Miten äitisi vaikuttaa omaan äitiyteesi?

... ei kauheasti ole lapsuudessani vaikuttanut, minut otettiin 3. v huostaan. Se minkä muistan äidistäni on se , että hän ei koskaan lyönyt tms. Äidilläni todettiin skitsofrenia tuolloin.

Oikeastaan hän sairaudestaan huolimatta, on aina olut hyvin lämmin ihminen. Se mikä on jäänyt suurennuslasin alle; on sijaisäitini , joita oli muutamia: Olen oppinut, että en halua olla sellainen kuin he. Haluan kohdella lapsiani tasapuolisesti, rakastavasti ja en missään nimessä käyttää väkivaltaa tai parjata heitä muiden lasten aikana. Ehkä kuitenkin äitini on minulla tietyssä milessä roolimalli. Ainoa mitä olen toivonut on äitini /vanhempien tuki, sitä ei koskaan ole ollut.

Hän on loistava pikkuvauvojen hoitaja, muttei siedä minkäänlaista uhmaa tai vihan tunteen näyttämistä lapsissa. Hänelle ei yksikään lapsi kuulemma koskaan sano vastaan, kun hän näyttää heti kaapin paikan. Lapsia ei äitini mukaan saa päästää hyppimään silmille, ei koskaan. Tämä on aina ollut hänen pääkasvatusperiaatteensa, eli silkkaa valtataistelua.



Itse pidän kyllä myös kuria, mutta siedän kyllä mielestäni paljon paremmin lasten negatiivisiakin tunteita. Yritän kovasti olla kärsivällisempi kuin äitini ja puhunkin lasten kanssa asioista. Osaan myös pyytää kunnolla anteeksi, toisin kuin äitini.



Muistan, miten kauheaa oli, kun lapsuudenkodissa ei voinut koskaan näyttää tunteitaan tai edes puhua niistä. Olenkin kärsinyt masennuksesta useasti elämäni aikana juuri sen vuoksi, että olen epätoivoisesti yrittänyt olla tuntematta mitään negatiivista. Äitini vaikutus omaan äitiyteeni onkin ollut lähinnä se, että yritän olla mahdollisimman erilainen kuin hän. Äitiys on kyllä välillä vaikeaa ilman kunnon roolimallia. Toivottavasti tyttäreni kokee minut läheiseksi ja ihan ok roolimalliksi tulevaisuudessa.

jokaisen ihmisen kohdalla. Jos joku väittää muuta, ei hän tunne itseään. Suurissa linjoissa voimme olla erilaisia kuin äitimme, mutta tiukan paikan tullen käyttäydymme tasan samalla lailla kuin oma äiti on käyttäytynyt.

mutta äitinä olen yllättävän samanlainen kuitenkin - lasten perusturvallisuus on hyvin kunnossa, mutta liika ei meistä kumpikaan halua lapsiaan paapoa.

toimittaja tehnee jutun kuukausipalkalla. Eikä saa juuri tästä jutusta mitään "palkkiota".

..(5.6.) ilmestyneestä kesäkuun Vauvasta nimellä Äidin perintö.

olla raitis lapseni nähden. En altista häntä ikäville miessuhteille. Huolehdin lapsen hampaista, toisin kuin oma äitini. Kuuntelen lasta ja tarjoan hellyyttä. Yritän tehdä paljon asioita toisin.

vastaan toimittajalle?

Tämä onkin uusi juttu! Joku laitetaan piristämään tätä palstaa. Suosittelen kyllä siinä tapauksessa, että teette sen nimettömänä ja nostatte teemat provosoivimmksi. Tällä tavalla saatte vain yksittäisiä vastauksia eikä tämä varmaan herätä keskustelua niin.

olen huomannut äitisuhteeni muuttuneen äidiksi tultuani,ja yritän olla täysin erilainen äiti kun äitini oli minulle.Äitini ei ollut kanssani kärsivällinen koska olin vilkas,toisin kun "kiltti" siskoni jonka kanssa äitini tykkäsikin viettää paljon aikaa.Oma poikani on myös vilkas tapaus,joten ymmärrän häntä ja haluan olla parhaani mukaan kärsivällinen ja kannustava,ja antaa hänen tehdä asiat omalla tavallaan.Hassulla tavalla äitini malli on jatkuvasti taka-ajatuksessa,jotta muistaisin käyttäytyä eri tavalla.

Ihanaa lukea muidenkin ajatuksia omista kokemuksista miten äiti omaan äitiyteen vaikuttaa:)

asioita ja juttuja joissa itse aion toimia toisin.Kuten esim.imetys eli pyrin siihen puolen vuoden täysimetykseen,mikäli suinkin onnistuu ja motivaatiota mulla ainakin on.



Toinen ja mulle iso asia on alkon käyttö lapsen aikana.olen tottunut aikoinaan omassa lapsuudenkodissani vanhempien alkoholinkäyttöön.Nyt olen kuitenkin sitä mieltä,etten halua esiintyä itse lapsen hereillä-,tai läsnäollesssa tai hoitaa häntä "hiprakassa".Eri asia on joskus vkonloppuna juoda ruoan kanssa pari lasia viiniä,ei enempää.Kiteytettynä sanoen,ei "kännejä"lapsen aikana.

Äkkiseltään tuntuu, että olemme äiteinä hyvin erilaisia, mutta varmasti samaakin löytyy ja sitten jopa se, että olen äitini vastakohta, ei varmaan ole sattumaa (en halua tehdä samoja virheitä kuin oma äiti jne).

Minulla on maailman surkein äiti, joten vertailua ei ainakaan tule.

mutta koska lapseni ei ole minä, minäkään en voi olla kuin äitini. Jokainen vanhempi-lapsi-suhde taitaa olla yksilöllinen.

äidiltä saa tukea ja apua lasta koskevissa asioissa. lapsi on meille ensimmäinen. on myös mukava jutella äidin kanssa omasta lapsuudestani ja äiti myös usein puhuu kokemuksia omasta äitiydestään ja minun äidin äidistä ja heidän suhteestaan

minun äitini on minulle kauhukuva sillä hänen ongelmansa olivat sellaisia ollessani pieni ihan aikuisikääni asti sekä ensimmäiseen lapseeni että en unohda niitä ikinä. pahinta oli että perheeni oli niin rikkinäinen ja vihaa täynnä että minulla ei ollut puolustajia. kun sitten erosin lapseni isästä tuli exästäni ja äidistäni parivaljakko minua vastaan. minun lapseni manipuloitiin pienestä pitäen minua vastaan. kaikki uhmaiät olivat kauheita ja kun tyttö tuli murrosikään niin hänet vietiin minulta oikeudessa. en jaksanut valittaa tai tehdä enää muutakaan asian eteen. tyttö oli pumpattu niin täyteen valheita että en saanut häntä uskomaan enää yhtään mitään.

koko tapahtumaketju oli järkyttävä ja traumaattinen. minä en ole tehnyt mitään sellaista että ansaitsisin moisen helvetin eikä tyttärenikään. mutta kun vastassa on mielenterveysongelmista pahasti kärsivä manipulaattori ja sosiopaatti niin suomessa ei voi tehdä yhtään mitään saadakseen oikeutta.



rukoilen joka päivä että en enää milloinkaan tapaa ko henkilöitä. että tyttäreni jonain päivänä ymmärtää kuka hänelle puhui totta ja oikeasti rakasti.



katkaiskaa välit heti vaikeisiin ihmisiin, älkää olko liian suopeita ja odottako muutosta. äidillä on oikeuksia ja nimenomaan juuri niitä sillä hän on se jolla on vahvin side lapseen, sanoo miehet ihan mitä tahansa.

Olen kuullut että hänellä oli pahoja mielenterveysongelmia ja että laiminlöi minua niin pahasti että menetti huoltajuuteni.



Itse olen äitinä luja mutta ymmärtäväinen, hellin lastani paljon ja joskus kohtelen häntä kuin vauvaa (2-vuotias uhmis kyseessä). Luin lastenkasvatuksesta paljon odotusaikana ja tahdoin välttää niitä virheitä mitä minun "oletettiin" tekevän; äiditön taustani muokkaa lähiympäristön mielipiteitä tänäkin päivänä. Vältyin isommilta mokilta vauva-aikana mutta parhaiten pärjään mielestäni juuri tuon uhmiksen kanssa; jotenkin helposti ymmärrän hänen raivoaan kun asiat eivät mene kuten hän tahtoisi.

monessakin mielessä. Omiakin vikoja varmasti löytyy, mutta mielestäni en jatka äitini vikoja eteenpäin. Jo lapsena/teininä päätin, että tuolla tavalla en takuulla käyttäydy omia lapsiani kohtaan ja se on pitänyt.

Oma äitini oli ja on edelleen varsinainen diktaattori sekä tietyssä mielessä hyvin narsistinen ihminen. Hän ihan meidän lasten aikana jopa usein valehteli isällemme mitä me milloinkin olimme tehneet tai sanoneet tai jättäneet tekemättä, jos halusi olla ilkeä meitä kohtaan. Vastaan ei ollut sanomista missään asiassa, kuritus oli myös fyysistä, mutta etenkin henkistä. Näitä "jälkiä" kannan vieläkin psyykessäni..enkä varmaan koskaan pääse niistä eroon. Hän syynäsi kaikki tavaramme, luki kirjeet, kuunteli puhelut ja haukkui kaikki kaverit yksi toisensa jälkeen, yhdessäkään ei koskaan ollut mitään hyvää sanottavaa. Voitte kuvitella mitä elämä oli silloin kun kuvioon tulivat poikaystävät?!

En oikeastaan koskaan saanut viettää "normaalia" nuoruutta telttaretkineen tai edes vapaa-aikaa ystävien kanssa. Ne, jotka äiti kelpuutti joten kuten oli harvassa ja silloinkin se ystävyys oli sitä, että istuttiin meillä ja vieläpä yleensä kotisohvalla vanhempien seurassa. Omassa huoneessa ei saanut olla ovi kiinni, äiti tuli ja räväytti oven auki niin vihaisena, että itsekin aina säikähdin, kaverista puhumattakaan.



No nyt tilanne on toinen...olen asunut pois kotoa kaksikymmentä vuotta ja varmaan ensimmäiset kymmenen vuotta äitini terrorisoi perhe-elämäämme miten tykkäsi. Meidän piti olla tikkana koko sakki (lapset ja mies) aina äidin mielenliikkeiden mukaan menossa tai tulossa, vastaan ei ollut sanomista edelleenkään. Siitä olisi syntynyt niin kamala maailman sota, että oksat pois ja kuten aiemmin kerroin, niin äärimmäisenä keinona hän käytti ja käyttää edelleenkin häíkäilemättömästi valehtelua. Uhkaili minuakin vaikka millä sossuilla yms, tekevänsä ilmoituksen (siis perättömän) tai muuta vastaavaa, soitteli anopille jne.



Nyt olen jotenkin saanut pientä välimatkaa perheeni kanssa häneen, mutta "auktoriteetti" edelleen on olemassa. En edelleenkään ole eri mieltä mistään asiasta hänen kanssaan, vaikka tosiasiassa olenkin monesta asiasta täysin eri mieltä.



Tulipas pitkä kirje... asiaa olisi ollut vieläkin=)



Kertokaapa kommenttejanne.... miten teillä muilla?

Kadehdin aina ystävieni suhteita äiteihinsä, onneksi anopin kanssa on jotain saman suuntaista, mutta eihän se oman äidin suhdetta kuitenkaan korvaa. Anoppi sentään on kiinnostunut lapsistamme, toisin kuin äitini, jolla on ihan eri intressit elämässä.

Ei tarvitsisi olla edes minusta kiinnostunut, mutta lapsia käy sääliksi.

Odotan nyt perheemme iltatähteä viidettä lasta, ja anoppi ja appi ovat jo iäkkäitä (lähes 80 v.) olimme kahvilla toissapäivänä ja anoppi "suri" sitä, että ovat niin vanhoja, että tämä tuleva lapsenlapsi jää sitten vähemmälle isovanhempien seurasta ja huomiosta kuin muut lapsenlapset...voi miten oikeassa hän olikaan, koska omat vanehmpani eivät oikeasti ole olleet koskaan kiinnostuneet lapsenlapsistaan. Ovat vain välttämätön paha. Nyt lapsemme ovat jo isoja, mutta kun olivat pieniä oli kuri vieraillessamme ankaraa. Istua piti hiljaa sohvalla (selitä se alle kouluikäiselle yksivuotiaasta taaperosta puhumattakaan) kahvia tarjottiin, mutta muruakaan ei saanut jäädä mihinkään..yms. Oli todella rasittavaa käydä heillä. Käytävä kuitenkin oli, koska äitini laski käyntikertoja ja vertasi niitä mieheni sukulaisilla käynteihin, voi miten monet haukut olen siitä kuullutkaan, kuinka pidän heitä parempina.

Vanhempiani en voi valita, mutta omien lasteni kohdalla toimin toisin, varmasti!

äidiltä saa tukea ja apua lasta koskevissa asioissa. lapsi on meille ensimmäinen. on myös mukava jutella äidin kanssa omasta lapsuudestani ja äiti myös usein puhuu kokemuksia omasta äitiydestään ja minun äidin äidistä ja heidän suhteestaan

ensimmäisen lapsen saatuani. Tein miten tahansa, tein aina väärin. Tukea en saanut ollenkaan, mistään (lapsen isäkään ei ollut kuvioissa mukana). Neuvolassa tai missään muuallakaan en uskaltanut asiasta puhua, olin nuori ja äitini kiristi minua lapsella, jonka sanojensa mukaan olisi saanut holhoukseensa milloin olisi tykännyt.

Esitin joka paikassa kuinka hyvin pärjään ja on nämä tukijoukut (omat vanehmpani) vahvasti mukana arjessa. Olivatkin juu arjessa mukana arvostellen minua jatkuvasti. Itkin enemmän kuin koskaan elämässäni tämän pari vuotta, kunnes tapasin nykyisen mieheni, jonka kanssa muutimme yhteen ja saimme lisää lapsia. Huomasin, että en olekaan ihan niin nolla, miksi minut poljettiin äitini toimesta. Esikoisenikin alkoi saada normaalia kasvatusta ja perhe-elämää. Siihen saakka tanssin täysin esikoiseni pillin mukaan yötä päivää, että oli tyytyväinen jatkuvasti, muuten sain kovat nuhteet.

Toivottavasti minusta on apua ja tukea aikanaan miniöilleni ja tyttärelleni, kun ovat perhettä perustamassa. Toisin toimin joka tapauksessa kuin oma äitini!

äidiltä saa tukea ja apua lasta koskevissa asioissa. lapsi on meille ensimmäinen. on myös mukava jutella äidin kanssa omasta lapsuudestani ja äiti myös usein puhuu kokemuksia omasta äitiydestään ja minun äidin äidistä ja heidän suhteestaan