin se onkin.
Paljon voimia Sinulle.
eikös siellä ole jotain puhelinnumeroo tarjolla josta sais jonkin sortin juttuseuraa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nyt ihan tavisterkkarille ja sieltä lähete, mieluiten keskusteluapua, ehkä joku uusi lääke mitä voit kokeilla, pitkäkestoinen masennus EI ole mikään elämän pikku kolhujen aiheuttama alakulo vaan SAIRAUS!
Jos et ihan oikeasti jaksa, nyt on sellaisen järkevän virikehoidon paikka!
Onko sinulla mitään aikuiskontakteja päivisin vai istutko kotona lasten kanssa?
t sh
tarhaan,niin vaikea kynnys kun se minulla onkin ylittää... Ja myös tuo avun pyytäminen on ollut mulla hankalaa,kun meidän suvun naiset, ne jaksaa vaikka olis pää kainalossa niin itsekkin asetan itselleni liian suuria vaatimuksia.. Olen kuitenkin vain yksi ihminen jolla on vain kaksi kättä... Ja apua olen parhaani mukaan yrittänyt pyytää...
Olen sanonut ihan selvästi tälle meidän sossutädille,etä kohta minulla napsahtaa ja ihan oikeasti käy jotain mutta vastaus on tyyliin, että mietitään sitä sitten... Näin... En halausi mennä terkkariin huutamaan että kohta hyppään parvekkeelta alas, varmasti apua tulisi, mutta sitten jo pelkään että lapsia ruvettais ottamaan pois... Meidän perhetyöntekijä oli aivan turha, mutta sekin tuli kokeiltua raskauaikana... Kiitti kaikille... Joku kysyi, mitä teen päivät... Valitettavasti ei ole mulla aikuisia ystäviä... Eli lapsia lapsia päivät pitkät...
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ylivelkaantumista, vakavaa sairautta ja avioero. Joskus tuntui toivottomalta, en voinut kuvitella että kaikki vielä järjestyy. Kaikki on kuitenkin järjestynyt.
Perheneuvola ja läheinen ystävä ovat olleet minun henkireikä.
Myös pankkivirkailijan toimilla on selvitetty monta ongelmaa. Elämä hymyilee nykyään :) Voisinpa ap olla sinulle ystävä...
ap lähtee nyt käymään pihalla vähän käppäämässä... Ei jaksais, mutta pakko kai se on...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mun kaverini, lapseton ihminen, sairastui keskivaikeaan masennukseen ja tilanne kesti todella pitkään, ennen kuin sain kaverini puhuttua ympäri ja hän hakeutui lääkäriin. Kaveri kävi muutaman kerran sen lekurin luona, juttelemassa ja sai myös masennuslääkityksen, jota vaihdetiin kolme kertaa, ennen kuin sopiva löytyi. Nyt kaveri on taas entisensä, se iloinen ja virkeä ihminen; monta vuotta eli aivan yliväsyneenä, mikään ei kiinnostanut jne.
Eli toki tarvitsen juttuseuraa ja toivon, että sitä myös saat, mutta kannattaa myös pyytää lääkäriä vaihtamaan masennuslääke toiseen, siitä todellakin on apua, kun oikean lääkkeen ja annostuksen löydät. Toivon sulle voimia ja toivon että löydät avun; elämä on kuitenkin elämisen arvoista ja sitä ei kannata jättää elämättä, apua on haettava!!!
on oman paikkakuntasi kriisikeskus. Ilmaista ja haluavat todella auttaa ja kuunnella ja osaavat myös neuvoa mistä kannattaa lähteä etsimään pitkäaikaisempaa apua. Voimia sulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
teidän tilannetta, mutta monet (itseasiassa lähes kaikki) erityislasten vanhemmat kokevat masennusta jossain vaiheessa. Mikä teidän lapsen tilanne nyt on? Onko terapiat ja tukimuodot kohdallaan? Oletko ehkä väsynyt nyt kun olet joutunut pinnistämään voimasi lapsen takia? Onko lapsen erityisyys vaatinut veronsa sinulta ja teidän parisuhteelta?
Itse olen kokenut asioita näin ja huomannut että masennus kurkistelee juuri silloin kun saa hetken hengähtää lapsen kannalta....
Lisäksi kun sinulla noin pieni vauva voi olla raskaus/synnytysperäistä jossa ihan omalääkärinkin kautta voisit saada apua.
Vertaistukea voisi löytyä paikallisista vanhempainpiireistä (mikä erityisyys lapsella kyseessä en tiedä mutta esim. adhd lasten, autisminkirjonlasten, sydänlasten jne vanhempainpiirejä tarkoitan).
Kaikkea hyvää sinulle ! Voimia ! Ei tarvitse jaksaa pää kainalossa, ei teidän sukulaisnaiset ole sinun kengissäsi, joten vertailua ei voi tehdä =) + sanoisin että se joka ei tiedä erityislapsiperheen arjesta niin ei oikeasti vaan tiedä, sitä asiaa kun ei voi "oppia" kuin kokemalla.
Täälä pk-sudulla löytyy vrtaisryhmää jos johonkin ja myös seuraa löytyy varmasti jokaiselle, joka ei keskustlukumppania pure.
Myös muissa isommissa kaupungissa lienee ihan sama
Sisältö jatkuu mainoksen alla
takana on pitkiäkin kuntoutusjaksoja, viimeisin kesti vuoden, joka aamu ja iltapäivä ajoin hesaan ja takas (vantaalle,ei mikään superpitkä matka toki...) ja keskimmäinen aina mukana, mies osallistui tämän vuoden aikana ehkä 10 kertaa lapsen asioihin ja tapaamisiin...
Tämä lapsi vaatisi niin paljon aikaa ja vaivaa ja minä en kykene antamaan edes puolia siitä.. Hänen kanssaan onkin keskusteltu ihan ympärivuorokaitusesta kuntoutuspaikasta, ja olen siihen valmis, jos se on lapsen parhaaksi.. Vertaistukiryhmää olisi mukava kokeilla, olen vaan hirmuisen ujo, enkä tule loistavasti juttuun muiden vanhempien kanssa...
Välillä mietin,mikä päähänpisto oli ruveta kolmatta tekemään.. Myöhästähän se nyt on,enkä poikaan antaisi tuota ihanaa toukkaa...
ap
enkä yhtää ihmettele että olet masentuntu / uupunut arkeen. Näiden erityisten kanssa on vain yritettävä hyväksyä se ettei voi riittää kaikkeen, ja onneksi teillä on lapselle kuntoutusta tarjolla - ota apu vastaan varsinkin nyt kun omat voimavarasi ovat koetuksella uhmiksen ja vauvan kanssa =) Ehkä myöhemmin tulee helpompia jaksoja, jolloin voit taas kokea riittäväsi paremmin. Kolmelle lapselle ei kuitenkaa yksi äiti riitä, ts. tämähän se arjen kokemus usein on kun jokainen tarvitsee eri asiaa samaan aikaan. Sinulla tämä varmasti vain kärjistyy potenssiin kolme, kun yksi lapsista vaatii niin paljon.
Ei kait vertaisryhmässä tarvitse niin kovin olla äänessä jos sille ei tunnu - pelkästään toisten kokemuksien / ratkaisujen kuuleminen voi auttaa. Rohkeasti mukaan, sanoisin! Kokeile ainakin, ei siinä mitään häviäkään.
Kunhan ymmärrät sen että teidän arki on tosi haastavaa, on aivan luonnollista että olet väsynyt ja uupunut, ja että olet ansainnut kaiken tarjolla olevan avun niin luulen että olet jo tiellä toipumiseen! Tsemppiä
takana on pitkiäkin kuntoutusjaksoja, viimeisin kesti vuoden, joka aamu ja iltapäivä ajoin hesaan ja takas (vantaalle,ei mikään superpitkä matka toki...) ja keskimmäinen aina mukana, mies osallistui tämän vuoden aikana ehkä 10 kertaa lapsen asioihin ja tapaamisiin...
Tämä lapsi vaatisi niin paljon aikaa ja vaivaa ja minä en kykene antamaan edes puolia siitä.. Hänen kanssaan onkin keskusteltu ihan ympärivuorokaitusesta kuntoutuspaikasta, ja olen siihen valmis, jos se on lapsen parhaaksi.. Vertaistukiryhmää olisi mukava kokeilla, olen vaan hirmuisen ujo, enkä tule loistavasti juttuun muiden vanhempien kanssa...
Välillä mietin,mikä päähänpisto oli ruveta kolmatta tekemään.. Myöhästähän se nyt on,enkä poikaan antaisi tuota ihanaa toukkaa...
ap
ainakin mitä nopeasti katsoin. sori, kokonaan en jaksanut kaikkia viestejä lukea, vain ap:n aloituksen...
mä itse sairastuin lievaan masennukseen esikoiseni syntymän jälkeen. hän ei ole erityislapsi, mutta luokiteltu kuitenkin "haastavaksi lapseksi". hänellä siis on voimakas temperamentti ja oli vauvana erittäin itkuinen koko ensimmäisen elinvuotensa, ja vaikka se ei varsinaisesti ollut syypää masennukseeni, niin niiden varsinaisten syiden päälle vielä tämmöinen vauva niin masennus ei ollut ihme.
itse hain apuja ihan lastenneuvolasta sekä sosiaalitoimistosta/lastensuojelusta, paikkakuntani perhetukikodista, kriisitukikeskuksesta, terveyskeskuksesta sekä ensi- ja turvakodista. lisäksi soittelin pahimpina päivinä yhteen tukipuhelimeen ihan vain tilittääkseni miten kamala päivä nyt on... apua on kyllä joskus ihan kohtuuttoman vaikeaa saada (siis mun mielestäni), kun sitä pitää jaksaa hakea uudestaan ja uudestaan ja taistella siitä että sitä saa, vaikka ei todellakaan yhtään jaksaisi. toisaalta, tarpeeksi kauan kun soittaa samoihin paikkoihin ja samoille ihmisille (tai miksei myös eri ihmisillekin) ja selittää tilannetta uudestaan ja uudestaan, jossain vaiheessa saa apua jo pelkästään siksi, että nämä tahot "pääsevät eroon siitä jatkuvasta valituksesta"...
lisäksi voisit yrittää jutella paitsi miehesi, myös äitisi kanssa, ja pyytää heiltä sellaista apua, että myös he alkaisivat olla yhteydessä näihin eri tahoihin. meillä yksi iso syy sille, että löytyi apua, oli se, että mies alkoi myös soitella noihin jo mainittuihin paikkoihin ja kertoi tilanteen omasta näkökulmastaan ja sanoi suoraan, että ihan oikeasti tässä tarvitaan apua ja sitä on saatava nyt. taisi se uhkailla jossain välissä jollain valituksella jonnekin ylemmälle taholle, jos en väärin muista (nyt just en pysty edes mieheltä itseltään tarkistamaan)... mutta se auttoi.
mutta sitä vaan täytyy elää päivä toisensa perään vaik kuin väsyttäs. Eikä se juur puhumalla parane, olen yrittänyt puhua joskus ystävilleni.
Elämä ilmeisesti vaan on semmonen enempi rankka ja raskas juttu. Siihen kai täytynee vaan sopeutua.
kirkon diakonissat, jotka ovat sairaanhoitajia?
On tilanteita, joissa auttajaa ei kuitenkaan löydy vaan tarvitsee itse vain omin avuin selvitä kaikkea kokeillen. Puhuminen ei kaikkia auta ja aina ei ole mitään konkreettista, mitä tilanteessa voisi tehdä. Konkreettista auttamista pitäisi olla enemmän - esimerkiksi, että saa kotiin siivoojan ja lastenhoitajan, niin että itse pääsee vaihtamaan vähäksi aikaa maisemia ja hengähtää.
Lääkkeetkään eivät ole ratkaisu kaikkien ongelmiin. Niitä työnnetään ihmisille, koska muulla tavalla ei osata / pystytä auttamaan ja ongelmat medikalisoidaan eli yhteiskunnallisiin ongelmiin (jotka tuntuvat ihmisten arjessa, esimerkiksi köyhyys) työnnetään ihmisille pillereitä. Jos tajuat, että kohdallasi on tehty näin, niin protestoi. Pyydä jotakin oikeaa apua. Saa nähdä mitä sitten saat! Ehkä et todella mitään, vaan sinut luokitellaan hankalaksi tapaukseksi.
Köyhyys on jo laajaa ja köyhänä eläminen on todella rasittavaa ja masentavaa. Mutta mitä masennuslääkkeet auttavat köyhyyteen? Raha sen sijaan auttaisi ja toisi lievitystä arkeen. Lasten kanssa pitää tehdä asioita ja kaikki maksaa heti kun menee ovesta ulos.
.
niinkun jo aiemmin totesin,on mulle iso kynnys viedä lapsi sinne... Ihan kun olisin ainut joka osaa tuota tuittupäätä hoitaa... Olisi pitänyt jo aiemmin, paljon aiemmin... =(
ap
armollinen itsellesi