Ystävä "kasvattaa" lastani.
Minulla 1v. 2kk lapsi. Lapsi on välillä hyvin vaativa ja omapäinen. Jonkin sortin eroahdistustakin on havaittavissa. Joskus tämä lapsen vaativuus minua kohtaan rasittaa todella ja tällöin saataan vähän älähtää hänelle ts. huutaa. Tämä huutaminen tulee kuitenkin vasta sen seurauksena kun lapsi on esim. roikkunut minussa monta tuntia ja kitissyt ja narissut (olen kotiäitinä).
Lapseton ystäväni on myös nähnyt näitä pikku episodeja kun olen lapselleni karjaissut. Hän onkin ottanut tavakseen että rupeaa komentelemaan lastani todella herkästi. Kun minäkin komennan on hänelläkin lupa? Siis esim. kaveri on ollut meillä vasta 5min. ja kun lapsi tulee iloisesti höpötellen luokseni, niin että juttumme keskeytyy hetkeksi, rupeaa ystäväni komentamaan lastani tyyliin: "nyt hiljaa!". Ja lapsi on tietysti ihmeissään. Kaiken huipuksi jos lapseni tekee (omassa kodissamme) jotain ns. tuhmaa rupeaa kaveri taas komentamaan. Ja kaiken huipuksi viime kerralla laittoi lapsen JÄÄHYPENKILLE. Siis hyvä että lapsi edes kunnolla istuu..
Nämä tapahtumat joista kaveri lastani komentaa ovat siis perheemme mittakaavassa aivan mitättömiä tai sallittuja meillä. Siis esim. että lapsi ottaa jonkun tavaran (vaikka kengän, kaukosäätimen) ja katselee sitä. Eikä hän (lapsi) myöskään ole todellakaan tuhma tai rasittava kun kaveri on meillä kylässä.
Ja tottakai lasta saa ja pitääkin komentaa jos hän tekee jotain tuhmaa. Mutta tämä on jo älytöntä.. Olen yrittänyt valaista kaverille vähän tosiasioita lapsen kasvatuksesta ja kehityksestä, mutta ei näytä menevän jakeluun.
Semmoista täällä.
Kommentit (10)
Voi toki olla, mutta minusta on alkanut tuntua että kaveri ei pidä lapsestani. Sillä lapsettomankin aikuisen luulisi kuitenkin esim .ymmärtävän ettei reilu 1-vuotias jaksa leikkiä paria tuntia yksinään että aikuiset saavat puhua keskenään. Ja luulisi myös ymmärtävän ettei tuon ikäinen ymmärrä jos hänelle selittää että "nyt pitää olla hiljaa kun aikuiset puhuvat omia juttujaan". Puhuu muutenkin välillä todella törkeästi lapselleni: "jos et nyt ole hiljaa niin mörkö tulee ja vie sut laaksoon josta et koskaan pääse pois". Joka kerta kun tälläistä sattuu olen kertonut kaverille mitä ajattelen.
Meillä samantyyppinen ongelma tosin isovanhempien kanssa. Kun minä komennan lastani - välillä napakastikin - he kuvittelevat sen olevan merkki siitä, että tarvitsen jonkinlaista "auktoriteettilisää".
Minä olen ihan selvin sanoin ja vähät kenenkään muun tunteista välittäen sanonut, että kiitos vain, mutta hoidan itse tämän. Meillä on mieheni kanssa hyvin selvät sävelet siitä, miten lapsemme kasvatamme ja meillä on sopimukset siitä, mikä on kiellettyä, mikä sallittua. Muiden - kuten satunnaisten vieraiden - mielipiteitä emme ota huomioon. Meidän kanssamme saa lastenkasvatuksesta keskustella, mutta meidän lastamme ei tulla "kasvattamaan" meidän kotiimme ja ohiteta meitä.
Sano kaverillesi, että sinä hoidat homman ja hallitset kyllä tilanteen. Ja jos se hyvältä tuntuu niin lupaa, että pyydät apua heti, kun sitä tunnet tarvitsevasi. En käsitä tätä mielipidettä siitä, että lapsi olisi kaikkien "omaisuutta" ja jokainen saisi hänen kohdallaan tehdä omat valintansa ja toteuttaa kasvatusmetodeitaan. Ketkä ovat vastuussa lapsensa kasvatuksen onnistumisesta? Vanhemmat. Ketkä siis saavat sen ILON, että kasvattavat lasta? Vanhemmat! Aika yksinkertaista minusta.
Vihaan muuten myös sitä, että kesken raivokohtauksen - siis lapsen raivarin - joku tulee lässyttämään ja "piristämään" lasta. Lapsemme saa raivokohtauksia ja me selviämme niistä. Ihan keskenämme. Kiitos. Äiti ei kestä lässyttäviä idiootteja näkökentässään, kun yrittää pidellä raivoissaan kiemurtelevaa lasta aloillaan.
Hei nelonen! Myös tuo on juuri yksi niitä asioita mitkä minua ärsyttävät. Eli kun lapseni saa huutoraivarit esim. häntä puettaessa tulee ystäväni siihen "kasvattamaan" eli selittää huutavalle lapselle pitkän kaavan kautta miksi ei saa huutaa ja kuinka tulisi käyttäytyä. Itse kun tiedän ettei siinä minkäänlaiset lepertelyt auta. On vaan puettva lähes väkisin..
...puuttua lapsesi kasvatukseen!!!
Mummoni neuvoo aina minua aina lapseni kautta. Vauva-aikana kun kävimme kylässä mummo saattoi sanoa vauvalla(!) että "sanos äitille että hänen pitää laittaa sulle enemmän vaatetta" tai "sanopa äitille että hänen pitää purra sun kynnet". Arg. Miksei voi puhua suoraan? Lisäksi hänen neuvonsa eivät ole kovinkaan hyviä... Lapsella on aina ollut tarpeeksi vaatetta (mummollani tapana pukea lapset niin tönköiksi ettei voi edes leikkiä) , eikä lasten kynsiä ole purtu lyhyiksi enää vuosikymmeniin.
Mitä komentamiseen tulee... Minusta on ihan ok, että lapsen lähipiiri (tädit, enot, mummot ja papat) komentavat lasta. Joissakin tilanteissa kieltäminen tehoaa paremmin kun sen tekee joku muu kuin minä. Lähipiiri kyllä tietää missä raja menee ja he kyllä osaavat olla hiljaa jos niin pyydän.
Tietysti jokin raja siinäkin.
Mutta en missään nimessä halua opettaa lapselleni sellaista asennetta, että muiden aikuisten sääntöjä ja komenteluja ei tarvitse ottaa tosissaan ja totella. Näistä hellan tuuteleista tulee sitten koulussa niitä opettajille haistattelijoita ja vanhemmat ovat sitä mieltä, koulu on paska ja ei ymmärrä kuinka erityinen heidän lapsensa on.
Minkä ikäisestä aikuisesta nyt puhutaan? 20 vai 40v.
Mä en ainakaan tajunnut mistään mitään vielä 25v. Vaikka en nyt kamujen lapsia komennellutkaan, niin saatoin silti mielessäni aatella, että johan on kauhea mukula tuolla....
Vaikka roikkuva lapsi on rasittava, niin mitä se huutaminen auttaa - lapsen kehitykseen kuuluu uudelleenlähentymisen vaihe yksi vuotiaana, miksi rankaiset lasta normaaliin kehitykseen kuuluvasta asiasta? Miten se vaikuttaa lapsen turvallisuuden tunteeseen?
Ehkä sinun täytyy opastaa myös ystävääsi miten lapsia kohdellaan - pelottelu kuulostaa varsin ikävältä. En myöskään ymmärrä jäähypenkin käyttöä yksivuotiaalla.
Kiitos. Tämä on ensimmäinen kerta kun kommentoin näitä keskusteluja. Yleensäkään koskaan aikaisemminkaan keskusteluja. Sain tästä paljon. En tiedä tuleeko kommenttini kaikkien nähtäväksi ( jolloin saattaa ilmentyä arvosteluja itseäni kohtaan ) mutta, tämä on sen arvoista.
Ystäväsi kokee/näkee ettet hallitse lapsesi kasvatusta ja yrittää auttaa.