Tässä koronajutussa hieman ärsyttää se, että vaikka tässä vaiheessa on jo jonkinlaista ennustettavuutta tartuntojen etenemisestä, uusia sääntöjä heitellään joka päivä hihasta.
Eli jonkinlaista pitkäjänteisyyttä kaipaisin jo tähän hommaan. Eikä vaan randomilla joka päivä uusia ohjeita, sääntöjä ja rajoituksia, jotka pahimmillaan ovat ristiriitaisia aiempien kanssa.
Kommentit (7)
Vain tietämätön ihminen sanoo noin, kuin ap.
Jos olet seurannut korona-asiaa Suomessa, sun täytyy se, että koronanan hoito on alueellista.
Sitä mukaa kun tilanne muuttuu, sitä mukaa muuttuvat myös säännöt ja mm. ravintoloiden aukioloajat.
Tämähän on järkevää. Miksi pakottaa talous polvilleen seuduilla, jossa koronatartuntoja on vähän ja nekin kaikki ovat jäljitettävissä ja altistuneet tavoitetaan.
Kuule ap, ei niitä sääntöjä hihasta heitellä.
Vaan sen mukaan, miten korona eri paikkakunnilla riehuu.
Vierailija kirjoitti:
Nyt koronaa hoidetaan alueellisesti.
Siksi sääntöjä tulee päivittäin ja viikottain.
Sen mukaan, miten korona milläkin seudulla riehuu-
Kai tiedät jo tässä vaiheessa ap, että koronalla on kolme eri tasoa:
Perustaso. Kiihtymistvaihe. Leviämisvaihe.Sääntöjä tulee näiden mukaan.
Mitä helvetin järkeä olisi laittaa kaikki tukkoon ja sulkea paikat seuduilla, jossa korona perustasolla eli hyvin hallinnassa?
Paitsi että ei noita tasoja noudateta. Esim. Kainuu on nyt perustasolla, silti 10 hengen rajoitus ja yleinen maskipakotus päällä, vaikka perustasolla ei pitäisi olla näitä rajoituksia.
Vierailija kirjoitti:
Kuule ap, ei niitä sääntöjä hihasta heitellä.
Vaan sen mukaan, miten korona eri paikkakunnilla riehuu.
NO esim. nämä baarien aukiolot ja ykkösoluen myynnit jne. Näitä tulee ihan randomilla nyt. Oliko jossain tilanteessa 75% asiakaspaikoista käytössä ja jossain tilanteessa 50% jne. Ihan mitä Pena nyt viime metreillä on sattunut hihastaan vetämään.
Jos suositukset tehoais niin korona epidemia olis jo menny ohi. Siinä mielessä ihan joutavaa niitä jatkaa kun niitä noudattaa puolet väestöstä.
Tilanne pahenee viikko viikolta ja jouluna sukulaisiin rynniminen lisää tartuntoja.
Joulun ajaksi maakuntien rajat pitäisi sulkea turhalta liikenteeltä.
Se johtuu siitä kun ne ei oikeasti tiedä mitään ja haluaa lähinnä pönkittää omaa egoaan. Samaan törmää psykiatriassa. Keksitään uusia häiriöitä jatkuvasti että kaikille saadaan diagnoosi. Hyvänä esimerkkinä bipolaarihäiriö, jossa nykyään enää ei tarvitse edes mielialat vaihdella. Keksittiin sellainen että saadaan masentuneet kovemmin diagnosoitua ja nostettua psykiatrian imagoa ja lisättyä sen tarvetta. Ja tietysti saavat määrätä kovempia lääkkeitä.
Nyt koronaa hoidetaan alueellisesti.
Siksi sääntöjä tulee päivittäin ja viikottain.
Sen mukaan, miten korona milläkin seudulla riehuu-
Kai tiedät jo tässä vaiheessa ap, että koronalla on kolme eri tasoa:
Perustaso. Kiihtymistvaihe. Leviämisvaihe.
Sääntöjä tulee näiden mukaan.
Mitä helvetin järkeä olisi laittaa kaikki tukkoon ja sulkea paikat seuduilla, jossa korona perustasolla eli hyvin hallinnassa?