Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ulkopuolinen olo lapsuudenperheessä, mitä tehdä?
06.12.2020 |
Mistähän aloittaisi.. Olen viime aikoina havahtunut siihen, miksi minulla on usein paha ja vaivaantunut olo kun koko lapsuuden perhe on paikalla. Olen esikoinen ja minut kasvatettu ystävälliseksi ja huolehtivaksi. Pikku veljeni taas sai erilaisen ja vapaamman kasvatuksen. Veli osaa olla sydämmellinen, mutta on aika itsekäs ja röhkeäkin välillä. Jotenkin nykyään koen vanhempieni suosivan veljeäni.
Äitini jaksaa aina muistuttaa, miten minä olin ikävä ja hankala vauva ja miten silloin ja tällöin kiukuttelin. Veljeni taas oli iloinen ja helppo aina.
Jos pyytävät kylään ja syömään, äitini muistuttaa, että veljelle jätettävä loput että voi ottaa lisää.
Kun muutin omilleni isäni osti pesukoneen ja mikron. Veljelleni on ostettu auto, vanhempani ostivat itselleen asunnon mihin veli muutti vuokralle, autettu taloudellisesti kun opiskeli ja tuli käymään. Myös isä antanut fimastaan paljon töitä. Eipä tämän tarvinnut koskaan kesätöissäkåän käydä. Jos särkyi puhelin tai tietokone heti ostettiin uudet tilalle sekä vaatteita sai aina kun halusi ja koti töistäkin rahaa. Minä olin töissä kesät ja joululomat 15v asti, arvatenkin jos puhelin hajosi sain varapuhelin ja korjaamolle meni edellinen.
Toki en kaipaa ja halua vanhemmiltani rahaa.
Lapsia välillä tarjoudutaan hoitamaan,mistä tietenkin olen kiitollinen.
Nykyisin kun olemme kaikki koolla, se on sitä että hehkutetaan ja jutellaan veljeni työstä, hänen uudesta autostaan. Esitetään kuin mukavaa tämän uudelle tyttöystävälle ja heille tehdään hienoja ruokia kun tulevat käymään. Minulle ei paljoa puhuta tai vittuillaan kun mullahan on vain aikaa että mitä voisin tehdä (olen äitiyslomalla)..
Harmittaa vain, että lapseni kovasti tykkäävät käydä isovanhemmillaan tietysti. Entiedä mitä oikein tekisin, tulee vain itselleen arvoton ja huono olo näistä meidän ihanista perheen kokoontumisista.. Tuntuu pahalle, että saan osaksi aina tuollaista vaikka olen ystävällinen ja autan vanhempiani jos voin. Veljeni saa tiuskia ja olla vailla tätä ja tuota mutta sehän ei haittaa.
Kommentit (6)
Kannattaa kasvaa aikuiseksi ja ottaa vastuu omista reaktioista. Kumpi on tärkeämpää, se että näette toisianne ja lapsilla on hyvät välit isovanhempiin vai se että ajattelet koko ajan tilannetta itsesi kannalta. Mieluummin olisin kiitollinen perheestä ja yhteisistä hetkistä kuin murehtisin liikaa toisen sisaruksen suosimista. Se on valinnan paikka, haluaako itse kasvaa vai antaako lapsenomaisten tunteiden viedä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on vaan vanhanaikainen tapa, jolloin poika on aina tyttöä parempi, onhan poika tuleva mies ja perheen pää, se joka tekee töitä, tienaa ja elättää, naisen työntekoa ei ole joskus juuri arvostettu (nykyäänkin voitaisiin arvostaa enemmän esim. naisvaltaisilla aloilla palkka on vaan yleensä huonompi)...
Toi vauvojen kiltteysmittaus on aina ollut minusta niin outoa, miten voi edes olla ilkeä vauva :'D jos itkettää niin silloin on joku asia pielessä ja hoivaa kaivataan.
Mutta siis viestiisi, luulen että tunne on vahvasti vain päässäsi ja jos perheesi saisi tietää tunteistasi olisivat he mahdollisesti hyvinkin hämillään. Aloita vaikka oman asennemaailman tutkimisesta, ja siitä miksi tietyt asiat tuntuvat sinusta siltä miltä tuntuvat ym perus itsereflektion ABC. Mieti myös toistuvatko nämä tunteet muualla elämässäsi ja mikä sen laukaisee. Ole armollinen läheisillesi ja tiedosta omat ajatusmallisi.
Äidilläni oli mielenterveysongelmia ja isäni oli alkoholisti, he riitelivät keskenään ja minä olin heille yhteinen oksennussankko, jota sopi kohdella huonosti.Minua ei päästetty edes pihalle leikkimään muiden kanssa, huudettiin ja nimiteltiin, sekä haukuttiin sukulaisille ja tuttaville. Aika eriarvoisessa asemassa koin olevani kuin sisarukseni. Sairastuin teininä syöpään ja olin useita kuukausia sairaalassa, kotiin palatessa sain kuulla että sairaus oli mun oma syy, siinä vaiheessa päätin että lähden heti kun pystyn. Olen ollut omillani 15- vuotiaasta. Ihan kohtalaisesti olen pärjännyt, en tosin kykene luottamaan ihmisiin ja häpeä on juurtunut minuun niin, että koen ja toivon olevani lähes näkymätön.
Kysyit, mitä tehdä?
Lopulta kun en enää kestänyt omaa ulkopuolisuuden tunnettani ja sitä lapsuudesta asti kestänyttä v****ilua, rupesin kertomaan, miltä minusta tuntuu. Kun joku lapsuudenperheen jäsen rupesi muistelemaan yhteistä lapsuuttamme ihannoiden ja ilkikurisesti, kerroin, miten pahalta tuntui jäädä aina yksin/pilkatuksi/syyllistetyksi.
Minulla on fiksuja sisaruksia. Ilmeisesti he ymmärsivät vihdoinkin tarkastella tilanteita minun näkökulmastani, sillä he pyysivät minulta anteeksi. Tietysti annoin, sillä sisarukseni ovat minulle kaikesta huolimatta hyvin rakkaita ja tiedän heidän olleen vilpittömiä pyytäessään anteeksi.
Äitini, niin äitini ei ymmärtänyt, mitä tarkoitin vaan vetosi siihen, että leikkiähän kaikki oli, sekin kun minua haukuttiin läskiksi, vaikka olin normaalikokoinen lapsi jne. Sitten äidille tuli paha mieli, kun häntä noin moititaan ihan aiheettomasti. Koska tiedän äitini rajoittuneisuuden ennestään muista tilanteista, tulin siihen tulokseen, ettei kannata nähdä vaivaa. Jos hän ei ole seitsemäänkymmeneen vuoteen ymmärtänyt muita kuin oman näkökulmansa, on hyvin epätodennäköistä, että hän tästäkään muuttuu miksikään.
En enää odota äidiltä anteeksipyyntöä, mutta aina kun hän loukkaa minua, kerron hänelle, että minusta tuntuu pahalta, kun hän sanoo noin.
Niin, ja äidilläni on tosiaankin tapana aina kertoa niistä sisaruksista, jotka eivät ole paikalla. Hän on niin tohkeissaan heistä muista, ettei muista kysyä minun tai perheeni kuulumisia. Kun kerran valitin tästä sisaruksilleni, he sanoivat, että äiti tekee niin myös heille. Sitten kyllä naurettiin makeasti. Turha yrittää muuttaa vanhan naisen luonnetta, kun hän ei itse näe itsessään tarvetta muutoksiin.
Alue: Aihe vapaa
Sekä pahoittelen kirjoitusvirheitäni, tekstin syöttö korjaillut omiaan. 😱 Olisi pitänyt ehkä kirjoittaa vasta, kun olen saanut vauvan unille!
Ap