Mikä on lapsuutesi huikein joulumuisto?

Kurjin oli 11 vuotiaana, kun vanhemmat olivat eronneet. Paras oli 12-vuotiaana, kun olimme ensimmäistä joulua etelässä. Sitä sitten jatkettiin, kunnes muutin kotoa pois.

Kun näin joulupukin.

Olin pieni (varmaan alle kouluikäinen) ja minut komennettiin "pois jaloista" katsomaan ikkunasta, joko se pukki tulee. Näin sitten jonkin ajan päästä pukin tamineisiin pukeutuneen pitkän ja laihan miehen kävelemässä tyhjää kelkkaa perässään vetäen (menossa tietysti jonnekin pukkeilemaan) ja vailla mitään logiikkaa (missä lahjat??) ryntäsin riemulla kertomaan, että nyt näin sen pukin. 

Ja kukaan ei uskonut. 

Olin lapsena tosi touhukas. Meillä oli aina kivat joulut, kaunista ja äiti hyvällä tuulella (jouluihmisiä).  Kuitenkin mieleeni on jäänyt todella pieni, melkein mitätön hetki, ja joka jostakin syystä tuntuu yhä huikealta. Palasimme sisaruksien ja isän kanssa aatonaattona kotiin joulutervehdyskierrokselta pitkin Hkiä.  Oli jopa pakkasta ja autossa kylmä matkustaa takapenkillä. Oli kyllä kiva nähdä sukulaisia, mutta sinä aikana äiti oli laittanut joulukodin valmiiksi. Kotioven avatessamme hyasintin tuoksu tuntui nenässäni ja kynttilä paloi punaisella pellavaliinalla pienellä sivupöydällä . Se oli sellainen joulun-taikaa-hetki. Joka joulu muistan juuri sen.

Kurjimmat joulut olen viettänyt aikuisiällä. 

Joulukuusi oli aina ihana, etenkin yöllä kun kaikki muut valot olivat pois päältä paitsi kuusen. Oli mukava ajaa maalle tätien luo ja parasta oli, kun silloin vielä oli lunta, pääsi pulkkamäkeen ja tekemään linnoja ja lyhtyjä. Kurjinta oli kun äiti sai stressiraivareita, nykyään niitä saa isäni vaimo. Kehtuuttaa koko joulunvietto kun joutuu kuuntelemaan kun ihmiset ilkeilevät ja rähisevät. Sekä silloin lapsena että nykyään aikuisena aina varjostaa todella ikävästi ilmapiiriä se, kun ei tiedä milloin joku alkaa raivota jostain aivan turhasta.