Helsingin ja pääkaupunkiseudun koronaongelma ei ole oikeasti sairaalakapasiteetti vaan jäljityksen ruuhkautuminen ja kapasiteetin loppuminen
Valtakunnallinen strategia jäljittämisestä ei toimi, jos jäljitys ja eristäminen pystytään aloittamaan vasta päivien päästä positiivisesta testituloksesta. Tämä oli varmaan pääsyy siihen, miksi koulujen ja luokkien eristämistä lievennettiin? Ei vaan enää ehdi.
Kommentit (9)
Syy on myös siinä, että pk-seudulla ei ole edes yritetty pitää epidemiaa hallinnassa.
Itse asun Tampereella ja täällä on koko ajan päässyt testiin todella pienillä oireilla, samalla täältä ja muualta on lukenut, että pk-seudulla ei aina ole testiin samoilla oireilla päässyt. Täällä on koko ajan lääkärit sanoneet, että pienistäkin oireista heti testiin, HUS:n Saxen taas selitti TV:ssä, että lapsien kanssa voi jäädä odottelemaan pahenevatko oireet ja muutenkaan ei niin tarkkaa käykö testeissä ollenkaan. Pk-seudulla moni tuttu aikuinen tuntuu noudattaneen sitten samaa ohjetta.
Täällä on herkästi laitettu koko luokka tai jopa koulu etäopetukseen, kun on tullut tartuntoja. Pk-seudulla taas alettiin jo syksyllä mittailemaan kuka on istunut ja kuinka kaukana, ja vain lähimmät kontaktit laitettu karanteeniin.
Täällä TAYS tiedottaa joka päivä tartunnat ja altistumiset nopeasti, Helsingissä jossain vaiheessa ei haluttu julkistaa koulualtistumisia ollenkaan, nytkin taidetaan ilmoittaa kootusti vain muutaman kerran viikossa ja kaikkien oppilaitosten nimiä ei ole kerrottu.
Koko muusta Suomesta saa lukea altistumisvaroituksia kaupoista, julkisista kulkuvälineistä ja ravintoloista. Pk-seudulla ja varsinkaan Helsingistä näitä varoituksia ei käytännössä tule. Ihan kuin siellä sairastuneet eivät olisi käyneet kaupassa, metrossa, junassa tai lounaalla.
Ei tarvitse ihmetellä, jos jäljitysresurssit loppuvat kesken ja epidemia leviää, kun suljetaan silmät ja leikitään, ettei virus leviä siellä missä ihmiset liikkuvat.
Koko Suomen ongelma on että jäljitykseen vaaditaan th-alan koulutus, minkä vuoksi resurssit ei riitä. Miksi?
Aivan järjetön vaatimus, koska suuren osan siitä hommasta osaisi hoitaa (ehkä jopa tehokkaammin) vaikkapa kuljetusalalta kokemusta omaava asiakaspalvelija, jolle lähetysten globaali jäljittäminen on päivittäinen rutiini. Kysymysrunko vaan kouraan. Hoitoalan ihmiset voisi sitten ottaa hoitaakseen ne tapaukset, joilla tilanne on kyselyn perusteella akuutti.
Helsingin (tai hyksin?) sairaanhoitopiirissä ollaan liian tottuneita tarkoitukselliseen aliresursointiin. Kaikki mahdollinen tehdään vasta viimeisellä takarajalla koska muuten joku jossain laskee että rahaa on tuhlattu liian hyvään palvelutasoon kun matalammallakin olisi selvitty. Lopputuloksena ambulanssin saa vasta viimeisessä hätätilassa eikä aina silloinkaan. Lääkäriajat samalle päivälle terveyskeskuksessa on kuin pieni lottovoitto. "kiireettömät" ja esim. hammashoito venytetään sinne hoitotakuutakarajalle.
Sama meininki on ollut koronajäljityksessäkin. Eihän se toiminut kunnolla edes kesällä kun tapauksia ei ollut juurikaan. Saati sitten syksyllä kun määrä lisääntyy kiihtyvästi. Testauksen ongelma oli jo keväällä resurssien puute ja sama jatkunee edelleen eli määriä hallitaan sallimalla testaus vain niille joilla on niin pahat oireet että tautikin on liki varma. Siitä huolimatta myös lieväoireiset tartuttaa mutta se ei systeemiä huolestuta. Maailmanmittakaavassa helsinki on pieni ja harvaan asuttu (matala) kaupunki. Jos samaa periaatetta noudatettaisi jossain isossa kaupungissa niin noillahan räjähtäisi tapaukset käsiin hetkessä.
Vierailija kirjoitti:
Koko Suomen ongelma on että jäljitykseen vaaditaan th-alan koulutus, minkä vuoksi resurssit ei riitä. Miksi?
Aivan järjetön vaatimus, koska suuren osan siitä hommasta osaisi hoitaa (ehkä jopa tehokkaammin) vaikkapa kuljetusalalta kokemusta omaava asiakaspalvelija, jolle lähetysten globaali jäljittäminen on päivittäinen rutiini. Kysymysrunko vaan kouraan. Hoitoalan ihmiset voisi sitten ottaa hoitaakseen ne tapaukset, joilla tilanne on kyselyn perusteella akuutti.
Joo, aikanaan kävin tutustumassa huolintafirmaan ja homma näytti olevan just puhelimessa juttelua, rekkojen ja konttien seurantaa ja uusien kuljetusten reititystä. Koronajäljitys lienee paljon helpompaa.
Toinen hyvä ala olisi puhelinmyynti ja noitahan luulisi maassa löytyvän, eli niitä jotka on sitä kokeilleet muttei jatkaneet kun siinä ei tienaa mitään.
Vierailija kirjoitti:
Koko Suomen ongelma on että jäljitykseen vaaditaan th-alan koulutus, minkä vuoksi resurssit ei riitä. Miksi?
Aivan järjetön vaatimus, koska suuren osan siitä hommasta osaisi hoitaa (ehkä jopa tehokkaammin) vaikkapa kuljetusalalta kokemusta omaava asiakaspalvelija, jolle lähetysten globaali jäljittäminen on päivittäinen rutiini. Kysymysrunko vaan kouraan. Hoitoalan ihmiset voisi sitten ottaa hoitaakseen ne tapaukset, joilla tilanne on kyselyn perusteella akuutti.
Varmaan esimerkiksi poliisi olisi jopa parempi etsimään ja jäljittämään ihmisiä kuin terveydenalan ihmiset. Harmi vaan, että poliisitkin on jo säästetty pois.
Vierailija kirjoitti:
Koko Suomen ongelma on että jäljitykseen vaaditaan th-alan koulutus, minkä vuoksi resurssit ei riitä. Miksi?
Aivan järjetön vaatimus, koska suuren osan siitä hommasta osaisi hoitaa (ehkä jopa tehokkaammin) vaikkapa kuljetusalalta kokemusta omaava asiakaspalvelija, jolle lähetysten globaali jäljittäminen on päivittäinen rutiini. Kysymysrunko vaan kouraan. Hoitoalan ihmiset voisi sitten ottaa hoitaakseen ne tapaukset, joilla tilanne on kyselyn perusteella akuutti.
Tämä on totta, mutta nyt jäljittämistä tekevät ihmiset olisivat saaneet palkkansa sote-alalta muutenkin. Eli palkkakustannukset eivät ole nousseet, kun on vain siirretty henkilöstöä työpisteestä A työpisteeseen B. Jos palkattaisiin jälhittämiseen vaikkapa kuljetusalan ihmisiä, heidän palkkansa olisivat ylimääräinen kustannus terveydenhuollolle. Nythän haetaan jo vapaaehtoisia eli tekemään jäljittämistä ilman palkkaa. Työtön ei voi tehdä sellaista vapaaehtoistyötä, jossa osalle maksetaan palkkaa ja osalle ei. Vapaaehtoisten siis täytyy olla eläkeläisiä, opiskelijoita tai jo työssä olevia, jotka vapaa-ajallaan haluavat tehdä jäljittämistä. Pääkaupunkiseudulla on vaikka kuinka paljon sote-alan opiskelijoita, mutta ei kukaan heistä halua tehdä hommaa ilmaiseksi.
Kolmannes Helsingin seudun jäljitettävistä ovat sellaisia, jotka eivät halua tulla jäljitetyiksi eivätkä ymmärrä tilanteen vakavuutta.
Sosiaali-ja terveydenhuollon henkilöstö on allekirjoittanut vaitiolosopimuksen.
Mitä siitä tulisi, jos jäljityshommaan palkattaisiin kuka vaan, lähes suoraan kadulta.
Jäljittäjä joutuu käyttäämään tarvittaessa myös Väestörekisterin tietoja ja hänellä on pääsy moniin rekistereihin.
Kysymys on ihmisen terveyteen liittyvistä asioista ja ne ovat yksityissuojan piirissä.
Ei suojatuihin rekistereihin voi päästää ketä tahansa tietoja kaivelemaan.
On todella hyvä, että jäljityksen tekevät vain terveydenhuollon ammattilaiset, jotka on merkitty Valviran rekisteriin.
Luulen samaa. Mutta kyllä tuossa sitten pian tulee se sairaalan kantokykykin vastaan.