Lue keskustelun säännöt.
Onko kenelläkään muulla näin TYLSÄÄ perhettä?!?!
18.04.2009 |
Isä istuu telkkarin ääressä. Kävelee telkkarin eteen ja rojahtaa sohvalle suoraan, kun kotiin töistä tulee. Jos ehdottaa, että kutsutaan joku kylään tai mennään jonnekin, niin naama menee tuskaisen näköisesksi ja kysyy, että onko pakko. Koskaan ei keksitä mitään yhteistä tekemistä, kun ainoa, jota tykkää tehdä on ajella autolla tai tuijottaa sitä saamarin ruutua tai korkeintaan retkeillä luonnossa, joka sinänsä on ihan kivaan, mutta kun joskus olisi oikeasti kiva tehdä jotain muutakin!
Vanhin lapisista 16v istuu tietokoneellaan ihan niin paljon kuin vaan annetaan istua ja vielä aika paljon päälle. Viikonloppuisin nukkuisi vaikka iltaa asti todennäköisesti ellei potkittaisi ylös puolenpäivän jälkeen.
Keskimmäinen 14v kulkee naama nyrpällään ja on loukkaantunut kokoajan ja kaikesta. Aina kaikki ,mitä sanon, on väärin tai muuten vaan tyhmää.
Näistä kahdesta ei juuri puhetta irtoa, vain jonkinlaisia murahduksia ja ynähdyksiä...elleivät sitten tarvitse rahaa johonkin.
Nuorimmainen 11v on ainoa, joka joskus hymyilee ja jopa jutteleekin. Tosin hänkin viihtyy mielummin kaveretten kotona kuin omassaan.
Ruokapöydässä syödään nopeasti ja poistutaan omiin huoneisiin. Kukaan ei sano kellekkään mitään muuta kuin korkeitaan "Maitoa!" Jos yrittää jotain kysellä tai jostain keskustella, niin hirveällä vaivalla saa vastauksen. Kukaan muu ei keskustelemista tunnu kaipaavan kuin minä, muille riittää, että on ruokaa ja saa vatsansa täyteen. tietysti, jos ruoka ei ole mieluista, niin siitä kyllä näytetään ilmeillä ja eleillä oma mielipide.
Jos mitä tahansa ehdottaa, että mentaisiin ta tehtäisiin, niin ei. Enää en edes viitsi, kun tiedän ettei mikään kiinnosta ketään.
Mä olen NIIN kyllästynyt tähän perheeseen tänään(kin). En voi olla miettimättä, että miksi, oi miksi mä en jäänyt sinkuksi. tuntuu, että yksin kotona oleminenkin olisi mukavampaa kuin tällainen yksin perheen kanssa kotona oleminen. eipä sitten edes tarvitsisi odottaakaan keneltäkään mitään.
Kaipaisin niin jotain yhdessätekemistä. Kaipaisin niin, että meillä olisi ystäviä ja sukulaisia aina välillä käymäsä tai että me kävisimme jossain. Nekin harvat kerrat kun jonnekin menemme, jos vaikka on joku suvun juhla tms.,saa ihan väkipakolla lähes pakottaa. Yleensä en jaksa sitäkään enää. Lähden sitten yksi tai nuorimmaisen kanssa. Aina ei edes mies "jaksa" lähteä, vaan keksii jonkun "syyn".
Kenelläkään muulla ei varmaan ole tällaista ongelmaa!
Puhisee kyllästynyt ja turhautunut äiti...
Kommentit (13)
1/13
|
18.04.2009 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
vaikka meillä lapsia on.
Luulin melkein loppuun asti, että ap kertoo vanhemmistaan. Ei ihme, että intohimo on kuollut jos mieskin on jo isä vaimolleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kun viitsit puuttua noinkin pieneen yksityiskohtaan, vaikka muuta sanottavaa sinulla ei sitten ollutkaan.
Vai vaikuttaisiko mahdollinen isäksi kutsuminen mielestäsi jotenkin tähän tilanteeseen?
Normaalisti olen aika rauhallinen ja positiivinen ihminen, mutta jostain syytä sait minut nyt näkemään punaista! Huumorintaju, jota yleensa omaan, on vähän kaukana nyt.
jos teillä on +16v ollut jo tuollaista, et voi oikein odottaa mitään äkkikäännettä keneltäkään. Olisit tarttunut toimeen silloin kun lapset oli pieniä, jos lapsesta saakka oppii aktiiviseen elämään (ystäviä, matkoja ja harrastuksia) on sitä sitten helpompi elää teininäkin.
Etkö elä omaa elämääsi? Ala vaikka sen kuopuksen kanssa tehdä jotain kivaa, lähtekää reissuun tai jotain. Äläkä muuten kysele yleensäkään tehtäiskö tai mentäiskö, vaan järkkää jotain ja ilmoita, että nyt mentiin!
ja sitten ne kaverit lähinnä puhuu rakentamisesta tai virittaa jotain moottorivehkeitä jossain tallilla ja se niiden tapaaminen onsitä,e ttä seisoskellaan siinä vieressä ja puhutaan rakentamisesta tai moottoreista. Ja jumalauta, että se on TYLSÄÄ. Ja kuh mä yritän ehdottaa, että eikö voitais joskus olla ihan vain oman perheen kesken, niin sitten se haahuilee levottomana ympäri taloa, kunnes löytää jonkun väkivaltaviedon, jonka työntää telkkariin... ja minä ja lapsi poistutaan toiseen kerrokseen. Että ei ole paljon yhteiseloa, mutta tylsyyttä riittää meilläkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta onko teillä aina ollut samanlaista? Ettekö aikaisemminkaan ole jutelleet paljon ja käyneet jossain yhdessä? Jollette, niin muutos ei tapahdu nopeasti parempaan. Jos taas aiemmin olette puhuneet ja kyläilleet/teillä kyläilty, niin oletko huomannut missä vaiheessa kaikki olisi muuttunut? Voisiko asialle tehdä jotain?
Intohimoa kyllä riittää ihan riittävästi, kiitos vaan huolestasi. Sitä vaan en viitsisi harrastaa perheen kanssa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos mies ei kestä niin lähtekööt vaikka lenkille siksi aikaa ;)
se on juuri tuota: enemmän tykätään olla omissa oloissa omassa huoneessa. itsekin muistan noin tehneeni.
ehkä teidän pitäisi miehesi kanssa keksiä joku yhteinen harrastus. mitä te teitte silloin, kun lapsia ei vielä ollut? nyt kun teillä on pikkulapsiaika ohi niin elämä muuttuu, nyt olisi enemmän aikaa itselle ja parisuhteelle. ajattele teillä ei varmaan viiden vuoden päästä asu kotona enää kuin yksi lapsista ja siitä viisi vuotta niin kaikki ovat lentäneet pesästä.
onko sinulle tuttu tyhjän pesän syndrooma? tässä siitä yksi artikkeli:
http://www.iltalehti.fi/sofiansohva/200704035919911_ss.shtml
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei, meillä ei ole aina ollut tällaista. aikaisemmin matkustimme kovastikin ympäri Suomea ystävien luona ja teimme retkia jne., mutta nyt ei saa perhettä innostumaan mihinkään!
Intohimosta tai parisuhteen ongelmista ei nyt ole kyse, tarkennan siis edelleen. ap
Eiköhän tuo aika samanoloista ole aika monessa perheessä jossa teinejä. Eihän niitä perheen kanssa puuhailu paljoa kiinnosta. Se onkin pahempi juttu jos miestäkään ei mikään innosta, mitäs teette sitten kun lapset muuttaa omilleen? Katselette molemmat telkkaria eri huoneissa? Ehkä kannattaa yrittää siihen mieheen ainakin ottaa jotain yhteyttä, lapset varmaan muuttuu toivon mukaan avoimemmiksi kun ikää tulee vähän lisää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo tyhjän pesän sydrooma on kyllä tuttu ja ehkäpä tunnen jotain sellaistakin nyt, kun lapset ovat murrosiässä ja eivätkä tiedä mitään tylsempää kuin olla vanhempien kanssa jossain.
Miehen kanssa on vähän se ongelma, ollut varmaan aina, että on niin koti-ihminen ja minä taas vähän seurallisempi ja kaipaan ihmisiä ympärilleni ja keskustelua ja yhdessäoloa. ei se silti meidän avioliittoamme ole hirveästi haitannut, vaikka tosin toivoisin, että olisi välillä innostuneempi näkemään sukulaisia ja ystäviä, joita kuitenkin on vielä...
Olen sitten ratkaisut asian niin, että minulla on omia ystäviä, joita näen ja joihin pidän tiivistä yhteyttä. Omaa elämääkin on esimerkiksi opiskelujen puiteissa.
Mutta haluaisisin, nin, että kotonakin olisi viihtyisää. Kärsin suorastaan noista murrosikäisistä ja telkkarista ja tietokoneista ja omista huoneista, jotka vievät ihmiset omiin lokeroihin, mielummin kuin, että todella asuisimme yhdessä.
Ehkä se tyhjän pesän sydrooma ja ihan normaalit murrosikäisten on se ongelma :( ap