13-vuotias ravaa yöllä jatkuvasti vessassa? Mikä voisi olla?
Viime yönäkin kolme kertaa. Sitä ennen kolme jne. Mikä voisi olla ja mikä siihen voisi auttaa? On väsynyt joka aamu, kun ei saa yöllä kunnolla nukuttua. Sen takia kiukuttelee eikä jaksaisi lähteä kouluun. Tätä on jatkunut jo ainakin kuukauden.
Kommentit (175)
1. virtsatien tulehdus
2. juo liikaa nestettä illalla, joten tulee ulos yöllä
3. yliaktiivinen rakko, josta itsekin kärsin satunnaisesti. Silloin rakko ei vaan tyhjene kunnolla kerralla ja virtsaa kertyy koko ajan lisää, joten tulee juostua vessassa jatkuvasti. Tähän ei auta oikein muu kuin rakon totuttaminen siihen, että vessaan ei mennä heti kun tulee hätä. Yöunet siinä menee, kun miettii, että en muuten mene vessaan, vaikka on hätä, mutta ennen pitkää voi vähentää vessakäyntejä, kun ei jokaisesta "hälytyksestä" nouse ylös. Minulla ei siis vaivaa jatkuvasti, mutta kun vaivaa, niin käyn jopa 8 kertaa yössä k*sella.
Sitten taas jos ongelma on kakkosella käyminen, niin kaikenlaisia suolistovaivoja on olemassa, jotka voivat nuortakin vaivata ja niissä kannattaa ensin rajata ne diagnosoitavat sairaudet pois. Sitten jos ei suolistosairautta ole, aina on vaihtoehtona ärtyvän suolen oireyhtymä (tuttavallisesti IBS), johon auttaa kun karsii ruokavaliosta ne vatsanpuruja aiheuttavat ruoka-aineet pois. Tämä onkin sitten pitkällisempi prosessi, mutta myös kuitulisät voivat auttaa.
Pelaa salaa ja lipittää energiajuomia?
Lääkäriin veisin minäkin ja äkkiä. Ravaako päivälläkin usein pissalla? Juoko paljon? Onko väsynyt? Kirveleekö pissatessa?
Voi johtua myös liiasta energiajuomien litkimisestä. Jos niissä on kofeiinia, sillä on nestettä poistava vaikutus.
Vierailija kirjoitti:
Pelaa salaa ja lipittää energiajuomia?
Joo kannattaa ehdottomasti ensin keskustella lapsen kanssa. Väsymys voi johtua siitäkin, että salaa valvoo esim just pelaamisen takia. Siinä kun samalla vetää energiajuomaa ni tottakai kusettaa.
Mutta jos ei myönnä pelaamista niin lääkäriin. Heti
Jos on hereillä yöllä niin kolme vessakertaa ei kuulosta paljolta. Puhelin pois yöksi?
Ei varmasti kyse ole pelaamisesta. Harrastaa liikuntaa paljon ja viettää tosi vähän aikaa koneella. Päivällä vessakäynteihin en ole kiinnittänyt huomiota, kun on niin paljon lapsia, ettei jokaista erikseen ehdi seuraamaan. Ei ole ainakaan valittanut kirvelyä
ap
Vierailija kirjoitti:
Äkkiä lääkäriin. Sokerit pitää mitata. Ja tulehdus sulkea pois. Tai tämähän onkin tietty provo, ei kukaan vanhempi kuukautta katso oman lapsen sairastelua.
Meillä on paljon lapsia ja usein sairastelua (flunssaa ym). Ei silloin heti huomaa muutoksia. Vasta nyt kun jatkunut pitkään ja joka yö. Ja teini itsekin aamuisin sanoo olevansa väsynyt, Sano vain huonoksi äidiksi
Vierailija kirjoitti:
Äkkiä lääkäriin. Sokerit pitää mitata. Ja tulehdus sulkea pois. Tai tämähän onkin tietty provo, ei kukaan vanhempi kuukautta katso oman lapsen sairastelua.
Juu, mut eipä se lääkäri koskaan edes sienisokerista kerro mitään :-(
http://koti.utanet.fi/~paula/kotikokkeli/sienisokeri.htm
Onko puhelin huoneessa yöllä? Meillä oli ongelma kun usalaiset juuri koulusta päässeet pelikaverit kärttivät 13-vuotiaan seuraa samaan aikaan kun lapsen olisi pitänyt mennä nukkumaan.
No tavallinen pissakäyntikö se on vai onko joku muu syy miksi käy? Kihomatoja?
Vierailija kirjoitti:
Jos on hereillä yöllä niin kolme vessakertaa ei kuulosta paljolta. Puhelin pois yöksi?
Kolme!!!
Mulle yksi on maksimi ja eläkeikäinen olen. Yö on nukkumista varten.
Juoko liikaa iltaisin?
Vierailija kirjoitti:
Tyttö vai poika?
Poika jos sillä on mitään merkitystä edes. Kaikkien lasten puhelimet on yöllä käytävässä oottamassa. Ei siis pitäisi sekään valvottaa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äkkiä lääkäriin. Sokerit pitää mitata. Ja tulehdus sulkea pois. Tai tämähän onkin tietty provo, ei kukaan vanhempi kuukautta katso oman lapsen sairastelua.
Juu, mut eipä se lääkäri koskaan edes sienisokerista kerro mitään :-(
http://koti.utanet.fi/~paula/kotikokkeli/sienisokeri.htm
Onneksi Kotikokkeli osaa paikata koulutettujen lääkärien tietämyksen aukot.
Äkkiä lääkäriin. Sokerit pitää mitata. Ja tulehdus sulkea pois. Tai tämähän onkin tietty provo, ei kukaan vanhempi kuukautta katso oman lapsen sairastelua.