Uskomatonta, miten huonosti koulumenestyjä oli pärjännyt elämässä!

takia ei kannattaisi avautua kellekään ongelmistaan, niistä vain iloitaan selän takana.

pohtia omaa rooliaan mahdollisena koulukiusaajana... Tuleeko hyvä mieli, kun saa lyödä lyötyä?

No ei vaan..



Itse olen vähän samanlainen tapaus.. keskiarvo aina oli yli 9, mutta tässä sitä ollaan.. raadan töissä 9e tuntipalkalla. Kiusattu olin minäkin.. siitä kärsin pitkään, masensi eikä mikään kiinnostanut lukion jälkeen.



Olen silti tällä hetkellä onnellinen. Minulla on työ (huonopalkkainen), josta oikeasti pidän, ihana perhe.. koti, koira. Elän juuri sitä unelmaa, mistä pienenä haaveilin :)



Elämässä voi pärjätä, vaikka ei ole lääkäri, juristi..

oli kuitenkin ilmeisesti enempi sydämen viisautta kuin ap:llä... Että sinuna en juhlisi näennäisesti "parempaa" menestystä...



P.s. Onko ihme jos opinnot kesken yh:na ja pätkätöissä.. Varmaan valmistuu piakkoin, tapaa ihanan miehen ja elää onnellista elämää =)

koska tietää, mitä seurauksia menestyksellä on.



Niin minä ainakin teen aina siskolleni puhuessani, koska tiedän, ettei kestä, jos minulla menee paremmin kuin hänellä.

Olemme molemmat opiskelleet huonosti palkatua, mutta meitä kiinnostavaa alaa. Mies on onnistunut saamaan vakityön ja palkka on suomalaista keskivertotasoa. Itse olen pätkätöissä ja keskivertotuloihin en yllä. Asumme pienessä rivitaloasunnossa lapsemme kanssa ja arvostamme kotoista perhe-elämää. Jokainen voi itse miettiä, millaista elämää haluaa: onko oma onnellisuus kuitenkin tärkeämpää kuin ns. menestyminen?

Onpa hyvä etten ole törmännyt koulukavereihini. Tai niihin kiusaajiin olen, he ovat töissä kaupan kassalla, mutta eipä tulis mieleen jutella muuta kuin kiitos ja hei... Enpä sitten haluaisi kertoa, että minä, päälle ysin keskiarvon oppilas, valmistuin vain ammattikoulusta työttömäksi, ja nyt olen sairaseläkkeellä, ihan yksin kaikkien hylkäämänä, ja mietin jaksanko elää. Minä en ole pärjännyt elämässä, mutta katsoisin onnen olevan jotain ihan muuta kuin se lääkärin ammatti.

Meillä oli luokkakokous , pääsimme n. 25v. sitten 9 luokalta.

Kyllä siellä totesin , että ei koulumenestys ole tae menestykselle työelämässä.

Vähän jopa säälitti ne n. 10 keskiarvolla olevat oppilaat tuolla kokouksessa , kun

kertoivat miten on 25 v. mennyt.

Itse olin n. 7 keskiarvolla ja minua vähän hävetti oma menestyminen , en koskaan työttömänä ja nyt n. 15v. yrittäjänä ja työllistän n. 100 henkeä ja en varmasti lomauta ketään , vaan palkkaamme lisää 3 henkeä.

Toisaalta on meitä menestyneitäkin kuuden ällän ylioppilaita. Minä väittelin aikoja sitten tohtoriksi enkä ole ollut päivääkään työttömänä sen jälkeen, kun sain ensimmäisen tutkinnon suoritettua. Neljän tonnin kuukausipalkkani on toki vähän heikko koulutukseeni nähden, mutta ihan mukavasti sillä tulee toimeen varsinkin kun mieheni (toinen kuuden ällän ylioppilas) tienaa jonkin verran paremmin.



Koulussa olin aina se yksinäinen ja syrjitty, mutta nykyisin minulla on ystäviä mukavasti. Tämä (ja ennen kaikkea oma perhe) onkin toki paljon tärkeämpää kuin menestyminen työelämässä.

ne, jotka tavoittelevat täydellistä suoritusta (10) eivät oikeasti kestä epäonnistumisia. Osa myös ihan konkreettisesti uupuu omien vaateidensa täyttämiseen ja palaa loppuun ennen kuin mikään ura on päässyt edes alkuun. Äitini, joka on opettaja, sanoi minulle jo kymmeniä vuosia sitten, että keskitason oppilaat menestyvät elämässä parhaiten, koska he tajuavat, että usein vähempikin ponnistelu riittää, täydellinen ei tarvitse olla.

Niin tuossa on se iso ero miksi jotkut väittelee tohtoriksi ja toiset yrittäjiä.

Puuttuu kuitenkin se OIKEA kunnianhimo ja lääkäritään ei ole sitä mitä ne oli ennen , kuten olemme lehdistä lukenee , ne ovat vain töissä.

Se , että prjää työelämässä ja työ on nautittavaa on perusta kaikelle ( mm. mielenterveydelle ).

Olkoon tämä minun tarina opetus Teille kaikille isille ja äidille kun luulette , että jos lapsi ei mene lukioon , ei elämässä pärjää.

Ja vielä lisää: en ole ikinä saanut tai hakenut mitään avustuksia , en edes perintöä , en edes hyväksy mitään starttirahoja , ne kaikki pitäisi poistaa.

Olemme hyvin onnellisia kahden lapsen isä ja äiti.



Antakaa lapsenne itse päättää mitä haluaa elämässä tehdä , älkää pakottako opettelemaan ulkoa läksyjä --- ei toimi.

eräissä piireissä vaatimattomuutta ja itsekehun välttelyä pidetään sivistyneenä ja esim itse en kerro omaisuudestani tai alaisteni määrästä koskaan, ellei joku suoraan ja yksityiskohtaisesti kysy.

Vähän jopa säälitti ne n. 10 keskiarvolla olevat oppilaat tuolla kokouksessa , kun

kertoivat miten on 25 v. mennyt.

Itse olin n. 7 keskiarvolla ja minua vähän hävetti oma menestyminen , en koskaan työttömänä ja nyt n. 15v. yrittäjänä ja työllistän n. 100 henkeä ja en varmasti lomauta ketään , vaan palkkaamme lisää 3 henkeä.

Kympin keskiarvo ei takaa sen paremmin huonoa kuin hyvääkään menestystä työelämässä. Tosin moni kympin keskiarvon ihminen ei tavoittele samaa kuin ne keskivertotallaajat. Hän tavoittelee täydellisyyttä jossain ja on valmis tekemään sen eteen kompromisseja muualla. Esim taiteilija tai kirjailija tai tutkija joka kirjoittaa ja tutkii mieluummin kuin tienaa hyvin mutta tylsästi.

Mutta kumpikaan meistä ei ollut pinko. Kaikki aina olettavat, että jos saa hyviä arvosanoja, automaattisesti hikoilee kaikki vapaa-aikansa koulutöiden parissa.



Meillä on onneksemme asiat hyvin: on tutkinnot ja töitä, ja ennen kaikkea ihana oma perhe. Jos jonkun mielestä en ole menestynyt kun en ole vielä toimitusjohtajaksi yltänyt, niin so what. Itsepä menestykseni mittaan.



Minusta tuo ainainen jauhanta siitä kuinka koulumenestys ei takaa mitään on lähinnä kateellisten panettelua. Eihän se yksin takaa mitään, mutta toisaalta ei se huonokaan ennuste ole.



AP:n puheenvuorosta jäi vähän sellainen olo, että huono koulumenestys on edelleen itsetunto-ongelma.

Minä joka olin koulussa n. 7 keskiarvolla , pidetään työelämässä ´vain täydellisyys on kyllin hyvää´.

Olen menestynyt mm. suomen mestaruuskisoissa ja saanut kutsuja ulkomaille.



Tavoittelen enemmän kuin täydellisyyttä , kuuta taivaalta.

Tosiasia on, että koulussa menestyminen ei oikeasti ole pinkoudesta kiinni, vaan ihan älystä. Minä en ikinä ole ollut pinko, mutta kirjoitin ällän paperit. Samaten mieheni, joka ei opiskellut sitäkään vähään. Kirjoitti 9,6:n keskiarvolla seitsemän ällää.



Tämä on tietty ärsyttävää, jos itse on perustyhmä ja lukihäröinen.

Niin jäi tuosta pois :



Eli opetan noita 9 - 10 keskiarvolla olevia oppilaita mm. insinöörejä.

Minulta kysytään varmaan joka kuukausi kun tulee mm. työharjoittelijoita ;

mitä kouluja pitää käydä että tulee noin hyväksi ?



Tämän kaiken haluan sanoa , antakaa lasten valita mitä haluaa tehdä elämässä

MINULLA ON OLLUT niin hyvät vanhemmat , että ovat tämän minulle sallineet.

Kiitos siitä heille.



TÄMÄ ei ole mitään panettelua , vaan tappelu alkaa vasta kun pääsette koulusta , jos kaikki puhti on käytetty ulkoa lukemiseen niin ..................

Hänhän oli töissäkäyvä ja opiskeleva äiti - ihan kelpo ihminen siis. Elämänsä tuskin on kovin helppoa juuri nyt, mutta tarvitseeko sen aina olla?

mutta kehno koulumenestys kyllä paistaa kirjoituksestasi kauas!

Vielä Teille vanhemmille:



ÄLKÄÄ koskaa soitelko työpaikalle ja kysytte onko Teidän lapselle tarjota työtä.

ÄLKÄÄ koskaa menkö lapsenne kanssa työhaastatteluun.

KANNUSTAKAA eteenpäin.



Tällä tavalla tuhoatte lapsenne ja monta työpaikkaa menee tästä syystä ohi.