Miksi uusiin taloihin ei edelleenkään tule kuin max 3mh? Ja miksi ne ikkunat on pieniä ja yhdessä nurkassa?
Kamalan ahdistava sellainen huone, jossa on pieni ikkuna jossain nurkassa. Miksi ei voi laittaa alas asti menevää ikkunaan ja kulmiin, jolloin kustannus on vain vähän suurempi, mutta asumismukavuus paljonkin?
Ja edelleen ne kolme makkaria. Emme ole ainoita, joilla on kolme lasta ja pari koiraa.
Ja kyllä, alkaa näyttää siltä että itse on rakennettava oma, ellei halua maksaa ilmaa kauan sitten rakennetusta omakotitalosta, joka on remontoitu pilalle. Tai ilmaa siitä, että talo on uusi, mutta sitä pitäisi laajentaa ja myös pintaremontoida mieleisekseen.
Kommentit (4)
Me olemme suunnitelleet ja rakentaneet 3 taloa itse juuri tuosta syystä.
1 talon aikaan kotona oli 4 lasta, toisessa 2 ja kohta tästä kolmannestakin lähtee kuopus pois.
Mutta näin olemme saaneet juuri ne tilat, juuri meille ja tontille sopivalla pohjalla ja juuri sellaisilla ikkunoilla yms yksityiskohdilla kuin olemme halunneet
Lapsiperheen keskimääräinen lapsiluku on 1,85. Suurperheitä on vähän, 82 prosentissa perheistä on yksi tai kaksi lasta. Kolme makuuhuonetta on monelle jopa liikaa.
Asuminen on Suomessa sairaan kallista. Kaikesta säästetään mitä voi. Välillä toki tulee myyntiin laadukkaampia, ja vielä kalliimpia taloja, mutta moni päätyy rakentamaan itse, kun stansarsi ei riitä.
https://www.stat.fi/til/perh/2018/perh_2018_2019-05-22_tie_001_fi.html
Ne ikkunat ovat standardikokoa. Lattiasta 90cm ja korkeus 210. Onhan se pieni ikkuna. Jos laittaa ikkunan alle tuon 90cm, täytyy lasin olla turvalasia ja taas maksaa. Pienessä huoneessa näyttäisi todella oudolta joku todella suuri ikkuna. Kapea ja korkea tietysti voi olla. Saisi ostajaa kauan hakea, jos olisi useampia makuuhuoneita.
Pienille asunnoille on paljon enemmän kysyntää kuin isoille ja siksi niitä tehdään.