Ei se lapsen kasvattaminen todellakaan kovin hauskaa ole

Joo aika tylsää tää on. No, ei se ikuisuuksia kestä vaikka siltä tuntuukin.

Kiitos. Tällaisia keskustelunavauksia tarvitaan lisää. Lisääntymisikäiset tarvitsevat lapsensaannista ja -kasvatuksesta muunkinlaista tietoa kuin sitä iankaikkista jauhantaa mielettömästä onnen tykityksestä ja auvosta.

Ei elämä ylipäänsä mitää hohdokasta aina ole, lasten kasvatus on vähän samanlainen tylsä velvollisuus kuin töissä käyminen...

Ei ole pelkkää iloa, ei. Vammainen lapsi aiheutti suurta huolta ja jatkuvaa murhetta, keskimmäinen lapsi on taas hyvin voimakastahtoinen ja nyt teini-ikäisenä sulkeutunut nuori, joka halveksii minua. Nuorin taas on ihana ja aurinkoinen ilopilleri, jonka kanssa on hauskaa. Lapset ovat erilaisia samassa perheessäkin. Sattumasta on kiinni, minkälaisen lapsen satut saamaan.

Mutta varmaan jos minulla ei olisi lapsia, niin pohtisin että pitäiskö tehdä ja millaista se minun kohdalla olisi. Nyt ei tarvitse sitä ainakaan ihmetellä

Ap

Käsittämättömän paljon vanhemmat ulkoistavat nykyään lasten kasvatusta päiväkodeille ja kouluille. Vanhempi menee sieltä, mistä aita on matalin, ja valitsee kaverin roolin. Ja se on pahin virhe.

Lapset tarvitsevat aitoa välittämistä ja läsnäoloa. Poissaoloa ei korvaa mikään materia.

Mutta raskasta se on, kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Ei elämä ylipäänsä mitää hohdokasta aina ole, lasten kasvatus on vähän samanlainen tylsä velvollisuus kuin töissä käyminen...

Luepa Linkediniä, siellä ihan tutistaan onnesta (toivoen että esimies lukee postauksesi). Huoh, ei niitä teennäisiä työnhehkutuksia jaksa. Työ on nälän aiheuttama pakkoliike. Piste.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole pelkkää iloa, ei. Vammainen lapsi aiheutti suurta huolta ja jatkuvaa murhetta, keskimmäinen lapsi on taas hyvin voimakastahtoinen ja nyt teini-ikäisenä sulkeutunut nuori, joka halveksii minua. Nuorin taas on ihana ja aurinkoinen ilopilleri, jonka kanssa on hauskaa. Lapset ovat erilaisia samassa perheessäkin. Sattumasta on kiinni, minkälaisen lapsen satut saamaan.

Jotenkin tulee mieleen oma äiti, joka tykkäsi eniten myös nuorimmasta siskosta, joka on juuri tuollainen hyväntuulinen ja pidetty ihminen. Edelleen se nuorin on hänen mielestä se kaikkein paras lapsi. Itse olin lapsena helppo ja pois tieltä, nuorena samalla lailla omiin oloihin vetäytyvä kuin keskimmäisesi, mikä ei mielestäni mikään ihmekään ole kun en lapsenakaan juuri huomiota saanut. Ajattelen, että siskoni persoonallisuuden on ollut helppo kukoistaa, koska hän sai kaiken tuen ja positiivisen palautteen. Muutenkin perhetilanne oli sillä lailla rauhoittunut, että hänellä oli turvallisempi ja stressittömämpi lapsuus kuin muilla. Ap

Vierailija kirjoitti:

Joo aika tylsää tää on. No, ei se ikuisuuksia kestä vaikka siltä tuntuukin.

Olen miettinyt, että mitähän sitten kun jää yksin, tuleeko kumminkin tylsää ja ikävää vai tuntuuko pitempään juhlalta, kun saa olla rauhassa! Ap

Kasvatan lasta yksin melkein ilman tukiverkkoa. On välillä raskasta, mutta on paljon hyviä hetkiä. Kaiken kaikkiaan elämä on parempaa, kun on lapsi.

Aina välillä olen niin väsynyt, että tekisi mieli kävellä pois. Ja joskus tulee itku, kun on raskasta. Mutta toisaalta lapsi ymmärtää, että äidin jaksaminen on rajallista.

Samalla kun kasvattaa lasta, kasvattaa itseään. Olen lapsen myötä parempi ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Kasvatan lasta yksin melkein ilman tukiverkkoa. On välillä raskasta, mutta on paljon hyviä hetkiä. Kaiken kaikkiaan elämä on parempaa, kun on lapsi.

Aina välillä olen niin väsynyt, että tekisi mieli kävellä pois. Ja joskus tulee itku, kun on raskasta. Mutta toisaalta lapsi ymmärtää, että äidin jaksaminen on rajallista.

En tiedä, minkälaista se on, kun on kaksi ihmistä jakamassa kasvatus taakkaa tai miten olisi, jos osallistuvat isovanhemmat olisi lähellä. Minulla ei ole mahdollisuus harrastaa mitään iltaisin tai käydä usein viikonloppuisin ulkona. Haaveilen siitä, että voisin lähteä lenkille illalla rauhassa. Ei taida olla muutaman vuoteen vielä mahdollista. Kaupassakäynnit ym. pitää suunnitella tarkkaan. Elämä pyörii kokoajan kodin ja lapsen ympärillä. Välillä käy hoitaja, mutta siitäkin stressaan, koska sitten pitää tehdä jälkeenpäin kasaantuneet työt. Hoitajat eivät laita tiskejä tai pese pyykkiä. Lisäksi lapsen nukkumaanmenoaika venyy ja kotiintullessa odottaa napinaa siitä, miten huonotapainen lapsi on.

Olkaa kiitollisia kahdesta vanhemmasta ja verkostosta!

Lastenhankinta kuulostaa itseaiheutetulta painajaiselta. Kunnioitusta niille jotka tuohon lähtee. Itse stressaannun jo näistä kertomuksista ihan tarpeeksi.

Vierailija kirjoitti:

Lastenhankinta kuulostaa itseaiheutetulta painajaiselta. Kunnioitusta niille jotka tuohon lähtee. Itse stressaannun jo näistä kertomuksista ihan tarpeeksi.

Eipä sitä osannut aavistaa, minkälaista se on, kun on lapsia.

Missä puoliso on?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lastenhankinta kuulostaa itseaiheutetulta painajaiselta. Kunnioitusta niille jotka tuohon lähtee. Itse stressaannun jo näistä kertomuksista ihan tarpeeksi.

Eipä sitä osannut aavistaa, minkälaista se on, kun on lapsia.

Ihan vilpittömästi kysyn, että etkö ollut ikinä lukenut yhtäkään lapsikeskustelua, tai nähnyt lapsia? Jos perheeseen tulee ihminen joka ei ainakaan ensimmäiseen 5-10 vuoteen osaa huolehtia itse juuri mistään, niin miten voi olla yllätys että vanhemman/vanhempien päivittäinen työmäärä moninkertaistuu? Ajattelitko, että lapsi vain istuu hiljaa ja tekee aina niinkuin kerran sanot, ei sotke, ei aiheuta pyykkiä, ja menee nukkumaan ja herää samaan aikaan kanssasi? Ettei sitä tarvitse käyttää neuvolassa eikä lääkärissä, ja se menee itse tarhaan aamuisin?

On se.

Muttei oman.

Lastenkodissa se on etenkin sunnuntaisin tuplasti hauskempaa!

On ylä- ja alamäkiä. Meillä oli tosi helppo vauva-aika, mutta nyt 3-vuotias on välillä aivan mahdoton kiukkupuuskineen. Lempi sanat on enhaluu ja miksensaatätä (siis jotain lelua yms kaupasta). Aamulla menee 30 min välillä pelkkään säätämiseen puetaanko vai ei... (jos on kiire niin lapsi lähtee sitten ilman kenkiä tms.) ja sama monesti kun lähdetään tarhasta kotiin. Onneksi on etätyöt tms. muuten olisi aika hankalaa arki. Mutta en toki kadu, maailman ihanin poika silti.

Vierailija kirjoitti:

Missä puoliso on?

Kuollut.

Tämän takia sitä varmaan sanotaan, että omat lapset on hopeaa mutta lapsenlapset kultaa. Luulen, että monelle itse perhe-elämä on ainakin ajoittain hyvin raskasta, mutta se "palkinto", jos nyt näin saa sanoa, on sitten se kun saa aikanaan nauttia lapsenlapsista.