Onko elämässäsi ollut epäonnisten asioiden sarja
joka sai sinut lannistumaan totaalisesti? Kuinka selvisit? Kannustuksen sanoja muille?
Kommentit (18)
On, ja oon parhaillani kaivautumassa vaan syvemmälle.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole. Lopettaa itsesäälin ja ryhtyy itse muuttamaan elämää haluamakseen.
No olipa huono neuvo.
Itse olen ap:n kuvailemassa tilanteessa. Kuulostaa kliseeltä, mutta positiivisuus auttaa. Ja yrittää oppia virheistään, mutta ei velloa ja murehtia niitä.
Miettiä mitä haluaa elämältä ja tulevaisuudelta ja asettaa tavoitteita, lyhyen sekä pitkän tähtäimen tavoitteita. Ja kannattaa aloittaa pienillä askelilla.
Tsemppiä!
On. Kesti 2012-2016. En edes tiedä miten selvisin, tuurilla kait. Koeta jaksaa, kai sen joskus pitäis helpottaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole. Lopettaa itsesäälin ja ryhtyy itse muuttamaan elämää haluamakseen.
Onko semmonen sanonta tuttu, että jos ei ole mitään järkevää sanottavaa niin ole hiljaa.
On ollut. Kun hyväksyy tapahtuneet asiat täysin, silloin selviää.
Mä oon mikä oon. Onneksi huomaan sen vasta nyt.
Viimeiset 10 vuotta elämäni on ollut vain epäonnistumisia ja kriisistä kriisiin kulkemista. Heti kun joku asia on alkanut selvitä ja elämä vaikuttaa helpolta, niin yllättäen eteen onkin tullut jokin muu suuri ongelma. Jossain vaiheessa olen ollut aika huonossakin kunnossa, silloin mielialalääkkeet ovat auttaneet. Tällä hetkellä yritän keskittyä pieniinkin positiivisiin asioihin elämässä ja elää vain päivän kerrallaan, etten murehtisi liikaa tulevaa. Tällä hetkellä meneillään siis sellainen suuresti koko perheen elämään vaikuttava kriisi, johon itse ei pysty vaikuttamaan millään tavoin.
Hyväksikäytön uhri lapsena, turvaton ja väkivaltainen koti, koko ala-asteen koulukiusattu, teininä sairastuin syömishäiriöön, useamman läheisen sairastumiset ja kuolemat, useamman kerran narsistin uhrina, henkistä ja fyysistä väkivaltaa, huolta läheisistä joilla monenlaisia ongelmia.
Jos joskus on hetken asiat hyvin, alkaa pian huolestuttaa milloin taas tapahtuu. Uhkaava hiljaisuus.
Syntymästä saakka ollut täysi epäonnistumisten ketju yli 40 vuoden ajan. En ole ollut aidosti onnellinen kuin ehkä muutaman kerran elämässäni. Osaan asioista olisin voinut vaikuttaa mutta suurimpaan osaan en. Jotenkin en ole osannut kääntää menetyksiä voimavaraksi vaan olen lannistunut ja itsetuntoa ei ole ollut koko elämän aikana ja näin vanhetessaan vielä vähemmän kun rapistuu silmissä jne.
Rehellisesti sanoen; minun ei olisi koskaan pitänyt syntyäkkään niin olisi ollut paljon parempi itselleni ja toisille ihmisille.
Vierailija kirjoitti:
Syntymästä saakka ollut täysi epäonnistumisten ketju yli 40 vuoden ajan. En ole ollut aidosti onnellinen kuin ehkä muutaman kerran elämässäni. Osaan asioista olisin voinut vaikuttaa mutta suurimpaan osaan en. Jotenkin en ole osannut kääntää menetyksiä voimavaraksi vaan olen lannistunut ja itsetuntoa ei ole ollut koko elämän aikana ja näin vanhetessaan vielä vähemmän kun rapistuu silmissä jne.
Rehellisesti sanoen; minun ei olisi koskaan pitänyt syntyäkkään niin olisi ollut paljon parempi itselleni ja toisille ihmisille.
Kuin omasta kynästäni.
Älkää ruikuttako, kuulostatte palstapeikoilta. Omaa elämää voi ja kannattaa muuttaa. Mutta helpompi tietysti vaan valittaa,
Vierailija kirjoitti:
On ollut. Kun hyväksyy tapahtuneet asiat täysin, silloin selviää.
Höpö ja höpö, asiat ovat kuten ne ovat, sinun tai kenenkään muun hyväksymisestä riippumatta.
Geenivirhe kun lapsetkin sairaita.
Vain kolmiolääke auttaa oikeasti!
Olen kävelevä epäonnen ruumillistuma. Ihan ollut koko ikäni. Kaikki, mitä teen epäonnistuu tai ulkopuolisilta tahoilta tulee yllätyksiä. Jos sanotaan, ettei jotakin ole ikinä kenelläkään tapahtunut tapahtuu se juuri minulle. Olen ihan legenda lähipiirissäni sen vuoksi.
Olen luonteeltani nopeakäänteinen, ratkaisukeskeinen ja helposti kyllästyvä. Otan riskejä, jolloin lopputulos on joko suopea tai huono (90% huono) . MInua ei siis voi syyttää uskalluksen puutteesta.
Selviän sisulla ja huumorilla. Pystyn myöntämään epäonnistumiseni, virheeni ja käymään läpi ikävät tunteet niin kuin itsetunnon hajoaminen, ahdistus, masennus yms.
Tarkistutan stressitasoni ja mielenterveyteni aika ajoin vakilääkärillä, jonka kanssa sitten päätetään onko kokemus käsiteltävä terapiassa vai pyyhitäänkö vain hiki otsalta. Tosin lääkärin mielestä hyvin moni makaisi jo minun tilanteessani sikiöasennossa suljetussa osastolla lääketokkurassa.
Elämänkokemuksen vuoksi minulla on hyvin vähän ystäviä. En jaksa muiden ihmisen pieniä kotkotuksia pienistä asioista, vaikka en sitä heille suoraan sanoonkaan, Esitän empaattista ja osaan keskustella, joten minua pidetään sydämellisenä ihmisenä. Ehkä osin olenkin, sillä kun on käynyt niin monta kertaa pohjalla ja kokenut epäonnea ei ylenkatso ketään ihmistä. Tosin en myöskään kumartele kukkoilijoita ja joita se hirveästi ärsyttää.
Hyvin totta on se, että kun tuntuu pahalta se pitäisi jaksaa sietää niin kuin sietäisi jalka kipsissä.Ymmärtää, miten aika parantaa. Ja hyvä terapeutti. Tai viisas ihminen, jonka kanssa puhua. Ikinä ei saa jäädä yksin kärsimään. Rohkeasti pyytämään vaikka SPR:ltä verkkoystävä tai mitä sitten keksiikään, mutta niin että voi vaihtaa ajatuksia ihan kenen luottohenkilön kanssa tahansa.
Kaikki opettaa ja vahvistaa meitä. Kliseinen sanonta, mutta niin se todellakin on.
Ei ole. Lopettaa itsesäälin ja ryhtyy itse muuttamaan elämää haluamakseen.