Lue keskustelun säännöt.
Muita eronneita..
15.05.2009 |
joita ahdistaa tämä yksinäisyys! Erosin pari kuukautta sitten, ja tuntuu että ahdistus vaan pahenee. Ex-mies porskuttaa onnellisena (?) nykyistä elämäänsä ilman minua ja lapsia. Itselläni ei ole kuin pari ystävää, eikä joka käänteessä viitsi heitäkään vaivata. Tiedän, että kyllä tää tästä, mutta MILLOIN?
Kommentit (7)
ei tainnut kovin vakava suhdekaan olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Etsi uusia ystäviä, ala harrastaa jotain, nauti elämästä! Sitä paitsi millaisia ovat ystävät, joita ei saa "vaivata" ?!
alkoi ja nuoletuttavat uusilla naisystävillä haavojaan... Pinnan alla saatta möyriä pahastikin, joten älä nyt omaa tilannettasi ainakaan exääsi vertaa.
Ekat kuukaudet ovat pahimpia, se on selvää. Muodostat kuvan itsestäsi uusiosinkkuna, oman elämäsi rouvana, joka on vapaa miehestä mutta toisaalta entistä enemmän sidottu lapseen / lapsiin. Lapset tarvitsevat sinua nyt enemmän kuin koskaan, joten omistaudu heille. Se helpottaa yksinäisyyttä. Älä kuitenkaan ripustaudu lapsiin, anna heidän olla pieniä vailla huolta aikuisen jaksamisesta.
Pikku hiljaa olo helpottuu. Alakulon aallot ovat alussa isoja ja niitä on tiheään. Vähitellen ne kasvattavat pituuttaan ja madaltuvat, eli tuska helpottaa. Pikkuhiljaa erosi alkaa olla menneen talven lumia. Jaksat iloita siitä mitä sinulla on, etkä murehdi enää sitä minkä menetit.
Anna itsellesi aikaa surra. Älä kuitenkaan vatvo menneitä - kuin ehkä luottoystävän tai terapeutin kanssa.
terveisin been there, done that :(
Minä en ole vieläkään päässyt yli. Mutta enää ei ole niin järkyttävä ahdistus päällä kuin syksyllä. Voisi helpottaa, jos mies ottaisi lapset joskus luokseen ja antaisi minullekin vapaa viikonlopun tai jotain, mutta ei. Ja kaipaan kyllä miestä vieläkin.
Joskus olisi mukavaa saada aikuiseltakin ihmiseltä huomiota ja ehkäpä vähän hellyyttäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja näinä iltoina kun muksut juuri lähteneet sinne isälleen vallankin ehtii miettiä mustia murheita.
Tosin yleensä olen vain väsynyt, mutta tänään pitkästä aikaa taas velloin itsesäälissä. Luonne on sellainen, että tiedän etten ihan hevillä sitä uutta miestäkään tähän saa, hitaasti lämpiävä sosiaalisissa suhteissani muutenkin.
Usein iho vain kaipaa ihoa.
Mulla erosta aikaa vuosi ja edelleen olen todella yksinäinen.
Joskus olisi mukavaa saada aikuiseltakin ihmiseltä huomiota ja ehkäpä vähän hellyyttäkin.
että miehesi on onnellinen nykyään? Olisiko mahdollista, että palaisitte yhteen jonain päivänä?