Oletko huomannut anoppisi suhtautumisen muuttuneen sen jälkeen kun

olette menneet naimisiin/ saaneet lapsen?



Huomasin juuri, että sen jälkeen kun menimme vihille (vähän aikaa sitten), anoppi on suhtautunut muhun tosi etäisesti...

Kutsuu esim. vain miestäni kylään tai syömään yksinään, vaikka ennen käytiin yhdessä. (Eipä sillä että enää tekeisi mieli mennäkään:(

Arvostelee tekemisiäni enemmän, ikäänkuin antaa ymmärtää, etten kohtele miestäni -hänen poikaansa- tarpeeksi hyvin.

Ihan kuin pelkäisi menettäneensä poikansa yhtäkkiä papin aamenen jälkeen (vaikka oltiin avoliitossa aiemminkin, yhteisiä lapsia ei ole).



Toisaalta huvittaa, toisaalta ärsyttää.

Mutta minuun pitää välit etäisenä...on kyllä ystävällinen silloin kun jutellaan harvoin mutta siinä se.

Meillä oli anopin kanssa todella etäiset välit naimisiin menoni jälkeen. Tämä tosin aivan minun omaa syytäni ja aikaansaannostani. En ole mikään sukurakas ihminen ja pysyn mielelläni kauempana.



Ensimmäisen lapsen tulon jälkeen välimme lähenivät pikkuhiljaa, koska "jouduimme" tekemisiin toistemme kanssa anopin tullessa kyläilemään lapsenlapsensa luo. Eli kun minut pakotettiin viettämään aikaa anopin kanssa, lähenimme :)



Toista lasta odottaessani anopista tuli jo tärkeä osa minun elämääni. Useampia lapsia kasvattanut nainen, kun osaa puhua asioista aivan toisella tavalla kuin lapsettomat ystäväni. Nykyään koen anopin korvaamattomaksi osaksi elämääni ja olen onnellinen, että minulla on niin loistava anoppi :)



Vaikkakaan hänestä ei koskaan tule olemaan apua lastenhoidossa, on hän minulle läheinen ystävä.



En usko, että anoppini on ikipäivänä kokenut, että "ryöstän" hänen poikansa. Minut on pikemminkin adoptoitu yhdeksi lapseksi suureen perheeseen. Olen aivan ensimmäisestä tapaamisesta asti kokenut, että minusta pidetään juuri sellaisena kuin olen ja minun tapaani elää kunnioitetaan. Kukaan ei ole koskaan arvostellut tapaani olla vaimo tai äiti siltä taholta. Ei millään tasolla.