Ongelmat parisuhteessa

Olen seurustellut mieheni kanssa kuusi vuotta, hän on 30 ja minä 28. Rakastan miestäni koko sydämestäni enkä tiedä, mitä tekisin ilman häntä. Meillä on ihanaa kahdestaan ja samanlainen huumorintaju. Tässä viimeisen vuoden aikana on tullut kuitenkin mietittyä, että halutaanko samoja asioita elämältä vai ollaanko liian erilaisia.

Ensinnäkään en vieläkään tiedä, haluanko lapsia vaiko en. Ainakaan tässä elämäntilanteessa en niitä kaipaa ollenkaan, mutta mistä mä voin tietää, mikä tilanne on esimerkiksi viiden tai kymmenen vuoden kuluttua? Mun mies tietää haluavansa lapsia joku päivä, mutta ei kuitenkaan vielä useampaan vuoteen. Mä oon aina vaan ajatellut, että ”sitten joskus”. Oishan elämä mahdollisesti aika tyhjää sitten loppupeleissä ilman lapsia, vaikka niitä ei just nyt haluakaan. Ja aivan varmasti rakastaisin lasta, jos sellaisen saisin. Mutta entä jos mulle ei koskaan tulekaan vauvakuumetta tai vahvaa tunnetta siitä, että haluan lapsia.. Oon luonteeltani tosi introvertti, kaipaan paljon omaa rauhaa. Miten lapsenhoito sopisi siihen? Mulla on myös sosiaalisten tilanteiden pelkoa, ja lasten kanssa elämä varmasti hankaloituisi entisestään. Se voisi myös vaikuttaa negatiivisesti lapsen kehitykseen. Mies tietää näistä tuntemuksistani, mutta tunnen silti syyllisyyttä siitä, etten vielä osaa päättää.

Toisekseen meillä on tosi erilaiset seksuaaliset halut. Ehkä mä oon aseksuaali tai sitten mulla on vaan matala libido. On mulla seksuaalisia tarpeita, mutta paljon harvemmin kuin miehellä. Meillä on seksiä ehkä 1-2 kertaa viikossa, kun mulle riittäisi hyvin kerran kahteen viikkoon. Silloinkaan en välittäisi niinkään yhdynnästä – se joko sattuu tai ei tunnu oikein miltään. Muusta seksistä kyllä nautin paljonkin kunhan oon vaan sillä tuulella, ja saankin orgasmin lähes joka kerta. Mies on hyvä sängyssä, eli siitä ei ole kyse. Eikä todellakaan siitä, että haluaisin muita miehiä. On mulla ollut parempiakin kausia, jolloin olen halunnut useammin, mutta viime aikoina seksi ei ole kiinnostanut ollenkaan. En syty edes eroottisista novelleista tms jotka aiemmin on saattaneet kiinnostaa. Tosin mulla on nyt ollut ahdistusta ja jonkinasteista masennusta, joten ehkä se selittyy sillä. Seksi tuntuu aika usein ahdistavalta, vastenmieliseltä ja väkinäiseltä. Mutta sitten kun mua oikeasti haluttaa, niin seksi (ainakin muu kuin yhdyntä) tuntuu kyllä ihanalta. Ongelma on vaan se, että ei haluta tarpeeksi usein.

On meillä muitakin ongelmia, ja ne johtuu ehkä lähinnä tästä mun ujoudesta ja introverttiydestä. Mies on sosiaalinen ekstrovertti eikä aina oikein ymmärrä, miksi mua ahdistaa vaikka mennä johonkin tai esimerkiksi olla hänen kavereiden seurassa. Tunnen oloni monesti riittämättömäksi tässä suhteessa. Rakastamme kuitenkin toisiamme ja itkettää pelkkä ajatuskin erosta :(