Oletko selvinnyt henkisesti abortista?

ja olen edelleen sitä mieltä, että ratkaisu oli oikea.



Mutta selviytyminen otti koville ja abortti vaikutti siihen, että sairastuin masennukseen. Se ei ollut ainoa syy, mutta ehkä se viimeinen niitti. Masennuksesta täysin toipuminen vei vuosia ja mm. valmistuminen viivästyi kun minusta ei ollut opiskelijaksi.



Ensimmäinen raskaus tämän jälkeen oli aborttiviikoille asti vaikea, näin mm. unta keskenmenosta enkä uskaltanut kiintyä vauvaan . Yhä välillä ajattelen, minkä ikäinen lapsi minulla olisi. Toisaalta, ei oisi näitä ihania nykyisiä lapsia, eikä näin hyvää elämää ja puolisoa. Silloinen poikaystäväni oli melko mahdoton isäehdokas.



Sinua en osaa neuvoa, mutta luultavasti tiedät vastauksen sisälläsi. Minulle abortti oli tuolloin ainut vaihtoehto, mutta surulliseksi se minut teki.

Abortti aika oli varattu ja jo ennen aikaa olin niin masentunut että vain itkin ja koko elämä tuntui kaatuvan päälle. Minusta ei ollut mihinkään ja surin jo valmiiksi syntymätöntä lastani. Lopulta peruin ajan ja päätin pitää lapsen enkä ole päätöstä katunut.

Mutta sen pitäisi ollakin sitten todellinen pakkotilanne. Henki vaarassa. Muuten en moiseen touhuun alkaisi.

kun ei mulla ollut muuta mahdollisuutta siinä tilanteessa, vaikka aina luulin että en voisi aborttia tehdä, mutta niin vain oli pakko ja en ole katunut. Eikä mielessä kummittele mikään... ihme juttu... enää en edes muista oliko abortointi vuosi 87-88-89?? ei muista

tein sen opiskelijana ja ei ollut vaihtoehtoja, Nyt kaksi ihanaa lasta ´ja aviomies :)

Vain abortin thenyt tai kyseiseen tilnteeseen joutunut voi ymmärtää sinua. Muiden on niin helppo tuomita, että abortti murha jne.



t.edellinen, joka on tehnyt abortin ja ennen sitä tuomitsi sen, kunnes osui onalla kohdalle tositianne...