Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tulin toimeen ihmisten kanssa siihen saakka, kunnes aloin välillä sanoa vastaan
21.12.2020 |
Minut on kasvatettu viimeisen päälle kynnysmatoksi. Vuosikymmenet olen niellyt kaiken väittämättä vastaan vaan ainoastaan hymyillyt ja nyökytellyt.
Kolmekymppisenä sitten päätin että nyt se loppuu. Vaikka kuinka vaikeaa on, niin olen pakottanut itseni sanomaan asioista jotka itseäni häiritsevät. Aina olen yrittänyt sanoa kiltisti.
Esimerkiksi pyysin että ilman lupaani facebookiin laitetut kuvat itsestäni poistetaan. Pyysin että vieras ottaisi kengät pois jalastaan sisälle tullessa. Pyysin ettei minusta käytetä loukkaavia termejä eikä väitetä minun sanoneen asioita joita en ole sanonut.
Nyt yhtäkkiä minut koetaan ilkeäksi ja sosiaaliset suhteet ovat kärsineet. Koskee siis niin sukulaisia kuin työkavereita. Vaikka kuinka muotoilen asian kauniisti niin silti tuntuu että jotenkin loukkaan heitä pyytäessäni näitä asioita. (Joo, mua hävettää että joudun sanomaan aikuiselle täysijärkiselle ihmiselle että ottaisitko kuraiset kengät pois ennen kuin astelet olohuoneen valkoiselle matolle, kun luulisi että jokainen sen tajuaisi sanomattakin.)
Ei pointtia mutta harmittaa kelpasinko vain mielipiteettömänä hymistelevänä ihmisenä.
Kommentit (37)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuossa voi vaikuttaa vielä se, että olet aiemmin ollut kynnysmatto ja ihmiset ovat tottuneet että sua voi kohdella huonosti. Nyt kun et enää taivukaan kokonaan heidän tahtoonsa niin voi ottaa koville.
Mäkin olen nyt pikkuhiljaa opetellut sanomaan vastaan. On vaan jotenkin todella vaikeaa edes tietää mikä se oma tahto on. Ja jos jotain oon päättänyt niin kyseenalaistan aina sen, että onko mulla oikeus tehdä niin. Hyvänä esimerkkinä joulun vietto.. Mietin, että olenko vaan kohtuuton ja hankala, kun haluan olla lasten kanssa kotona. (Olivat viime joulun isänsä kanssa ja nyt pitäis olla mun vuoro).
Vhduako näistä paskagasoista piittaamaan ?
Sincc
HV
Sisältö jatkuu mainoksen alla
He luulivat että teidän status ja roolit oli selvää molemmille ja nyt yhtäkkiä muutatkin sitä.
Vierailija kirjoitti:
Mäkin olen nyt pikkuhiljaa opetellut sanomaan vastaan. On vaan jotenkin todella vaikeaa edes tietää mikä se oma tahto on. Ja jos jotain oon päättänyt niin kyseenalaistan aina sen, että onko mulla oikeus tehdä niin. Hyvänä esimerkkinä joulun vietto.. Mietin, että olenko vaan kohtuuton ja hankala, kun haluan olla lasten kanssa kotona. (Olivat viime joulun isänsä kanssa ja nyt pitäis olla mun vuoro).
Hyvä pointti! Tuon tunnistan itsessäni myös, aina mietin että olenkohan sittenkin väärässä eikä mulla ole oikeutta määritellä esim. omia rajojani. Ja hirveä syyllisyys aina kun olen tuonut oman tahtoni ilmi. Päätöksiä olen myös tosi huono tekemään. Multa kysytään kumman suklaalevyn haluan niin en pysyy valita, en vaan pysty tuomaan tahtoa esille (tai ehkä tänä päivänä pystyisin vaikka olisi vaikeaa, mutta esim vuosi sitten ei olisi onnistunut). Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on todellakin sama ongelma. Tässä sinulle
OMIEN OIKEUKSIEN LUETTELO
1. Minulla on oikeus pyytää haluamaani.
2. Minulla on oikeus vastata kieltävästi pyyntöihin tai vaatimuksiin, joita en voi täyttää.
3. Minulla on oikeus ilmaista kaikkia – sekä kielteisiä, että myönteisiä – tunteitani.
4. Minulla on oikeus muuttaa mieleni.
5. Minulla on oikeus tehdä virheitä ja olla epätäydellinen.
6. Minulla on oikeus toimia omien arvojeni ja moraalikäsitysteni mukaan.
7. Minulla on oikeus sanoa ei kaikelle, mihin en koe olevani valmis, mikä tuntuu vaaralliselta tai mikä loukkaa arvojani.
8. Minulla on oikeus päättää omien asioideni tärkeysjärjestyksestä.
9. Minulla on oikeus olla vastaamatta muiden käytöksestä, teoista, tunteista tai ongelmista.
10. Minulla on oikeus odottaa muilta rehellisyyttä.
11. Minulla on oikeus suuttua rakastamilleni ihmisille.
12. Minulla on oikeus olla täysin oma itseni.
13. Minulla on oikeus pelätä ja sanoa, että minua pelottaa.
14. Minulla on oikeus olla selittelemättä tai puolustelematta käytöstäni.
15. Minulla on oikeus sanoa: 'En tiedä.'
16. Minulla on oikeus tehdä päätöksiä tunteideni pohjalta.
17. Minulla on oikeus kaivata omaa tilaa ja aikaa.
18. Minulla on oikeus olla leikillinen.
19. Minulla on oikeus olla läheisiäni terveempi.
20. Minulla on oikeus olla ympäristössä, jossa minua ei kohdella huonosti.
21. Minulla on oikeus saada ystäviä ja viihtyä ihmisten seurassa.
22. Minulla on oikeus muuttua ja kasvaa.
23. Minulla on oikeus siihen, että muut kunnioittavat tarpeitani ja toiveitani.
24. Minulla on oikeus saada arvokasta ja kunnioittavaa kohtelua.
25. Minulla on oikeus olla onnellinen. (Bourne, 1999: Vapaaksi ahdistuksesta)
Vierailija kirjoitti:
(Olivat viime joulun isänsä kanssa ja nyt pitäis olla mun vuoro).
Tähänkin näköjään laitoin sanan pitäis, eli en ole varma uskallanko vedota tähänkään seikkaan. Onneks ens vuonna alkaa terapia :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mäkin olen nyt pikkuhiljaa opetellut sanomaan vastaan. On vaan jotenkin todella vaikeaa edes tietää mikä se oma tahto on. Ja jos jotain oon päättänyt niin kyseenalaistan aina sen, että onko mulla oikeus tehdä niin. Hyvänä esimerkkinä joulun vietto.. Mietin, että olenko vaan kohtuuton ja hankala, kun haluan olla lasten kanssa kotona. (Olivat viime joulun isänsä kanssa ja nyt pitäis olla mun vuoro).
Ja ps. Sulla on oikeus viettää joulu tänä vuonna lastesi kanssa hyvällä omalla tunnolla :) ap
Kiitos ap avauksesta, todella tärkeä aihe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika monet ovat vähän sellaisia tyhmiä ja ylpeitä, että heidän on vaikea ajatella toisten tunteita ja että miltä oma toiminta toisista tuntuu. He kokevat vain tahallisena ilkeytenä, jos yrittää antaa palutetta tai pyytää jotain, ihan sama kuinka kivasti se palaute/pyyntö on muotoiltu.
Itse olen jo luovuttanut sen suhteen, että saisin mitään ystäväpiiriä tai vastaavaa. Se tarkoittaisi käytännössä, että pitäisi jatkuvasti sietää toisilta ikävää käytöstä ja vain hymistellä takaisin. Ei se ole sen arvoista. Vietän mieluummin aikani yksin, lähtekööt tuohon leikkiin ne jotka sitä jaksavat.
Sitä alkaa miettiä että pitävätkö ne loukkaantujat minusta lainkaan. Mutta jos pidetyksi tuleminen vaatii jatkuvaa nöyryyttä ja kiltteyttä niin saa olla. Mieluummin herätän sitten harmia, ja myös kunnioitusta rajojen vetämisellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mäkin olen nyt pikkuhiljaa opetellut sanomaan vastaan. On vaan jotenkin todella vaikeaa edes tietää mikä se oma tahto on. Ja jos jotain oon päättänyt niin kyseenalaistan aina sen, että onko mulla oikeus tehdä niin. Hyvänä esimerkkinä joulun vietto.. Mietin, että olenko vaan kohtuuton ja hankala, kun haluan olla lasten kanssa kotona. (Olivat viime joulun isänsä kanssa ja nyt pitäis olla mun vuoro).
Ja ps. Sulla on oikeus viettää joulu tänä vuonna lastesi kanssa hyvällä omalla tunnolla :) ap
Kiitos
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
(Olivat viime joulun isänsä kanssa ja nyt pitäis olla mun vuoro).
Tähänkin näköjään laitoin sanan pitäis, eli en ole varma uskallanko vedota tähänkään seikkaan. Onneks ens vuonna alkaa terapia :)
Vähän ohi aiheen, mutta sinne päin. Puhelinmyynnissä kauan aikaa sitten meillä oli kouluttaja, joka sanoi, että aina kun sanoo "isi", se viestii epävarmuutta ja porukka ei osta niin paljoa, koska se empiminen vaikuttaa ostohalukkuuteen ja antaa ostajaehdokkaalle vaihtoehdon kieltäytyä. Tämän huomasi oikeasti käytännössä. Kun lopetettiin "pitäisikö sinun vaihtaa liittymä parempaan, koska vanha lopettaa" muotoon "pitää vaihtaa liittymä, koska vanha lopettaa", kieltäytyjiä oli 10% siitä, mitä "pitäisikö" aiheutti.
Itse myös kynnysmattona pyrin välttämään tuota isi-muotoa ja sanomaan voisin ottaa tilalla otan jne. Kokeile!
Olet muuttunut. Kun ihminen muuttuu, muut tarvitsevat aikaa sopeutua muutokseen. Et olekaan enää se ihminen, jonka he tunsivat.
Tein saman tempun samassa iässä. Osa ihmissuhteistani päättyi silloin, osa läheisistäni ja ystävistäni aikansa mietittyään hyväksyivät muutoksen. Uusia ihmisiä on tullut sen jälkeen elämääni.
Sinä sentään huomasit tuon asian jo kolmekymppisenä, hienoa että noinkin varhain. Minä tajusin vasta lähes viisikymppisenä, millainen kynnysmatto olen ollut. Ja sittenkään en uskaltanut vetää rajoja tai antaa palautetta, kiukuttelin vain itsekseni (ja sairastuin melko vakavasti). Nyt on tilanne sellainen, etten enää kestä. En vain pysty enää alistumaan siihen mitä ennen, vaikka pelkuri olen edelleen. Olen tuhlannut valtaosan elämästäni kamalalla tavalla.
Olisi tosi kiva, jos oisi vaikka vertaistukiryhmä tätä varten.
Reilukerhossa pitää kaikkien olla kaikkien kanssa kaikesta samaa mieltä.
Alue: Aihe vapaa
Sama täällä. En tiedä, miten kauniisti sitä voisi asiansa sanoa, jotta joku ei loukkaantuisi.
Minulla on tuttu, joka on myös muuttanut käytöstään. Samalla tavalla siis. Huomaan melkein loukkaantuvani, kunnhän kieltäytyy jostain. Houdun muistuttamaan itseäni, että jokainen ihminen saa toimia juuri niin kuin haluaa.
Kai nuo meihin loukkaantujat eivät ymmärrä tätä asiaa.