Voiko olla ystävä jonkun kanssa johon ei luota täydellisesti?

Voi. En luota keneenkään lähipiirissäni 100%. Jos en olisi heidän kanssaan tekemisissä, olisin erakko.

En luota. Kertovat asioita muille. En kerro heille kaikkea. Suojelen itseäni pettymykseltä.

Voi olla. En luota keneenkään 100% paitsi itseeni.

Pyörittäisin kysymyksen toisin päin. Ongelma ei siis ole se, että ystävä tai lähipiiri on jollakin tapaa epäluotettava eikä luottamukseni "arvoinen", vaan minun kyvyssäni -- vajaavaisessa -- luottaa toiseen. Päätös on yksin minun: minä päätän ottaa tämän ihmisen luottoystäväkseni ja luottaa häneen 100%. Jos en tähän pysty, niin sitten minun pitää tehdä töitä oman asenteeni kanssa.

Kaveri voin olla, ystävä en. Näiden ero on se että ystävälle voi sanoa miettimättä kaikki omat vaikeatkin asiat. Kaverin kanssa pitää olla tarkempi niin, ettei anna lyömäaseita hänen käyttöönsä jos kaveruus yllättäen muuttuu muuksi.

Minä en luota täysin keneenkään. Äidillekään en voi kertoa monia asioita, sillä hän juoruilee joskus kun kuvittelee ettei jää kiinni ja se on hänen mielestään harmitonta. Sisko samoin. Mieheni taas on pettänyt muutoin luottamukseni pahasti olemalla itsekäs, joten hänen vuokseen en ala enää itseäni laittamaan likoon siihen malliin kuin nuorempana tein. 

Mä en ihan oikeasti tiedä, mitäse käytännössä on, jos luottaa johonkuhun 100-prosenttisesti.

Mitä jos onkin niin päin, että se ystävä toteaa, ettei voi ehkä luottaa sinuun? Olen kokenut tällaistakin. Katkaisin sitten yhteydenpidon ihan kokonaan.

En luota 100 % keneenkään. Tämä johtuu ihan kokemuksista. Suurin luottamus on puolisooni. Tämäkin tulee pitkästä kokemuksesta. Olen silti kaveri usean ihmisen kanssa, joihin en täydellisesti luota. Muutamaan ihmiseen olen niin pettynyt, etten voi kaveri olla. Esimerkkinä rahanlainaaja. Ison summan lainasi rahaa ja takaisinmaksu ollut todella työn takana, paljon valehtelua jne. Onneksi olen valtaosan nyt saanut takaisin kerjäämällä (ottaa päähän raskaasti kerjätä omia rahojaan takaisin, älä lainaa ikinä!). Muuten pikkuasiat annan anteeksi, koska muuten yhteistyö ja ihmissuhteiden ylläpito olisi mahdotonta. Kaikki tekevät virheitä joskus, niin itsekin.

Paras ystäväni juoruilee valittuja mehukkaimpia paloja eteenpäin ja hänellä on epävakaa pershärö ja taipumus manipuloimiseen, joten en luota häneen 100%. Äitinikin juoruilee eteenpäin asiat ja yleensä siten, että juoruilee ne välittömästi puhelumme katkettua (hän ei vain kykene pitämään mitään sisällään, vaan soittaa HETI jollekin kertoakseen sanomani asiat ja juoruilee minullekin muitten noloimmatkin asiat). En siis luota häneenkään. Minulla ei ole 100% luotettavaa läheistä lainkaan.

Ihmiset on ihmisiä, 100% luotto on vähän naiivia. Ystävät ovat silti rakkaita ja tärkeitä ja luotan että yrittävät parhaansa olla luottamuksen arvoisia.

Vierailija kirjoitti:

Mä en ihan oikeasti tiedä, mitäse käytännössä on, jos luottaa johonkuhun 100-prosenttisesti.

Se on sanonta, älä lue kirjaimellisesti. Tarkoittaa luottoihmistä, sellaista, jonka tietää pitävän sinun puoliasi, aina, vaikka olisi sinuun joskus harmistunut. Minulla on heitä kolme.

Minulle ystävät eivät ehkä ihan käyttöobjekteja ole, mutta jotakin sinne viittaavia. En luota tai kunnioita heitä, mutta tarvitsen heitä yhteisiin harrastuksiin ja illanviettoihin.

Vierailija kirjoitti:

Minulle ystävät eivät ehkä ihan käyttöobjekteja ole, mutta jotakin sinne viittaavia. En luota tai kunnioita heitä, mutta tarvitsen heitä yhteisiin harrastuksiin ja illanviettoihin.

Tämä on oikeasti yleistä. Olen vasta aikuisiällä havahtunut siihen, että moni "ystävyys"suhde on hyötysuhde. Ystävä roolitetaan sopivaan rooliin ilman tietoakaan vastavuoroisuudesta. Terapeutin rooli lienee se yleisin. Minä olen toiminut ressukkana monelle. Auttajan roolikin on yleinen, muuttoapua, lapsenhoitoapua ilman vastavuoroisuutta.

On ihmisiä, jotka pyrkivät sitkeästi lähipiiriin ja läheiseksi kyläilytuttavaksi, vaikkeivät arvosta minua. Oivalsin, että haluavat minut tiettyyn rooliin elämässään. Ihmiseksi, jota voi sääliä, jota voi katsoa alaspäin ja josta voi sitten selkäni takana juoruta. Kun en halua pitää yhteyttä enkä vastaa viesteihin olen epäkohtelias ja ylimielinen.

Mitä vanhemmaksi sitä tulee, oppii ettei kaikkien kanssa tarvitse olla tekemisissä. Pari ystävää riittää, niitä joihin voi luottaa.

Minä oivalsin samantyylisiä asioita. Eräät tahtovat minut elämäänsä vain johonkin tarkasti määriteltyyn rooliin. Aika sairasta.

Minäkin olen kuulemma ylimielinen kun en suostu enää tapaamaan.

Tuollaiset ja kaverit tuhoaa persoonan.

Kertoo PALJON ystävän luotettavuudesta, että juoruileeko muista tällaisia mehukkaita juttuja, joista ei voi paikkansapitävyyttä tietää tai edes varmistaa (kun ovat oikeasti asioita jotka ei kuuluisi muille...). Ja kuinka vakaa itsekään toiminnassaan on.