Apua en ole ostanut vielä yhtään joululahjaa enkä aloittanut muitakaan jouluvalmisteluita. Muita? Vinkkejä?
Meille syntyi esikoinen marraskuun lopussa ja jotenkin kaikki valmistelut on jäänyt. Stressaa. En voi lähteä ostoksille vauvan kanssa. Niin ainoa keino on tilata lahjat. Mutta ehtiiköhän ne tulla? Ei ole vauvalle, miehelle, omille vanhemmille eikä anopille vielä mitään katsottuna. En ole myöskään jaksanut koristella kotia. Mies lupasi hoitaa joulun alla kuusen ja sen koristelun. Meillä ei ole myöskään leivottu mitään tai tehty joululaatikoita pakkaseen ym. Ahdistaa kun kotona ei yhtään näy tai tuoksu lähestyvä joulu. Vieläkö ehtii? Mitä teen?
Toki tärkeintä on olla vauvalle läsnä mutta haluaisin jouluisen kodin mutta en oikein fyysisesti jaksa alkaa siivoamaan ja koristelemaan
Kommentit (13)
Vierailija kirjoitti:
Joo. Mee kauppaan
En todellakaan voi mennä vauvan kanssa ostoksille. Muuten kävisin maskin kanssa hakemassa etukäteen päättämäni lahjat. Ap
Mies ottaa tänä jouluna enemmän vastuuta.
Tilasin kaikkea lahjat netista. Neljä eri kauppaa ja lahjat on nyt suuri osa paketoituna kaapissa. Kuusi koristeltu. Tontut ripoteltu ympäriinsä. Kortit ostettu ja kirjoittamista vaille. Jotain leivonta ym tarvikkeita olen ostanut. Kinkku kaupasta sitten myöhemmin ja laatikot myös.
Tänään selaat netistä lahjat. Itse tilasin paljon kärkkäisen nettikaupasta, josta sai vaikka mitä. Lisäksi sitten erikoiskauppoja.
Hyvin ehtii kaiken. Mitään suursiivousta ei ikinä kannata kouluun liittää. Itse siivoan kynnys lka keväisin. Muuten riittää viikkosiivous ja pitkin vuotta satunnainen kaappien läpi käynti.
Vierailija kirjoitti:
Mies ottaa tänä jouluna enemmän vastuuta.
Näin. Eli koristelkaa yhdessä, leipokaa yhdessä, annat miehelle listan lahjoista, jotka käy hakemassa.. kyllä se siitä. Kokemuksesta tiedän, että pienen vauvan kanssa joulun laittaminen ei ole helppoa, mutta onnistuu kyllä :)
Mies katsoo vauvan perään ja sinä käyt sillä aikaa kaupassa.
Vierailija kirjoitti:
Tilasin kaikkea lahjat netista. Neljä eri kauppaa ja lahjat on nyt suuri osa paketoituna kaapissa. Kuusi koristeltu. Tontut ripoteltu ympäriinsä. Kortit ostettu ja kirjoittamista vaille. Jotain leivonta ym tarvikkeita olen ostanut. Kinkku kaupasta sitten myöhemmin ja laatikot myös.
Tänään selaat netistä lahjat. Itse tilasin paljon kärkkäisen nettikaupasta, josta sai vaikka mitä. Lisäksi sitten erikoiskauppoja.
Hyvin ehtii kaiken. Mitään suursiivousta ei ikinä kannata kouluun liittää. Itse siivoan kynnys lka keväisin. Muuten riittää viikkosiivous ja pitkin vuotta satunnainen kaappien läpi käynti.
Kiitos. Tämä lohdutti, jos olet noin varma että lahjat ehtii vielä perille! Ap
Joulu on joka vuosi tullut vaikka ikinä en ole leiponut enkä tehnyt laatikoita pakkaseen. Valmiina kaupasta saa ihan hyvää, en jaksa parin päivän syömisten takia nähdä hirveää vaivaa. Riittää ihan perussiivous ja koristeeksi riittää joulukukat ja valot tai kynttilät. Tilaa lahjat tällä viikolla niin varmasti ehtii tulla.

Kiitos. Tämäkin lohdutti. Ehkä olen tosiaan asettanut liian korkeat tavoitteet vauvajouluun. Ap
Ei ehdi tilaamalla. Mies hoitaa vauvaa ja menet ostoksille. Päätät etukäteen mitä käyt hakemassa ja nopsasti käyt ne hakemassa. Jaksaisitko leipoa sillä aikaa kun vauva nukkuu? Vai voisiko mies leipoa töiden jälkeen? Laatikot voi ostaa kaupasta. Koristelkaa yhdessä, mies hoitaa kaikki kurottelua ja ponnistelua vaativat työt, esimerkiksi ulkovalojen ripustuksen. Hyvää joulun odotusta teille :)
Ja muista vielä Marttaliiton vanha, mutta aina yhtä pätevä siivousvinkki:
"Siivoa kaappisi vain, mikäli aiot viettää joulusi niissä."
Ihan ensimmäisenä lopetat sen aikuisten lahjomisen. Vastasyntyneelle riittää yksi lahja. Sitten vaan kauppalista ja mies ostamaan ruuat. Valmista.
Katso sellaiset nettikaupat, joissa on maininta että toimitus ehtii ennen joulua.
Leivonnaiset lähikaupasta valmiina.
Isovanhemmille kukat lähikaupasta.
Koristelut ehtii tehdä vielä hyvin pikku hiljaa ja vaikkapa joulua edeltävällä viikollakin.
Joo. Mee kauppaan