Kuoleman jälkeen?

Kaikki muu vaihtoehto olisi itseasiassa parempi kuin elämä.

Tietoisuus jatkaa olemassa ..

-Sinkkiş

Näin se menee ..

Jotkut täysin normaalit ihmiset ovat väittäneet nähneensä kummituksen, jopa siten että sen on samaan aikaan nähnyt joku toinenkin. Sen perusteella voisi olettaa, että kuolleen sielu menee jonnekin.

Parasta tietoisuuden katoamisessa on, että tässä elämässä on vapaa tekemään kaiken kuten tahtoo.

Ennen uskoontuloa haaveilin juuri tuosta, että kaikki loppuisi kuolemaan. Ei olisi taivasta eikä helvettiä. Mutta sitten ymmärsin, että molemmat ovat todellisia.

Mitä väliä?

Niin kauan kuin elät, kuolemaa ei ole.

Kun kuolet, elämää ei ole.

Tämän on sanonut jo joku antiikin ajan ajattelija n. 2500v sitten.

Vierailija kirjoitti:

Jotkut täysin normaalit ihmiset ovat väittäneet nähneensä kummituksen, jopa siten että sen on samaan aikaan nähnyt joku toinenkin. Sen perusteella voisi olettaa, että kuolleen sielu menee jonnekin.

Tuo nyt olisi se pahin kauhuskenaario, että joutuisi tulemaan tänne maapallolle kummittelemaan. En tahdo! En suostu!

Lohdullisin vaihtoehto olisi se, että sieluni jatkaisi elämää. Kaikki kipu ja murhe olisi poissa, ja olisin rakkaitteni lähellä. Mutta tämähän on vain fantasiaa. Kukaan ei voi tietää onko kuoleman jälkeen mitään jatkoa tai mysteeriä.

Vierailija kirjoitti:

Tietoisuus jatkaa olemassa ..

-Sinkkiş

Näin se menee ..

Itse asiassa, luin jokin aika sitten tutkimuksesta, jossa löytyi vahvoja viittauksia siihen, että tietoisuus olisi jollain tapaa aivotoiminnan tulos. Jos tämä olisi koko totuus, siitähän seuraisi automaattisesti se, että tietoisuus lakkaisi olemasta sinä hetkenä, kun aivotoiminta lakkaa.

Myös koomassa, nukutuksessa tai esim. alkoholin tai jonkun muun päihteen vaikutuksen alaisena tietoisuus voi joksikin aikaa lakata toimimasta. Tämä viittaa vahvasti siihen, että tietoisuus vaatii riittävän vahvaa aivotoimintaa.

Kaikki siirtyvät ajasta ikuisuuteen, kun aika jättää meidät taakseen.

Minustakin olisi armollisinta, että kuollessa ikäänkuin lakkaisi olemasta ja olisi vain ei-mitään.

Oman kuolemanrajakokemukseni takia en enää usko niin, vaan uskon, että tietoisuus todella jatkaa olemassaoloaan, joskin eri muodossa kuin eläessä. Kuoleman jälkeen oli mielestäni kaunista, rauhallista ja maalliset murheet ovat kuin hyvin etäisiä muistoja lapsuudesta. Niillä ei ole mitään merkitystä. Oli hyvä olla. Olin kotona.

Elämä on lahja. Kuolemaa on turha pelätä.

Kuoleman jälkeen seuraa uusi elämä.

Kaikki olemme "jumissa" tässä samassa ikuisessa kierrossa, jossa synnymme ja kuolemme uudestaan ja uudestaan.

Universumi on kaikkialla syklinen. Kaikki kiertää ikuisesti jotain, ja päätyy aina samaan paikkaan uudestaan ja uudestaan. Maa auringoa, auringo galaksin keskusta. Elektroni kiertää atomiydintä; atomiytimessä kvarkit värähtelevät syklissä. Matematiikassa kaikki irrationaaliluvut lopulta päättyvät sykliin (pii on ainoa, jonka sykliä ei ole vielä nykytiede löytänyt).

Tiede on löytänyt merkkejä universumista, joka oli olemassa ennen meidän universumia. Universumin elinkaari on syklinen myös.

Mielenkiintoinen kysymys on, että näkeekö iänikuisen elämän & kuoleman tanssin hyvänä vai pahana asiana. Jos pelkää elämää, niin vähemmästäkin masentuu. Jos rakastaa elämää, niin mikä voisi olla lohdullisempaa kuin varmuus, että ennen pitkää pääsee kokemaan kaikki ilot ja surut uudestaan.

elää henkenä rantamökin metsikössä ja meren yllä 🌅

leijailla tähtienvälisessä avaruudessa kaikkeuden mysteerejä ihmetellen ja ihaillen

🌌