Pystyykö joku elämään ilman huolen häivää?

Ilman pelkoja siis. Tai en edes tarkoita niin voimakasta tunnetta kuin pelko, vaan sellaista pientä huolta.



Minä olen nelikymmenvuotisen elämäni aikana päätynyt siihen, että AINA minä huolehdin jostain.



Kun oli vähän rahaa, niin pelkäsin, että auto hajoaisi eikä olisi rahaa korjata.

Kun ei ollut lapsia, pelkäsin, etten ehkä saisikaan niitä.

Kun olin raskaana pelkäsin, että onkohan lapsi terve.

Kun olin kotiäitinä, huolehdin rahan vähyydestä.

Kun sain töitä, huolehdin siitä, ettei työ ollut vakinainen.



Nyt minulla on kaikki, mistä olen joskus ollut jo huolissani: 19 vuotta kestänyt onnellinen avioliitto, terveet lapset ilman suurempia ongelmia, vakityö ja perheellämme on hyvät tulot.



Kyllä minä onnellinen olen, mutta arvatkaapa, olenko täysin huoleton? EN! En minä yöuniani menetä, mutta nyt huolehdin siitä, että joudunkohan lomautetuksi. Huolehdin siitä, jos lapsellani on joku lievä lukihäiriö.



Eikö nämä ikinä lopu?