Lue keskustelun säännöt.
Kun toinen vanhempi on niin rennon kaverillinen, että itse joutuu rajoja asettavaksi inhokkivanhemmaksi
19.10.2020 |
Toiselle käy kaikki, joojoo osta vaan, valvo vaan, herkuttele vaan, pelaa vaan, pidetään vaan leffailta puoleenyöhön keskellä viikkoa. Juuri siksi ero kun en jaksanu kolmea lasta, mutta nyt tämä minun poliisinrooli vaan korostuu. Miksi toinen voi vaan vetäytyä vastuusta? Lapsille naureskelee että on se mutsi nipo kun jostain pyöräilykypärästä tai läksyistä vaahtoaa. Korona on kuulema idioottien vauhkoomista, elämää ei tartte sen takia rajottaa... Luoja, anna minulle voimia kestää tulevat vuodet. Ja ennen kuin joku kysyy miksi, niin onhan se ihan hauska mies mutta ei sitä voinut ennustaa ettei vanhemmuudesta tule yhtään mitään.
Kommentit (8)
Meillä on niin päin että minusta on tullut lepsumpi kuin muuten olisin ollut, kun meillä toinen kiihtyy hetkessä nollasta sataan ja hänelle kurinpito merkitsee samaa kuin huuto ja raivoaminen. Mullekin se huutaa että miksen minä sano mitään, ja totean vain että täällä on jo tarpeeksi ääntä.
Toisaalta mulle lapset tulevat puhumaan asioistaan, mistä olen iloinen. Ja mä yritän rauhallisesti puhumalla perustella heille miksi joku asia on tai ei ole viisasta. Mut kyllä mun tulee annettua vaikka enemmän rahaa viikkorahojen lisäksi ja muuten hemmoteltua heitä enemmän, kun tavallaan kompensoi sitä että toinen vanhempi on pelottava raivoaja. Lapset tarvitsevat rakkautta ja rajoja, ja se rakkauden osuus on jäänyt yksin minulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En viitsi lukea kuin otsikon, mutta eiköhän kaikilla ole noin jossain määrin.
Vierailija kirjoitti:
Jos tämä yhtään lohduttaa, niin aikuisena lapsesi saattavat arvostaa sinua enemmän. Itselle jossain vaiheessa valkeni, että se tiukkis joka asiasta motkottava äiti olikin vain huolissaan, ja viikonloppuisä antoi riehua vapaasti, että tykkäisimme hänestä vaikka hän muutti pois. Ei hän sitten kuitenkaan ollut valmis auttamaan, kun jotain oikeasti tapahtui, ei osannut olla läsnä ja tukena. Äiti osasi.
Hei, juuri näin. Koita jaksaa. Olkoon isä mikä on, teillä on omat sääntönne.
Ei ole realistista odottaa, että vanhemmat olisivat kaikesta samaa mieltä. Se mikä häiritsee isän mielenrauhaa, ei välttämättä haittaa äitiä lainkaan ja toisinpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta entäs kun isän luona teini saa olla ulkona niin myöhään kuin haluaa ja jos minä en suostu samaan niin ei tule enää minun luo. Mites siinä tapauksessa tehdään? Villi lapsi joka todellakin tarttisi rajoja.
Tiedän niin tunteen. Mutta mene vain omalla linjallasi. Itse olen omilta lapsiltani kuullut jo monen monta kertaa, kuinka on hyvä, että edes toinen vanhemmista välittää ja pitää rajoja, eikä pelleile ja leiki kaveria.
Rajat ovat rakkautta. Ne tuovat turvallusuuden tunnetta. Toki iän karttuessa niitä löysennetään ja samalla tarkkaillaan, onko lapsi tarpeeksi kypsä kantamaan vastuuta ja tarvittaessa tietysti tiukennetaankin niitä.
Kunhan ollaan lapselle läsnä. Se on tärkeintä.
Jos tämä yhtään lohduttaa, niin aikuisena lapsesi saattavat arvostaa sinua enemmän. Itselle jossain vaiheessa valkeni, että se tiukkis joka asiasta motkottava äiti olikin vain huolissaan, ja viikonloppuisä antoi riehua vapaasti, että tykkäisimme hänestä vaikka hän muutti pois. Ei hän sitten kuitenkaan ollut valmis auttamaan, kun jotain oikeasti tapahtui, ei osannut olla läsnä ja tukena. Äiti osasi.