Tuntuu että psyk sh ei ota tosissaan minun ongelmia

Mitä ongelmia

Mitä ne ongelmat on, jos me voidaan katsoa onko ne aiheellisia?

No eikö ole kuitenkin hyvä, että sinulla on joku, jonka luonna sinä voit käydä juttelemassa.

Monella ei ole ketään.

Ja mistä sinä tiedät, ettei hoitaja ota sinun ongelmiasi tosissaan?

Hänellä on myös ärsyttävä tapa alkaa ehdottaa ratkaisuja johonkin pieneen arjen ongelmaan, minkä olen maininnut. Asia on minulla yleensä jo etenemässä jollain tavalla, enkä muista kyllä yhtään kertaa kun jostain hänen ehdotuksestaan olisi ollut hyötyä.

Itselläni on tapana muita kuunnellessa usein vain kuunnella eikä tyrkyttää ratkaisuja tilanteisiin, joista en edes tiedä niin paljon kuin se, jonka ongelma se ongelma oikeasti on. En ymmärrä, miten se tuntuu monille olevan niin vaikeata. Ap

Vierailija kirjoitti:

Mitä ne ongelmat on, jos me voidaan katsoa onko ne aiheellisia?

En tiedä miten kertoa silleen, että hän ei tunnista tai minua ja perhettäni ei tunnista... Yritän keksiä jonkun esimerkin, joka olisi neutraali -Ap

Miksi sinusta tuntuu siltä? Mikä hänen reaktioissaan ja käytöksessään viittaa siihen suuntaan? Oletko ottanut tuntemuksiasi puheeksi hänen kanssaan? Nyt tilanteestasi ei voi päätellä mitään yhden lauseen perusteella.

Miten se auttaisi ongelmasta eroon pääsyssä?

Kylläpä hyökkäsi heti kaksi uteliasta linjoille, vaatimaan toista selittämään sairauskertomuksensa kaikille palstalaisille.

Että kerro nyt ne ongelmasi, me osataan sua auttaa, vaikka pohjalla on pelkkää uteliaistuus toisen asioista.

Jos olisin ap, en kertoisi täällä mitään todellisista ongelmistani.

Vierailija kirjoitti:

No eikö ole kuitenkin hyvä, että sinulla on joku, jonka luonna sinä voit käydä juttelemassa.

Monella ei ole ketään.

Ja mistä sinä tiedät, ettei hoitaja ota sinun ongelmiasi tosissaan?

Hoitosuhteesta on hyötyä vain silloin, jos se toimii. Tämä ei ole sellainen asia, missä jotain olisi parempi kuin ei mitään. Ap

Tämä on tyypillistä virassa oleville ihmisille.  Koulutus ja ammattitaito eivät vastaa nykyaikaa,  oma elämänkokemus on usein tyystin erilaista eikä näin synny aitoa rehellistä ymmärtävää vuorovaikutusta. Ammatillinen ego perustuu suorituksille, tenttituloksille jossain muinaisessa oppilaitoksessa samanmielisten kuplassa. 

Sotealan koulutus lienee todella surkeaa, perustuu kyttäys- ja syyllistämismentaliteetille, ongelmien ja vikojen etsimiselle henkilöitä, ei systeemistä, ei asioista jotka eivät toimi.  Parempi olla ilman "apua", säästyy ainakin nöyryyttämiseltä. 

Ei ottanut tosissaan minuakaan ja tokan kerran jälkeen totesikin itse, että ei mun kannata sinne enää tulla. 

Toivottavasti löydät paremman hoitosuhteen tai löydät toimivaa self helppiä tai tilanne muuten rauhoittuu. 

Mitä hänen sitten pitäisi tehdä että "ottaisi tosissaan" ? Kannattaa myös sanoa asiasta suoraan hoitajalle itselleen.

Vierailija kirjoitti:

Hänellä on myös ärsyttävä tapa alkaa ehdottaa ratkaisuja johonkin pieneen arjen ongelmaan, minkä olen maininnut. Asia on minulla yleensä jo etenemässä jollain tavalla, enkä muista kyllä yhtään kertaa kun jostain hänen ehdotuksestaan olisi ollut hyötyä.

Itselläni on tapana muita kuunnellessa usein vain kuunnella eikä tyrkyttää ratkaisuja tilanteisiin, joista en edes tiedä niin paljon kuin se, jonka ongelma se ongelma oikeasti on. En ymmärrä, miten se tuntuu monille olevan niin vaikeata. Ap

Teillä on erilainen kommunikointi- ja kuuntelutyyli. Hän on suoraviivainen ja ratkaisukeskeinen, sinä taas annat mieluummin toiselle tilaa ja keskityt vain kuuntelemaan. Jos hän vielä tekee tuota, että alkaa neuvoa sinua jossain toissijaisessa arjen pulmassa, niin voit todeta, että "kiitos, mutta se ongelma on jo hoidossa. Ennemmin minua vaivaa tämä asia X.". Hän ei ehkä hahmota täysin sitä, mitkä asiat sinä koet ensisijaisiksi ongelmiksi ja varmuuden vuoksi tarttuu jokaiseen mainitsemaasi asiaan.

Olen pyytänyt sekä psykologia että psyk sairaanhoitajaa kertomaan minulle, miten normaalisti mieli toimii sellaisessa tilanteessa jossa olen. Esimerkiksi surusta on hyvät prosessikuvaukset ja monesta muustakin mielenterveyttä kuormittavasta asiasta. He eivät ole suostuneet kertomaan vaan alkaneet moittia minua. Ilmeisesti kuvittelivat, että kyseenalaistan heidän ammattitaitonsa, vaikka juuri siksi menin heidän luokseen, että he ammattilaisina osaisivat kertoa, mitä minulla on odotettavissa. Tai sitten eivät olleetkaan itse kovin ammattilaisia...

Luotto menee tosi nopeasti. Itsekin ilahduin, kun vihdoinkin pääsin psyk sh lle, joka tuntui selvästi kuuntelevan, se riitti. Ei näitä mun juttuja oikeestaan voi edes ratkoo, mutta haluaisin puhua ajatuksiani ääneen, koska arjessa ei oo ketään ihmistä ja oon vielä totaaliyh.

Mutta nyt tuntuu, että ei se jaksakaan. Kuunnella. Voihan tää tunne olla vaan mun päässä. Mutta heti vetäydyin.

Oli hyvä hoitosuhde psykologille psyk polille, mutta jäi muuton takia. Täällä uudella paikkakunnalla ei oo mahdollista mihinkään muuhun. Puolikielinen psykiatri hoitaa lääkeasiat. En usko, että sille kannattaa kauheesti avautua.

Onko sinulla hyvin selkeä käsitys siitä mitä apua haluaisit? Oletko kenties diagnosoinut itse itsesi, ja sinua ärsyttää jos ei ammatti-ihminen ole samaa mieltä omasta diagnoosistasi? Oletko identifioitunut oman diagnoosisi perusteella, ja koet loukaavaksi että joku yrittää hajottaa identiteettiäsi kertomalla että monella muullakin on tuon ikäisenä samoja fiiliksiä, etkä olekaan maailman ainoin erityinen lumihiutale?

Jos itse ymmärtää ongelman, niin miten asian ymmärryttäminen toisella auttaa ongelmasta eroon pääsyssä? Jos kädessä on palava hiili, niin yritän saada jonkun ymmärtämään että kädessäni on hiili. Vasta sitten kun joku ymmärtää että kädessäni on palava hiili, voin päästää siitä irti?

Vierailija kirjoitti:

Miksi sinusta tuntuu siltä? Mikä hänen reaktioissaan ja käytöksessään viittaa siihen suuntaan? Oletko ottanut tuntemuksiasi puheeksi hänen kanssaan? Nyt tilanteestasi ei voi päätellä mitään yhden lauseen perusteella.

No esimerkiksi viime kerralla kerroin sellaisesta asiasta, mikä perhettäni arjessa vaikeuttaa huomattavasti. Hän siihen naureskellen kertoi, että heillä oli kanssa tuollaista tietyssä vaiheessa ja se sittemmin helpotti myöhemmin. Jouduin korostamaan, että tämä on ehkä astetta vaikeampi tilanne ja lisäksi minulla ei ole käytettävissä samanlaisia voimavaroja eikä ole esim puolison tai kenenkään muunkaan tukea auttamassa eli minulle se tilanne ei ole vaan vähän ärsyttävä, vaan oikeasti kuormittava. Tästä tulee uupunut olo, kuin pitäisi "puolustella" niitä ongelmia. Tuntuu, kuin hän yrittäisi saada minut ymmärtämään, että liioittelen näitä vaikeuksia, koska minulla on huono mieliala pohjalla. Mielestäni se ei ole totta ja vaikka olisikin, niin olisi parempi tuntea tulleensa kuulluksi ennemmin kuin vähätellyksi. Ap

Ai jollakin muullakin on sama ongelma. Mulla oli ennen tosi mukava lääkäri ja sairaanhoitaja mitkä kuunteli mutta sitten ku molemmat vaihtu niin hoidosta on tullut ihan paskaa.

Kun kerroin psyk sh:lle kuormittavasta yksinäisyydestäni ilman yhtään lähiomaista, hän kehotti pokaamaan netistä miehen ja totesi, että on ihan normaalia, että itseä vanhemmat omaiset kuolevat pois, mitä niitä suremaan, pitää aikuistua.