Millainen mies ryhtyy sivusuhteeseen, vaikkei aio erota puolisostaan?

Siis vastauksena ap:n kysymykseen. Onhan se tietty mukava kuvitella, että tää on nyt se "elämän rakkaus", mutta tosiasia on, että jos se sitä olisi, niin ei siinä mitään kakkosia oltaisi.



Rakkaus on kaunista. Rakkaus kestää päivänvalon. Rakkaus on positiivinen ja upea tunne. Rakkaus ei satuta, eikä tee pahaa - kenellekään.



Jos se pitää salata, se on jotain likaista, salamyhkäistä, hävettävää. Ei se ainakaan rakkautta ole - ehkä jotain himoa, ei sen kummempaa.

puolusteltavaakaan ole, mutta ei se tee kenestään tunnekylmää narsistia, jos rakastuu toiseen, vaikka on naimisissa, eikä aiokaan erota.



Minä olen nainen, jolla on ollut avioliiton ulkopuolinen suhde, ilman aikomustakaan erota. Olin rakastunut tähän toiseen mieheen, mutta samalla edelleen rakastin aviomiestäni ja olin hyvin kiintynyt häneen. Tilanne oli raastava ja lopulta siitä oli pakko tehdä loppu, enkä voinut kuvitellakaan jättäväni miestäni, jonka kanssa olin kuitenkin ollut jo yli 10 vuotta yhdessä ja jonka kanssa meillä oli yhteinen lapsi. En voinut rikkoa lapseltani perhettä, joten luovuin tästä toisesta miehestä. Enkä ole katunut, rankan aviokriisin jälkeen avioliittomme voi paremmin kuin koskaan aiemmin. En koe vedättäneeni kumpaakaan miestä, tämä rakastajanikin tiesi alusta alkaen, että en varmaan pysty rikkomaan perhettäni, vaikka sitä itse toivoikin. Aviomiehelleni olin epärehellinen, kun petin, mutta jälkikäteen olen kertonut suhteesta ja ollut rehellinen.

Siis vastauksena ap:n kysymykseen. Onhan se tietty mukava kuvitella, että tää on nyt se "elämän rakkaus", mutta tosiasia on, että jos se sitä olisi, niin ei siinä mitään kakkosia oltaisi.

jos ei ole ollut itse kyseisessä tilanteessa.

Tätä aihetta käsitellään täällä säännöllisin väliajoin, eikä tämäkään ketju asiaan mitään uutta tuonut. Jokainen suhde on erilainen, eikä kukaan ulkopuolinen voi tietää mistä siinä on kyse, ja miksi kyseisiin ratkaisuihin on päädytty.

Olen aikanaan seurustellut ukkomiehen kanssa- enkä itseäni miksikään kakkoseksi tuntenut. Oli vahva henkinen ja fyysinen yhteys- siitä nautittiin- mutta oli myös seikkoja miksi emme halunneet elää yhdessä. Se ei kuitenkaan vähentänyt ytään sitä ihanaa mitä meillä oli. Tiedettiin alunalkaen ettei yhteistä tulevaisuutta tule. Vieläkin muitelemme toisiamme lämmöllä, tuntuu ihanalta tietää että elämässä on ihmisiä joiden kanssa voi olla niin läheinen. Ajatus siitä että on jotain ykkösiä ja kakkosia on naurettava, pettämisajatuksista ahdistuneen vaimon itsesuojelukeino. Suurimmalla osalla ihmisistä on hyvin kapea ja ahdas käsitys elämästä yleensä ja se heijastuu tähänkin. Mitä tuntemiseen tulee, opin tuntemaan miehen hyvät ja huonot puolet varmasti yhtä hyvin kuin vaimokin- ja varmaan paremminkin kun opin tuntemaan myös miehen perhe-elämä-juttuja- mikä tosin ei ollut mieheltä reilua vaimoaan kohtaan.

Ovat tietääkseni edelleen yhdessä, mulla oma perhe. Ihana vanhana ajatella mitä kaikkea elämässä olikaan. Mulle mies oli yksi mun elämäni rakkauksista, ihanaa että on, en enää lämpenisi suhteeseen, eikä vähennä yhtään ykyisen suhteeni lämpöä:)

että suurin osa ihmisistä rakastuu useampaan ihmiseen elämänsä aikana ja esimerkiksi henkisen kasvun ja kriisien myötä joko etääntyy tai lähentyy omaa puolisoaan kohtaan. Erilleen kasvaminenkin on ihan mahdollista, ja ehkä seuraavassa elämäntilanteessa joku toinen kuin oma aviopuoliso olisikin paras mahdollinen kumppani.

On mahdollista rakastaa montaa eri ihmistä, monista eri syistä. Toista rakastaa esimerkiksi luotettavuuden ja lojaaliuden tähden, toista siksi että kemia on kiistämätön tai henkinen yhteys jotain ihan toisenlaista.

On vähän oikeaa ja vähän väärää, maailma ei ole aivan mustavalkoinen.

Itselläni on takana 2 vuoden suhde varattuun mieheen. Ennen suhteen alkamista olimme ystäviä noin neljä vuotta, eli kyllä tässä alkaa toisen jo tuntea.. Seksiä meillä on ollut vain kolmesti. En ole kokenut itseäni mitenkään "kakkoseksi"; juttelemme miehen kanssa päivittäin useita tunteja (netissä ja puhelimitse) ja välitämme toisistamme aidosti. Miehellä on syynsä, miksei lähde vaimonsa luota, mm. taloudelliset vaikeudet, jotka siitä seuraisivat. En ole vaatinut häntä lähtemäänkään. Minulle tämä sopii näin, pääasia minulle on se, että minulla on tämänkaltainen henkinen yhteys jonkun ihmisen kanssa. Tilanteesta tekee hankalan se, että tunnen myös tämän vaimon jotenkuten, joten mikäli mies jostain syystä joskus vaimonsa jättäisi, tulisi minun kontolleni aimo annos p**aa.

No voi voi, tuleeko sinun kontollesi aimo annos paskaa? Vaikket sitä yhtään ansaitse, ylläpidät vain suhdetta toisen mieheen?

Tilanne suurinpiirtein näin;



Emme ole läheisiä. Mies välttelee yhteistä aikaa (esim väittää että 1,5 vuotias lapsemme on liian pieni olemaan hyvin tutun mummonsa hoidossa leffa/ravintolaillan aikaa...) Mies keskustelee ainakin netin välityksellä naisen kanssa jolle uskoutuu asioista joissa ennen minä sain tukea häntä (selvisi kerran kun satuin näkemään yhden keskustelun) en tiedä mitä muuta heidän välillään on, paitsi aika helliä ja läheisiä sanavalintoja. Minulle hän ei siis kerro enää asioistaan vaikka ennen sain olla hänen rinnallaan iloissa ja suruissa. Jos yritän kysellä esim miten työpäivä meni, hän ärsyyntyy että utelen (siis tarkoituksena ei ole udella enkä siltä usko kuulostavanikaan, yritän vain saada taas tien puhumisen). En koe saavani mieheltäni minkäänlaista tukea omiin murheisiini ja jos yritän puhua hänelle ongelmistani, hän ärsyyntyy ja sanoo tyyliin "mitä hyötyä tollaisia on miettiä" tai tuhahtaa ja laittaa televisioon pari pykälää ääntä että olisin hiljaa. Jos yritän puhua suhteestamme, mies kuittaa aina että "tämä nyt on lapsiperheen elämää, parisuhdetta kannattaa miettiä taas kun lapset "isompia").



Sanoisin että suhteemme on täysin kuollut enkä odota siltä enää yhtään mitään. Sanoinkin kuukausi sitten riidan jälkeen miehelleni etten odota häneltä enää mitään muuta kuin että olisi hyvä isä lapsillemme ja tekisi ratkaisunsa heidän etunsa mukaan. Meidän väliltämme odotan vain rehellisyyttä suhteen tilasta. Muutamaa päivää tämän jälkeen mies kerran pyysi sopimista siitä että jos eroamme niin yritämme pitää lapset erossa omista väleistämme ja että pyrkisimme asumaan lähekkäin jotta lasten elämä muuttuisi mahdollisimman vähän.



Meillä siis on päällepäin tavattoman onnellinen liitto. pieni lapsi ja toinen tuloillaan, mies on aina hyvin huomaavainen vieraiden aikana. Eli kulissit kiiltää. Todellisuudessa minä en usko liittomme kestävänä missään tapauksessa yli 5 vuotta ja miehelläni saattaa olla jopa uusi puolisoehdokas katsottuna. Itse olen ehdottoman yksiavioinen joten niin kauan kun meillä mieheni kanssa on edes teoreettinen mahdollisuus korjata välimme, en miestäni pettäisi- en fyysisessä enkä henkisessä suhteessa. Tunnustan välillä kaipaavani tukea ja läheisyyttä ja tunnetta siitä että joku välittää niin paljon että olo on tukahtuva. Pärjään vaikka tällä harvalla seksillä mutta haluan itselleni aikuisen joka rakastaa ja arvostaa.

En enää edes sure suhteemme riutumista kuin vain lasten takia ja koska olen alkanut pelkäämään seksitauteja. (harrastamme seksiä silloin tällöin, mutta mieheni on vain loukkaantunut kondomiehdotuksesta. En siis tiedä hänen pettävän minua, mutta koska meidän suhteemme on lähes loppu, olen huolissani siitä mahdollisuudesta.) Huomaankin välillä haaveilevani siitä minkälaisen miehen haluaisin kun eroamme nykyisen kanssa (siis kn ei jos, kauheaa vai mitä?) Mutta jos alkaisin suhteeseen erostamme tulisi riitaisempi ja lapset kärsisivät, enkä usko että kykenisin pettämään miestäni. Olen joskus riidellessä ehdottanut miehelleni että hankittaisiin asunto jossa on yksi makuuhuone enemmän ja elettäisiin kuin kämppikset, emmehän satunnaista seksiä lukuun ottamatta ole enää muuta. lasten perhe pysyisi yhdessä ja me saisimme vapaasti täyttää sen henkisen tyhjyyden ja yksinäisyyden elämässämme koemme (ainakin minä koen, mieshän kiistää sinnikkäästi kaikki ongelmat). Mies vain tyrmäsi ehdotuksen ja hyvä niin, tuo järjestely antaisi lapsille aika huonon kuvan ihmissuhteista.. Nyt jo mietityttää olisiko lapsille kuitenkin parempi että eroamme koska tässä perheessä he eivät tule saamaan mallia toimivasta parisuhteesta ja puolison huomioimisesta. Ei vain onnistu kun toinen lapsi tuloillaan, miten "jakaa" vauvaa ja taaperoa? Pelkään että joutuisin käytännössä luopumaan esikoisestani koska imetettävä vauva olisi tietenkin minulla monta kuukautta. Siihen en ole valmis vaikka eläisin koko loppuikäni sen takia ilman aikuisen rakkautta.



Eli AP:lle, rakastaako mies vaimoaan? Jos kyllä, et ole todellisuudessa tärkeä. Ehkä läheinen ja haluttava ja "pelastussatama" kun oikea liitto ei sillä hetkellä toimi. Jos ei, he voivat hyvinkin olla vain samojen lasten vanhemmat ja ajatella että voivat itse odottaa muutaman vuoden jotta lapset saisivat ehjän ja turvallisen lapsuuden. Enhän tiedä muista mutta itse en voisi todella rakastaa kahta miestä yhtä aikaa. Olen ollut ihastunut toiseen rakastaessani miestäni. Mutta se on ollut vain ihastusta ja houkuttava ajatus siitä, olisiko joku toinen parempi minulle. Eikä neljän vuoden ystävyys todellakaan saa sinua tuntemaan miestä yhtä hyvin kuin vaimo tuntee. Luulin minäkin tuntevai mieheni, viimeistään kun olimme olleet jo kolme vuotta naimisissakin ja käyneet ongelmia läpi, opin kuitenkin aina lisää. Ja mitä enemmän uusia vaikeuksia, sitä karumman puolen mies itsestään näyttää. Ettehän te ilmeiseti elä arkea yhdessä? Vaikka kokisitte yhdessä väsymystä ja riitoja olette kuitenkin toisillene extraa ja poikeusta ns normitilanteeseen.

Vaikka selitys olisi ihana kuin taivaan enkeli, niin sitoutuminen perheeseen ja parisuhteeseen voi tarkoittaa luopumista monista asioista, esim sivusuhteista. Jotkut eivät ole kehityksessään päässeet niin pitkälle, että sen olisivat ymmärtäneet, vaan perustelevat toimintaansa sillä, että pitävät niin siitä toisestakin aidosti ja oikeasti paljon, joten sen täytyy olla ok kaikille. Näin toimiva mies ei käsitä, että kaikella on hintansa ja teoilla on myös seurauksensa. Eihän kenellekään voi tulla puolisonsa sivusuhteesta esimerkiksi paha mieli, koska sivusuhteen aloittanut ei ole sitä tarkoittanut tai erityisesti mitenkään toivonut. Joillakin se maailman kaikkeus pyörii vielä siellä oman navan ympärillä 2 vuotiaan tasoisesti vaikka ikää on aikamiehen verran.

Onneksi on vielä sinun kaltaisia ihmisiä, antaa hiukan toivoa ettei ihmisten kunnioitus ole ihan sukupuuttoon kuollut.



Jos jotakuta oikeesti rakastaa sitä ihmistä myös kunnioittaa eikä satuttaisi pettämällä!

Tilanne suurinpiirtein näin;

Emme ole läheisiä. Mies välttelee yhteistä aikaa (esim väittää että 1,5 vuotias lapsemme on liian pieni olemaan hyvin tutun mummonsa hoidossa leffa/ravintolaillan aikaa...) Mies keskustelee ainakin netin välityksellä naisen kanssa jolle uskoutuu asioista joissa ennen minä sain tukea häntä (selvisi kerran kun satuin näkemään yhden keskustelun) en tiedä mitä muuta heidän välillään on, paitsi aika helliä ja läheisiä sanavalintoja. Minulle hän ei siis kerro enää asioistaan vaikka ennen sain olla hänen rinnallaan iloissa ja suruissa. Jos yritän kysellä esim miten työpäivä meni, hän ärsyyntyy että utelen (siis tarkoituksena ei ole udella enkä siltä usko kuulostavanikaan, yritän vain saada taas tien puhumisen). En koe saavani mieheltäni minkäänlaista tukea omiin murheisiini ja jos yritän puhua hänelle ongelmistani, hän ärsyyntyy ja sanoo tyyliin "mitä hyötyä tollaisia on miettiä" tai tuhahtaa ja laittaa televisioon pari pykälää ääntä että olisin hiljaa. Jos yritän puhua suhteestamme, mies kuittaa aina että "tämä nyt on lapsiperheen elämää, parisuhdetta kannattaa miettiä taas kun lapset "isompia").

Sanoisin että suhteemme on täysin kuollut enkä odota siltä enää yhtään mitään. Sanoinkin kuukausi sitten riidan jälkeen miehelleni etten odota häneltä enää mitään muuta kuin että olisi hyvä isä lapsillemme ja tekisi ratkaisunsa heidän etunsa mukaan. Meidän väliltämme odotan vain rehellisyyttä suhteen tilasta. Muutamaa päivää tämän jälkeen mies kerran pyysi sopimista siitä että jos eroamme niin yritämme pitää lapset erossa omista väleistämme ja että pyrkisimme asumaan lähekkäin jotta lasten elämä muuttuisi mahdollisimman vähän.

Meillä siis on päällepäin tavattoman onnellinen liitto. pieni lapsi ja toinen tuloillaan, mies on aina hyvin huomaavainen vieraiden aikana. Eli kulissit kiiltää. Todellisuudessa minä en usko liittomme kestävänä missään tapauksessa yli 5 vuotta ja miehelläni saattaa olla jopa uusi puolisoehdokas katsottuna. Itse olen ehdottoman yksiavioinen joten niin kauan kun meillä mieheni kanssa on edes teoreettinen mahdollisuus korjata välimme, en miestäni pettäisi- en fyysisessä enkä henkisessä suhteessa. Tunnustan välillä kaipaavani tukea ja läheisyyttä ja tunnetta siitä että joku välittää niin paljon että olo on tukahtuva. Pärjään vaikka tällä harvalla seksillä mutta haluan itselleni aikuisen joka rakastaa ja arvostaa.

En enää edes sure suhteemme riutumista kuin vain lasten takia ja koska olen alkanut pelkäämään seksitauteja. (harrastamme seksiä silloin tällöin, mutta mieheni on vain loukkaantunut kondomiehdotuksesta. En siis tiedä hänen pettävän minua, mutta koska meidän suhteemme on lähes loppu, olen huolissani siitä mahdollisuudesta.) Huomaankin välillä haaveilevani siitä minkälaisen miehen haluaisin kun eroamme nykyisen kanssa (siis kn ei jos, kauheaa vai mitä?) Mutta jos alkaisin suhteeseen erostamme tulisi riitaisempi ja lapset kärsisivät, enkä usko että kykenisin pettämään miestäni. Olen joskus riidellessä ehdottanut miehelleni että hankittaisiin asunto jossa on yksi makuuhuone enemmän ja elettäisiin kuin kämppikset, emmehän satunnaista seksiä lukuun ottamatta ole enää muuta. lasten perhe pysyisi yhdessä ja me saisimme vapaasti täyttää sen henkisen tyhjyyden ja yksinäisyyden elämässämme koemme (ainakin minä koen, mieshän kiistää sinnikkäästi kaikki ongelmat). Mies vain tyrmäsi ehdotuksen ja hyvä niin, tuo järjestely antaisi lapsille aika huonon kuvan ihmissuhteista.. Nyt jo mietityttää olisiko lapsille kuitenkin parempi että eroamme koska tässä perheessä he eivät tule saamaan mallia toimivasta parisuhteesta ja puolison huomioimisesta. Ei vain onnistu kun toinen lapsi tuloillaan, miten "jakaa" vauvaa ja taaperoa? Pelkään että joutuisin käytännössä luopumaan esikoisestani koska imetettävä vauva olisi tietenkin minulla monta kuukautta. Siihen en ole valmis vaikka eläisin koko loppuikäni sen takia ilman aikuisen rakkautta.

Eli AP:lle, rakastaako mies vaimoaan? Jos kyllä, et ole todellisuudessa tärkeä. Ehkä läheinen ja haluttava ja "pelastussatama" kun oikea liitto ei sillä hetkellä toimi. Jos ei, he voivat hyvinkin olla vain samojen lasten vanhemmat ja ajatella että voivat itse odottaa muutaman vuoden jotta lapset saisivat ehjän ja turvallisen lapsuuden. Enhän tiedä muista mutta itse en voisi todella rakastaa kahta miestä yhtä aikaa. Olen ollut ihastunut toiseen rakastaessani miestäni. Mutta se on ollut vain ihastusta ja houkuttava ajatus siitä, olisiko joku toinen parempi minulle. Eikä neljän vuoden ystävyys todellakaan saa sinua tuntemaan miestä yhtä hyvin kuin vaimo tuntee. Luulin minäkin tuntevai mieheni, viimeistään kun olimme olleet jo kolme vuotta naimisissakin ja käyneet ongelmia läpi, opin kuitenkin aina lisää..

Onneksi on vielä sinun kaltaisia ihmisiä, antaa hiukan toivoa ettei ihmisten kunnioitus ole ihan sukupuuttoon kuollut.

Jos jotakuta oikeesti rakastaa sitä ihmistä myös kunnioittaa eikä satuttaisi pettämällä!

Ajoin viestilläni siis takaa että olen "ykkös" en "kakkos"nainen. Enkä koe olevani edes kakkosen arvoinen.



Kakkonen voi olla miehelle tärkeä mutta silloin oma puoliso ei todella ole tärkeä hänelle. Toisin päin sama. Jos oma puoliso on todella tärkeä, kakkonen on vain kakkonen, täyte niihin kohtiin joissa ykkösliitto alkaa olla kulunut. En mitenkään usko että kahta ihmistä voisi todella rakastaa ja arvostaa puolisoina yhtä paljon. Täytyy olla ainakin aika kieroutunut tunteiltaan. Se on sitten aivan eri asia onko se ykkönen vai kakkonen todella tärkeämpi, vakiintuneissa suhteissa kun painaa muutkin asiat kuin puhtaat tunteet puolisoa kohtaan. Itse en hämmästyisi yhtään jos selviäisi että miehellä on suhde. Surisin koska silloin perheeltämme olisi mennyt loppukin toivo. Mutta en olisi mikään ykkönen vaikka mieheni pysyisikin uskollisena..

Tuo jälkimmäinen viestini siis selvennykseksi miksi kirjoitin ensimmäisen viestini ja suhteemme tilan. En tuolla vastannut 49:lle (jolle kiitoksia tuesta, pelkäsin että täällä tyrmättäisiin eläminen kuolleessa suhteessa. Niin kauan kuin hän on mieheni olen minä hänen vaimonsa ja vain hänen. Rakastan häntä edelleen ja toivon vain tilanteeseen selvyyttä ja ratkaisua. Oli se sitten mikä tahansa, en aio tuhota liittomme loppuja pettämällä vaan jos eroamme, omalta puoleltani sen tulee tapahtua lasten vuoksi vain sovussa ja kun nämä kykenevät jotenkuten käsittelemään ja hyväksymään elämänsä pysyvimpien asioiden muuttumisen).

Tuo jälkimmäinen viestini siis selvennykseksi miksi kirjoitin ensimmäisen viestini ja suhteemme tilan. En tuolla vastannut 49:lle (jolle kiitoksia tuesta, pelkäsin että täällä tyrmättäisiin eläminen kuolleessa suhteessa. Niin kauan kuin hän on mieheni, olen minä hänen vaimonsa ja vain hänen. Rakastan häntä edelleen ja toivon vain tilanteeseen selvyyttä ja ratkaisua vaikken uskokaan enää liittoome tulevaisuuteen. Oli se sitten mikä tahansa, en aio tuhota liittomme loppuja pettämällä vaan jos eroamme, omalta puoleltani sen tulee tapahtua lasten vuoksi vain sovussa ja kun nämä kykenevät jotenkuten käsittelemään ja hyväksymään elämänsä pysyvimpien asioiden muuttumisen).

Kuten

Aabraham, Daavid, Salomo ja Gideon. Heillä kaikilla oli useita vaimoja. Daavidilla monet vaimot olivat Jumalan Itsensä hänelle antamia.

Gideonista raamattu kertoo seuraavasti: "Ja Gideonilla oli seitsemänkymmentä poikaa, jotka olivat lähteneet hänen kupeistansa; sillä hänellä oli monta vaimoa."

Em. tieto tulee merkitykselliseksi nykypäiviinkin saakka, kun otetaan huomioon mitä Raamattu ilmoittaa Jumalasta: "Sillä minä, Herra, en muutu..."

Onpa Raamatussa jopa tietyssä tilanteessa velvoite ottaa toinen vaimo: "Kun veljeksiä asuu yhdessä ja joku heistä kuolee eikä hänellä ole poikaa, niin älköön vainajan leski menkö naimisiin muuhun sukuun, syrjäisen miehen kanssa. Hänen lankonsa yhtyköön häneen, ottakoon hänet vaimokseen ja täyttäköön häntä kohtaan langon velvollisuuden. Ja esikoinen, jonka vaimo synnyttää, katsottakoon kuolleen veljen omaksi, ettei hänen nimeänsä pyyhittäisi pois Israelista. Mutta jos mies ei suostu ottamaan kälyänsä vaimoksi, niin menköön käly porttiin vanhinten eteen ja sanokoon: 'Minun lankoni kieltäytyy pysyttämästä veljensä nimeä Israelissa; hän ei tahdo täyttää langon velvollisuutta'. Silloin hänen kaupunkinsa vanhimmat kutsukoot hänet ja puhutelkoot häntä. Ja jos hän pysyy päätöksessään ja sanoo: 'En suostu ottamaan häntä vaimokseni', niin hänen kälynsä astukoon hänen luoksensa vanhinten silmien eteen ja vetäköön kengän hänen jalastaan, sylkeköön häntä silmille ja lausukoon sanoen: 'Näin tehtäköön jokaiselle, joka ei veljensä huonetta rakenna'. Ja hänen perhettänsä nimitettäköön sitten Israelissa 'paljasjalan perheeksi'."

Niin, että sellaisen häpeärangaistuksen saa miehen kuvatus ja hänen perheensä, koska kuvatus ei suostu olemaan MIES.

:D Yritätkö jollain tavalla sanoi että jos mies uskoo Jumalaan, hänen TULEE hankkia useampi vaimo?! Ompas Suomen kristilliset menneet kauas tuosta, aika heikkoa taitaa tuo uskovienkin moraali olla (tai sitten vain ääritapaukset saa huomiota), mutta luulisin heidän olevan edes hiukan keskivertoa uskollisempia koska avioliitto on pyhä eikä vain käytännön sopimus... Vai kai sentään pilailet? (huono asia pilailuun, niin toisten usko kuin pettäminenkin)

Kuten

Aabraham, Daavid, Salomo ja Gideon. Heillä kaikilla oli useita vaimoja. Daavidilla monet vaimot olivat Jumalan Itsensä hänelle antamia.

Gideonista raamattu kertoo seuraavasti: "Ja Gideonilla oli seitsemänkymmentä poikaa, jotka olivat lähteneet hänen kupeistansa; sillä hänellä oli monta vaimoa."



Em. tieto tulee merkitykselliseksi nykypäiviinkin saakka, kun otetaan huomioon mitä Raamattu ilmoittaa Jumalasta: "Sillä minä, Herra, en muutu..."



Onpa Raamatussa jopa tietyssä tilanteessa velvoite ottaa toinen vaimo: "Kun veljeksiä asuu yhdessä ja joku heistä kuolee eikä hänellä ole poikaa, niin älköön vainajan leski menkö naimisiin muuhun sukuun, syrjäisen miehen kanssa. Hänen lankonsa yhtyköön häneen, ottakoon hänet vaimokseen ja täyttäköön häntä kohtaan langon velvollisuuden. Ja esikoinen, jonka vaimo synnyttää, katsottakoon kuolleen veljen omaksi, ettei hänen nimeänsä pyyhittäisi pois Israelista. Mutta jos mies ei suostu ottamaan kälyänsä vaimoksi, niin menköön käly porttiin vanhinten eteen ja sanokoon: 'Minun lankoni kieltäytyy pysyttämästä veljensä nimeä Israelissa; hän ei tahdo täyttää langon velvollisuutta'. Silloin hänen kaupunkinsa vanhimmat kutsukoot hänet ja puhutelkoot häntä. Ja jos hän pysyy päätöksessään ja sanoo: 'En suostu ottamaan häntä vaimokseni', niin hänen kälynsä astukoon hänen luoksensa vanhinten silmien eteen ja vetäköön kengän hänen jalastaan, sylkeköön häntä silmille ja lausukoon sanoen: 'Näin tehtäköön jokaiselle, joka ei veljensä huonetta rakenna'. Ja hänen perhettänsä nimitettäköön sitten Israelissa 'paljasjalan perheeksi'."



Niin, että sellaisen häpeärangaistuksen saa miehen kuvatus ja hänen perheensä, koska kuvatus ei suostu olemaan MIES.

Lähi-idän kulttuuri tuhansia vuosia sitten vai Jeesuksen sanat?

"Jos hän ottaa itselleen toisen vaimon, niin älköön vähentäkö ensimmäiseltä tämän ravintoa, vaatetusta ja aviollista oikeutta."

Em. teksti löytyy toisesta Mooseksen kirjasta, luvusta 21 ja sen jakeesta 10. Lyhyemmin 2. Moos. 21:10



Nykyisin uskovaa miestä sitoo tietenkin rakkauden laki: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." Jos 1. vaimo pahastuisi 2. vaimon ottamisesta, niin se olisi ristiriidassa rakkauden lain kanssa, eikä olisi hyväksyttävää. Toinen vaimo ei kuitenkaan saisi lain edessä vaimon asemaa, mutta Jumalan edessä hän ilmeisesti kuitenkin olisi vaimo. Avioliittohan solmitaan "yhtymällä vaimoon" ja "he kaksi tulevat yhdeksi lihaksi." Eihän Aatamia ja Eevaakaan vihitty kirkossa. Kuitenkin he olivat mies ja vaimo.

Yleisesti ottaen ihmiset eivät tunne Raamattua kovinkaan hyvin. Siitä johtuen he noudattavat perinnäistapoja. Toisaalta taas he eivät noudata sellaisia asioita, joita aivan ilmeisesti tulisi noudattaa ja joita tullaan noudattamaan, kun Jumala asettaa kaiken kohdalleen.

Lähi-idän kulttuuri tuhansia vuosia sitten vai Jeesuksen sanat?

Jeshua HaMasiah (Jeesus) vetosi aina ollessaan saatanan kiusaamana: "Kirjoitettu on..."

Lisäksi Jeshua HaMasiah sanoi: "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään."

Ja vielä: "Raamattu ei voi raueta tyhjiin..."

Kyllä Jeshua HaMasiah tarkoitti em. Sanoillaan myös tätä: "Jos hän ottaa itselleen toisen vaimon, niin älköön vähentäkö ensimmäiseltä tämän ravintoa, vaatetusta ja aviollista oikeutta."

Lähi-idän kulttuuri tuhansia vuosia sitten vai Jeesuksen sanat?

Jeshua HaMasiah (Jeesus) vetosi aina ollessaan saatanan kiusaamana: "Kirjoitettu on..."

Lisäksi Jeshua HaMasiah sanoi: "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään."

Ja vielä: "Raamattu ei voi raueta tyhjiin..."

Kyllä Jeshua HaMasiah tarkoitti em. Sanoillaan myös tätä: "Jos hän ottaa itselleen toisen vaimon, niin älköön vähentäkö ensimmäiseltä tämän ravintoa, vaatetusta ja aviollista oikeutta."