Kun toinen haluaa vähemmän

Jatkaisitteko suhdetta, jos tilanne olisi se, että seksuaaliset halut eivät osu yksiin? Minulla on se tilanne, että olen se enemmän haluava osapuoli. Periaatteessa toinen ei välttämättä aina kieltäydy seksistä, jos teen aloitteen, mutta tosi usein on se tilanne, että annetaan kuitenkin ymmärtää, että nyt ei ole sopiva hetki, esim. mainitaan useasti, miten kovasti väsyttää ja "nyt on sellainen olo ettei jaksa mitään", joten ei siinä oikein tee itsellä mieli alkaa tehdä aloitetta, kun toinen antaa ymmärtää, ettei ole sillä tuulella. Ja sitten muutenkin olen vähentänyt omia aloitteitani, kun en halua "vaivata" toista silloin kun hän ei halua. Lopputulos on se, että seksiä on silloin, kun hän tekee aloitteen, ja se tarkoittaa nyt ehkä kerran kuukaudessa. Joskus voi mennä kaksikin kuukautta ilman.

Itse taas voisin harrastaa seksiä useaan kertaan viikossa. Sooloseksiä minulla on päivittäin. Jotenkin tämän takia suhde on alkanut tuntua minusta enemmän ja enemmän kaverilliselta. Meillä on tosi intensiivisiä ja kiinnostavia keskusteluita, ja on läheisyttä kyllä (koska kumppani tarvitsee ja haluaa läheisyyttä paljon), mutta itsestä on alkanut tuntua siltä, että ollaan vaan hyviä ystäviä. Tämän seurauksena oma haluni HÄNTÄ kohtaan on vähentynyt, ja olen alkanut fantasioida muista ihmisistä.

Jotenkin tuntuu, ettei oikein voi erotakaan, kun muuten hän on niin ihana ihminen, ja sitten kuitenkin hän "suostuu" seksiin, jos ehdotan sitä - paitsi joskus. Mutta en minä haluaisi, että kanssani "suostutaan", vaan haluaisin, että minua halutaan, ja haluaisin myös, että seksiä olisi useammin. Ja olen nainen, jos joku sukupuolta miettii.