Lue keskustelun säännöt.
Miten käsitellä vanhempiensa tyhmyydestä aiheutuneet vahingot?
19.12.2020 |
Tätä mietin. Olen aikuinen, kolmekymppinen. Kasvatuksessani on mennyt asioita pieleen. Ei huolehdittu kunnolla, ei keskusteltu, ei tuettu henkisesti. Ei kyselty miten koulussa menee, miltä eri tapahtumat tuntuu, pelottaako jokin. Olin lapsena yhdessä vaiheessa pahasti masentunut ja asialle ei tehty mitään. Yksi traumaattinen tapaus oli, ei tehty mitään. Ei ohjattu harrastuksiin. Talvella saatoin kävellä paukkupakkasilla syyskengillä ja jalkani palvelivat.
Vanhempani tienasivat kohtuullisesti, siitä ei ollut kyse. Elettiin pikkupaikkakunnalla eikä 80-90-luvuilla kontrolloitu perheiden ja lasten tilanteita ulkopuolelta siellä missä asuin.
Kun olin muuttanut pois kotoa, olin kaksikymmentä täytettyäni pahasti masentunut, en tavannut oikein ketään ihmisiä. Vanhempani tiesivät masennuksestani ja erakoitumisestani, mutta eivät käyneet luonani. Myöhemmin olen ihmetellyt tätä.
Mielestäni vanhempieni toiminta on johtunut tyhmyydestä. Myös sanallista, harkitsematonta itsetuntoni hajottamista on ollut. Jos olisin tullut autetuksi tärkeässä elämäni taitekohdassa vielä aikuisuuden puolella, olisin säästynyt myös fyysiseltä sairastumiselta pysyvästi, mutta vanhempani ajatteli että minun pitää pärjätä yksin.
Ajattelen miten vanhempani ovat vaikuttaneet elämääni, koska olen syrjäytynyt, köyhä ja työkyvyltäni vajaakuntoinen. Ajattelen, mitä olisin tarvinnut, jotta tilanteeni olisi nyt toinen.
En saisi olla vihainen tai kaunainen vanhemmilleni monesta syystä. Uskon että monessa asiassa he ovat vain olleet aika tyhmiä. Miten tyhmyydestä voisi olla vihainen. He eivät ole tahallaan tehneet mitään väärää/jättäneet tekemättä. Ja jos nyt vonkuisin heille, miksi sitä ja tätä, he loukkaantuisivat ja suuttuisivat minulle, jolloin oloni tulisi vain entistä pahemmaksi.
Terapiaan minulla ei ole varaa, ja jos olisi, vielä kipeämpi tarve minulla olisi käyttää rahat fyysisen terveyteni hoitamiseen.
Onko muilla samanlaisia mietteitä vielä tässä iässä, ja miten selviätte ajatustenne, tunteidenne ja vanhempienne kanssa?
Kommentit (19)
Kela saattaisi korvata psykoterapian, jos on vielä jotain toivoa kuntoutua työssäkävijäksi ja jos saat perustoimeentulotukea, niin se korvaa psykoterapian omavastuuosuudet eli saattaisit päästä ilmaiseksi terapiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saat olla vihainen. Oma mielipiteeni on se, että jos vihaa ei käsittele tai jos sen työntää taka-alalle piiloon tai teeskentelee, ettei sitä ole olemassa, se vain kasvaa ihmisen sisällä ja purkautuu sitten jossain vaiheessa ulos, kun mieli ei enää kestä tilannetta.
Mutta yritä olla vihainen tilanteelle, ei vanhemmille itselleen. Jos aidosti koet, etteivät he tietoisesti halunneet vahingoittaa sinua, niin silloin kannattaa suunnata vihaa ja aggressiota siihen, että näin pääsi käymään. Paska tuuri, kurja asenneympäristö, jotain tuollaista. Kun vihan saa purettua näin ulos (vaikka kirjoittamalla, maalaamalla, ihan miten vaan mutta ei kyseisiä henkilöitä haukkumalla), mieleen tulee tilaa seuraavalle tunteelle eli surulle. Suru siitä, että näin on käynyt. Että lapsuutesi olisi voinut olla paljon parempi. Ettet saanut sitä, mitä tarvitsit.
Sitä kautta mielestäni tulee eheytyminen (ärsyttävä sana) tällaisissa tilanteissa. Kun vihan, surun ja hyväksymisen prosessin käy näin läpi tai ainakin yrittää käydä, mieleen tulee mahtumaan paljon mukavampia ja onnellisempia ajatuksia. Ja vähitellen alkaa nähdä ja muistaa lapsuudesta niitä hyviä muistoja, jotka ehkä aikaisemmin muisti mutta joista ei pystynyt nauttimaan tai jotka yritti unohtaa, koska niiden läsnäolo pisti epäilemään, että oliko se oikeasti niin kauheeta sittenkään.
Mihinkään tämän prosessin vaiheista ei jäädä märehtimään (vielä ärsyttävämpi sana), vaan yhdestä siirrytään seuraavaan sitten, kun se tuntuu hyvältä. Psykoterapiasta olisi varmasti paljon apua, mutta jos se ei ole esim. taloudellisesti mahdollista, suosittelen kirjoittamista. Älä yritä kirjoittaa mitään julkaisukelpoista tekstiä, vaan kirjoita itsellesi, rehellisesti, kaikki asiat mitkä vaivaavat ja sitten ajatukset, miten niistä pääsee eteenpäin.
Tsemppiä sinulle.
Olen liki 50, ja seulonut samoja asioita nuoresta asti.
Välillä näissä jutuissa menee paremmin, välillä huonommin. Oma ja vanhempien elämäntilanne vaikuttaa, ja kriiseissä mennään muutenkin edes takaisin.
Olen omalla kohdallani yrittänyt elää viisaammin ja panostanut tiedon hankintaan. Suvussani kiertää kaikenlaista, jolla on lääketieteellinen perusta. Kaikki ei ole parin ihmisen vika. Ympäristöllä ja ajan hengellä on ollut oma osansa.
Muistelen myös kiitollisuudella niitä, jotka joskus auttoivat.
Vierailija kirjoitti:
Ei terapia auta. Yritä vain miettiä että hekin ovat olleet ihmisiä omilla heikkouksilla.
Mä vaa oon hyväksynyt sitä, parasta on se että yrität tehdä toisin. Olen itse 30v ja olen edelleenkin paikkailemassa itseäni, mennyt viimeiset 10 vuotta eheyttämiseen. Nyt sit seuraavalla vuosikymmeneellä olisi tarkoitus päästä opiskelemaan ja työelämään.
Olenkohan jo liian vanha aloittaa elämän?
Mä toivoon ettei ihmiset lakkais tekemästä lapsia sekavina, epätasapainoisina tai masentuneina!! Pahin asia ikinä!
Vanhemmat eivät ymmärrä mikä tuska lapsille on elää tässä maailmassa.En tajuu miksi laiska ja vastuuton ihminen lisäntyy? Jotta sais lapsistaan sisältöä elämään?
Olet juuri oikeassa vaiheessa aloittamaan oikeasti aikuisen elämän. Tsemppiä.
Ps. Koko 80-luvun ajan ajettiin "oikeutta lapseen" kenelle tahansa. Edellisellä vuosikymmenellä puhuttiin enemmän lapsen oikeuksista, vaikka suurimmaksi osaksi sekin oli pelkkää sanahelinää.
Ikävää että tutut on ääneen sanonnut että alan olee liian vanha kaikkeen :( näin siis mua tuetaan.
Just täytin 30v, pitäiskö vaa vanhainkotiin suoraan siirtyä kuolemaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ikävää että tutut on ääneen sanonnut että alan olee liian vanha kaikkeen :( näin siis mua tuetaan.
Just täytin 30v, pitäiskö vaa vanhainkotiin suoraan siirtyä kuolemaan?
Sulla on tilastollisesti noin 50 vuotta elämää jäljellä. Ihan vielä en menisi vanhankotiin kuolemaa odottamaan.
Jos oot 30 v. et todellakaan ole liian vanha mihinkään. Paitsi ehkä poliisikouluun? Unohda tuttujen höpinät, voivat olla jotenkin yksinkertaisia tai ennakkoluuloisia tässä asiassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 25-vuotias ja oma lapsuuteni oli todella kamala (toistuvaa henkistä, fyysistä ja seksuaalista väkivaltaa minuun kohdistettuna), mutta se on mennyttä se eikä niitä asioita tekemättömiksi saa, joten sen menneisyyden kanssa on vain opittava elämään.
Vuoden verran aikuisiällä etsin itseäni ja ihmettelin, kunnes päätin, että en anna heidän enää lapsuuteni lisäksi pilata myös aikuisuuttani. Sen jälkeen olenkin vain tavoitellut omia unelmiani ja tehnyt elämästäni sellaista millaista sen haluan olla. Nykyään olen onnellinen perheenäiti ja olen saavuttanut kaikki lapsuuden ja aikuisuuden unelmani, joten nyt vain nautin elämästäni.
Minä olen ratkaissut oman tilanteeni rakentelemalla itselleni mukavan elämän ja katkaisemalla välit lapsuudenperheeseeni. Voin hyvin tässä omassa kuplassani, ja ymmärrän, että vanhemmillani ja sisaruksillani on oma elämänsä, johon en millään sopeudu. Nyt on hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos vastauksista ja näkökulmista, t. AP. Ja onnea ja voimia "kohtalotovereille".
Vierailija kirjoitti:
Ei terapia auta. Yritä vain miettiä että hekin ovat olleet ihmisiä omilla heikkouksilla.
Mä vaa oon hyväksynyt sitä, parasta on se että yrität tehdä toisin. Olen itse 30v ja olen edelleenkin paikkailemassa itseäni, mennyt viimeiset 10 vuotta eheyttämiseen. Nyt sit seuraavalla vuosikymmeneellä olisi tarkoitus päästä opiskelemaan ja työelämään.
Olenkohan jo liian vanha aloittaa elämän?
Mä toivoon ettei ihmiset lakkais tekemästä lapsia sekavina, epätasapainoisina tai masentuneina!! Pahin asia ikinä!
Vanhemmat eivät ymmärrä mikä tuska lapsille on elää tässä maailmassa.En tajuu miksi laiska ja vastuuton ihminen lisäntyy? Jotta sais lapsistaan sisältöä elämään?
Pitäisi laittaa korkea lapsivero että tyhmät köyhät ei lisääntyisi ollenkaan.
Miksköhän noi kommunistiset poliitikot voi tajuta sitä yksinkertaista asiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei terapia auta. Yritä vain miettiä että hekin ovat olleet ihmisiä omilla heikkouksilla.
Mä vaa oon hyväksynyt sitä, parasta on se että yrität tehdä toisin. Olen itse 30v ja olen edelleenkin paikkailemassa itseäni, mennyt viimeiset 10 vuotta eheyttämiseen. Nyt sit seuraavalla vuosikymmeneellä olisi tarkoitus päästä opiskelemaan ja työelämään.
Olenkohan jo liian vanha aloittaa elämän?
Mä toivoon ettei ihmiset lakkais tekemästä lapsia sekavina, epätasapainoisina tai masentuneina!! Pahin asia ikinä!
Vanhemmat eivät ymmärrä mikä tuska lapsille on elää tässä maailmassa.En tajuu miksi laiska ja vastuuton ihminen lisäntyy? Jotta sais lapsistaan sisältöä elämään?
Olen huomannut sen, että yllättävän moni kyseisista ihmisistä ei ymmärrä, ettei sovellu vanhemmaksi. Omaa tilannetta ei nähdä yhtä hyvin kuin muut näkevät ulkopuolelta. Ja todella usein on niin, että se oman mielenterveysongelman tajuaa hahmottaa vasta kun on liian myöhäistä.
Lisäksi on paljon ihmisiä, jotka ovat piittaamattomia. Tekevät lapsia, koska niin on tapana tai koska tapahtuu vahinko, ja jatkavat sitten elämäänsä itseensä keskittyen, ajattelematta sitä, mitä lapsi tarvitsee.
Oma tarina aika samantyylinen, ja jouduin käymään töissä jo 13 vuotiaasta, kun kotoa ei todellakaan tullut edes sitä kuuluisaa lämmintä kättä. Vuosia sitten olen yrittänyt ottaa asiaa puheeksi vanhempien kanssa, mutta eivät ole toimineet väärin omasta mielestään. Sama jatkui myös omien lapsieni kanssa eivät koskaan ole hoitaneet eikä antaneet heille joulu, synttäri yms. Lahjoja. Olen tehnyt ratkaisuni, ja jo vuosia sitten lopettanut yhteydenpidon kokonaan. Helpompi elää niin kuin kuunnella jatkuvasti haukkumista ja välinpitämättömyyttä jne. Jne. Ikää nyt 44 v., ja en ole koskaan käynyt asioita puhumassa kellekään ammattilaiselle. Toki lähimmät tietää asoita ainakin noin pintapuolisesti. Asiat välillä nousevat pintaan suruna, mutta enimmäkseen en asioita enää mieti, joten niistä voi päästä yli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ikävää että tutut on ääneen sanonnut että alan olee liian vanha kaikkeen :( näin siis mua tuetaan.
Just täytin 30v, pitäiskö vaa vanhainkotiin suoraan siirtyä kuolemaan?
Mitä nuo tutut oikein ajattelevat ihmisen eliniästä ja elämän kulusta yleensä?
Olet elänyt ehkä vajaan puolet.
Mun kaverin lapsuus oli kanssa kaikkea huonoa: väkivaltaa, mielisairautta molemmilla vanhemmilla, riippuvuuksia, eristäytyneisyyttä, laiminlyöntiä, jne.
Olen minäkin tästä sivusta ihmetellyt miksi nuokin ovat lapsia tehneet, kun tulos on se, että lapset nyt aikuisinakin lähinnä kärsivät. Vanhemmat ovat edelleen ikäviä, ilkeitä, lapsilleen kateellusia, katkeria. Mutta todellakin ovat myös erittäin tyhmiä. Ja itse ovat sitä mieltä, että ihan hyvin ovat vanhemmuutensa vetäneet.
Kaverin puolesta toivoisin, että hän ottaisi etäisyyttä vanhempiinsa, mutta hän on heissä hyvin kiinni edelleen. Elää kyllä itsenäisesti omassa kämpässä, mutta on vanhempien kanssa lähes päivittäin tekemisissä ja vanhemmanpelko ohjaa hänen toimintaansa edelleen.
Mä pistin välit poikki kokonaan vanhempiini ja tätä suosittelen lämpimästi, mulla oli jo lapsia ennen tätä päätöstä ja kaduttaa että annoin heidän vaikuttaa todella kauan negatiivisesti myös omiin lapsiini, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ei kaikki vanhemmat vaan ole kykeneviä vanhemmiksi, esim masennus periytyy, eikä näitä diagnooseja ennen edes haluttu hakea, kun pelättiin mitä muut ovat mieltä, mielisairaus on ollut niin pitkään häpeän aihe, osalle vielä nykyäänkin avun hakeminen on iso kynnys, vaikka ei pitäisi olla.
Yllä joku sanoi hyvin, että kun vanhemmat ovat jo pilanneet lapsensa lapsuuden, niin ei pidä antaa heidän pilata vielä aikuisuuttakin.
Kuten tässä on sanottu, niin tyhmien vanhempien jälkeläiset paikkailevat tilannetta vielä 30-, 40- ja 50-vuotiaana.
Eikä näitä vastaavia lapsia vielä nykyäänkään lastensuojelu pelasta parempiin perheisiin ja turvalliseen kasvuympäristöön.
Ei terapia auta. Yritä vain miettiä että hekin ovat olleet ihmisiä omilla heikkouksilla.
Mä vaa oon hyväksynyt sitä, parasta on se että yrität tehdä toisin. Olen itse 30v ja olen edelleenkin paikkailemassa itseäni, mennyt viimeiset 10 vuotta eheyttämiseen. Nyt sit seuraavalla vuosikymmeneellä olisi tarkoitus päästä opiskelemaan ja työelämään.
Olenkohan jo liian vanha aloittaa elämän?
Mä toivoon ettei ihmiset lakkais tekemästä lapsia sekavina, epätasapainoisina tai masentuneina!! Pahin asia ikinä!
Vanhemmat eivät ymmärrä mikä tuska lapsille on elää tässä maailmassa.
En tajuu miksi laiska ja vastuuton ihminen lisäntyy? Jotta sais lapsistaan sisältöä elämään?