Lue keskustelun säännöt.
Tsempatkaa yksinäisyydessä ja erosurussa
27.10.2020 |
Olen eronnut jo noin vuosi sitten mutta suru ei jätä rauhaan. Tulee semmoinen ilmat pihalle olo aina silloin tällöin ja itken useita iltoja. Kova ikävä miestä, joka oli sekä puoliso mutta myös paras kaverini. Aloitettiin seurustelu tosi nuorina ja muutettiin yhdessä pois kotikyliltä opiskelemaan. Nyt erottiin kolmikymppisinä ja asun yksin PK-seudulla ja yritän miettiä, että mitäs sitten.
Ikävä meidän yhteisiä vitsejä, ihanaa kotioloa kun oltiin yhdessä, ikävä sitä kun sai tehdä toiselle pieniä palveluksia ja ylläreitä ja näki toisen ilahtuvan.
Meneekö tää koskaan ohi ja miten aloitan elämän yksin :( :(
Tuntuu, että lähipiirissä kaikilla menee tosi hyvin ja avioliittoja solmitaan ja vauvoja vaan tulee kaikille. Tietty olen iloinen mutta myös katkera salaa. Lisäks koronan vuoksi tosi klaustrofobinen olo koko ajan eikä voi edes vierailla omien vanhempien luona :(
Kommentit (19)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Paljon voimia!
Kiitos :)
Täällä toinen, itse halusin erota ja ihan syystä, mutta... mistähän voisi etsiä vertaistukea? Uusia ystäviä vastaavassa tilanteessa?
Mua auttaa paljon lasten seura ja harrastukset, mutta mieli on välillä viikkoja ihan maassa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi sitten erositte?
Elämät meni niin ristiin :( Lapsihaaveet ja kaikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on varmasti rankkaa. Tsemppiä ja voimia, toivottavasti löydät elämään uutta sisältöä! 💕
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko yhteenpaluu mahdollsista ❤?
Miehellä on jo uusi. Eli yhteenpaluu ei ole mahdollista. Tuntuu tosi pahalta kun ajattelen heitä yhdessä. Että kaikki ihanat asiat ovat läsnä heidän suhteessaan ja mies on onnellinen ja varmaan kokee, että meidän suhteen päättyminen oli "hyvä" asia, koska nyt elämä on johdattanut hänet tämän uuden luo. Olen tosi katkera siitä, että mies on löytänyt uuden onnen ja päässyt elämässä eteenpäin. Se tuntuu ihan hirveältä henkilökohtaiselta loukkaukselta vaikka tiedän ettei näin saisi ajatella.
Tuntuu vain niin pahalta kun tiedän mitä heillä on ja samaan aikaan minä olen yksin ja onneton.
Sinä olet pystynyt ja päässit iloitseaan ja nauttimaan parisuhteeseen kerran. Miksi et siis voisi päästä siihen toistekin. Itse en ole eläessäni ollu parisuhteessa. Olen kyllä treffaillut ja tapaillut mutta kahden ihmisen muodostamassa parisuhteessa en eläessäni ole ollut. E vaikka olen sellaista toivonut ja unelmoinut. Eiä minussa ole mielestäni mitään erityistä syyä sille, miksi olen elänyt koko ikäni ilman mahdollisuutta elää parisuhteessa. Mutta ehkä vielä joskus. Lopuksi. Anteeksi tämä ei tainnut olla kovinkaan lohduttaaa vaan ainoastaan raastavaa itsesääliäni
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse erosin jo 4v sitten, mutta vieläkin surettaa monesti. Osaltaan varmaan siksikin, että tulee mietittyä löytääkö enää koskaan uutta parisuhdetta.
Sama kuin ap:llä, että tiedän exällä olevan jo uusi mies ja ilmeisesti se oli jo valmiina ennen kuin erottiin. Itse olen sitten jätettynä yksin.
M38
Elämä on epäreilua. Tsemppihali! ♥️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
^ sanoisin että lapsiasia on todella tärkeä asia, etenkin jos sinä haluat lapsia. Olet vielä nuori ja varmasti löydät miehen jonka kanssa intressit kohtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sentään sulla on ollut parisuhde ja on siitä muistoja. Se on enemmän kuin monella muulla tulee koskaan olemaan. Olet onnekas ja parempiosainen!
Vierailija kirjoitti:
Sentään sulla on ollut parisuhde ja on siitä muistoja. Se on enemmän kuin monella muulla tulee koskaan olemaan. Olet onnekas ja parempiosainen!
Ihisen ikävä on saada elää ja olla parisuhteessa on perin yleininhimillinen ja ymmärrettävä mutta ei se (parisuhde) kenestäkään yksin parempaa tee. - Toivon mukaan ei myöskään huonompaa.
Ikisinkku (mies)
Vierailija kirjoitti:
Sentään sulla on ollut parisuhde ja on siitä muistoja. Se on enemmän kuin monella muulla tulee koskaan olemaan. Olet onnekas ja parempiosainen!
Ajatteletko oikeasti näin. Se meinaan helpottaa oloa tosi paljon.
Olen siis tämän erosurun myötä niin isossa itsesäälissä näköjään, että tämä tuntuu jotenki ihanalta. Että mulla menee paremmin kuin jollain muulla. Koska tuntuu, että mulla menee oikeasti huonommin kuin kellään niin toi ajatus tuntuu mukavalta.
Oikeasti olen tosi empaattinen ihminen ja en koe mitään onnea muiden epäonnesta, mutta jotenkin kun tuntee olevansa se kaikkein huonoin ja epäonnistunein niin on kiva, että jos joku pointtaa että näin ei olekaan...
ap
Ajattele sitäkin että monet parisuhteessa olevat ovat kuitenkin yhtä onnettomia tai vielä onnettomampia kuin sinä nyt. Ei kaikilla suhteessa olevilla mene hyvin. Todellakaan.
Paljon voimia!