Lue keskustelun säännöt.
Huutava kumppani
09.12.2020 |
Olen ollut mieheni kanssa liki 20 vuotta yhdessä. Lapsiakin on useampi. Lapsia on kasvatettu yhteistuumin niin, että ongelmatilanteet keskustellaan läpi ja ketään ei saa lyödä, potkia eikä suullisesti loukata pahasti. Myös kiitos ja anteeksi kuuluvat sanavarastoon.
Yleensä ei kovin useasti tarvitse korottaa ääntään, oikeastaan aika harvoin nykyään. Johonkin se huutamisen tarve pitää ilmeisesti purkaa, koska mieheni on alkanut välillä huutaa minulle kuin lastaan komentaisi.
Tästä esimerkki. Siirsimme siivouksen yhteydessä painavaa sohvaa ja joku lapsista oli jättänyt piponsa ja paitansa lojumaan lattialle ja minä hermostuin asiasta. Otin sukan jalasta ja heitin sen nojatuoliin samalla paasaten, että entäs jos minäkin alan vaan viskoa vaatteitani sinne tänne. Siitäkös mies raivostui. Huusi täyttä kurkkua, LOPETA!!! Samalla volyymilla antoi tulla, että menee kallista aikaa tässä hukkaan kun temppuilen. Laitoin sukan takaisin ja jatkoin siivousta ja sanoin kyllä takaisin, että ei minulle tarvitse huutaa. Ei tullut mitään selitystä, eikä anteeksi pyyntöä. Lasten kuullen/vieressä ollen huusi minulle kuin olisin jotain pahempaakin tehnyt. Siinä meni sitten pari päivää puhumattomana, ei ollut minullakaan asiaa. Tuli niin alempiarvoinen olo, niinkuin en olisi se toinen tasavertainen vanhempi. Tämä oli oikeastaan jo toinen kerta, vastaava tilanne oli joskus viime kesänä. En enää tarkemmin muista tilannetta, vain sen tunteen jälkeen päin kuinka pettynyt ja arvoton olo on. Miten tästä pääsee eteenpäin? Unohtamallako, painamalla villasella niin sanotusti?
Minusta tasavertaiseen parisuhteeseen ei kuulu toisen väheksyminen ja alempiarvoistaminen. Eikä näin ollutkaan alkuaikoina, jotenkin iän myötä tuo miehen luonne on alkanut olemaan pelottava. Koskaan ei tiedä miten hankalasti vastaa tai millon räjähtää. Onko kohtalotovereita?
Kommentit (2)
Vierailija kirjoitti:
Huutaminenkin on väkivaltaa. Mun isä oli samanlainen , välillä kohdistui äitiin välillä lapsiin. Kuten sanoit, siitä jää pettynyt ja arvoton olo kaikille, myös sivusta katsojalle ja pikkuhiljaa ruvetaan elämään varpaillaan ettei taas löydy syytä huutaa. Yrittäisin puuttua tässä vaiheessa ennenkuin pahenee ja lapset rupeaa pelkäämään ja lopulta vihaamaan isäänsä.
Taidat todella tietää mistä puhut. Tuolloin koko siivoushetki meni pilalle. Ja itse tietysti miettii, että voi kun olisin ollut itse hiljaa ja pitänyt sukkani jalassa. Vaan olisi se huuto voinut tulla vaikka lattiassa olevasta naarmusta, kun tulossa oli kuitenkin. Ja kyllä sitä välillä koittaa olla vähän näkymätön. Mutta kun näitä ei osaa aavistaa silloin kun suhteeseen alkaa. Miten se luonne voi niin muuttua!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huutaminenkin on väkivaltaa. Mun isä oli samanlainen , välillä kohdistui äitiin välillä lapsiin. Kuten sanoit, siitä jää pettynyt ja arvoton olo kaikille, myös sivusta katsojalle ja pikkuhiljaa ruvetaan elämään varpaillaan ettei taas löydy syytä huutaa. Yrittäisin puuttua tässä vaiheessa ennenkuin pahenee ja lapset rupeaa pelkäämään ja lopulta vihaamaan isäänsä.