Lue keskustelun säännöt.
Yliopistosta valmistumisen jälkeinen elämä on vain sen odottamista, että jotakin tapahtuisi?
09.10.2020 |
Mahtaakohan kenelläkään muulla olla kokemusta tällaisesta? Olen kiitollinen kaikista kokemuksista.
Valmistuin toukokuussa 2020 maisteriksi virallisesti, mutta käytännössä olin saanut opinnot kasaan jo helmikuussa. Ihan varmasti tällä koronavuodellakin on vaikutuksensa tähän, en vähättele sitä yhtään, mutta elämästäni on tullut ahdistavaa "jonkun" odottelua valmistumisen jälkeen. Opinnot pääosin töiden ohella olivat iso asia, valmistuminen iso ylpeyden aihe ja itsetunnon boostaus. Opinnoissa oli myös aina jotakin tehtävää ja ne olivat jokseenkin suoraviivaisesti ja ennustettavasti etenevä kokonaisuus, jossa sai ikään kuin koko ajan ansionsa mukaan. Mitä ahkerammin opiskeli ja mitä enemmän kursseihin panosti, sitä nopeammin opintopisteitä kertyi ja sitä parempia arvosanat olivat.
Ihan hävettää, että valmistumisen jälkeen minusta, entisestä reippaasta naisesta, on tullut tällainen odotustilassa elävä nössö. Pääsisinpä naimisiin, saisinpa lapsen, rakennettaisiinpa talo, pitäisikö hakea opiskelemaan jotakin muuta. Minulla on kyllä harrastuksia ja ystäviäkin, mutta jotenkin ne eivät riitä elämän sisällöksi. Tuntuu siltä, että kaipaisin jotakin mihin sitoudutaan pidemmäksi aikaa, ja mitä ei lasketa käsistä samalla tavalla kuin kirjaa, neulosta tai kahvakuulaa, jos alkaa kyllästyttää. Kaipaan elämään projektia - projektihäitä, projektivauvaa, projektitaloa. En yksinkertaisesti saa tällaisesta oravanpyöräelämästä oikein mitään tyydytystä, eikä elämän sisällöksi tunnu riittävän sinänsä kiva ja vaativa asiantuntijatyö ja avoliitto, vaan haluaisin jo enemmän.
Onko tämä joku ihan ihmisen luonnollinen vaihe, joka pitää huolen ihmiskunnan jatkuvuudesta maapallolla, vai olenko vain jotenkin heikko ihminen? Mitä tälle voisi olla tehtävissä, jos siis vauvat, talot ja häät ovat (ainakin toistaiseksi, toivottavati ei pysyvästi) poissuljettuja?
Kommentit (6)
Sitä jotakin kutsutaan työelämäksi. Ihan vihjeeksi: useimmille ihmisille se erittäin harvoin on yhtä coolia kuin allymacbeal-tvsarjassa vaikka kuinka olisit yliopiston käynyt. T. Maisteri, työelämää takana 25 v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ei oo edes tuota asiantuntijatyötäkään, pelkkää silppua ja kämäisiä vuokra-asuntoja. Omaisuutta ei lainkaan.
Terkuin FM, ope vm. 2014
Sinulla ilmeisesti on vakaa parisuhde. Miksi siis avioliitto ja lapsi ovat poissuljettuja? Oletko puhunut asiasta puolisosi kanssa?
Samaistun. Työelämä elämän sisältönä ei tuo merkityksellisyyden tunnetta, vaikka ala onkin oma ja koen tekeväni tärkeää työtä. Se ei vain tunnu oikein miltään.
En tiedä, olisiko sitten pitänyt lähteä sellaiselle alalle tai kehittää sellainen ura (?) joka olisi sellaista, että haluaisi tehdä samaa hommaa myös vapaa-ajalla. Tavallaan, että olisi sitten äärimmäisen työorienoitunut ja kokisi merkityksellisyyttä siitä, koska työ olisi samaa jutta mitä tekisi myös innolla vapaa-ajalla... En tiedä.
No minkä takia sinä luulet, että lapsia tehdään? Sen jälkeen ei tarvitse enää miettiä, mitä tekisi ja mikä on elämän sisältö.
Vähän tuollaiset ajatuskulut ne lienee useimpien ennalta suunniteltujen perheenlisäyksien taustalla. On eletty sellaista vapaata ja huoletonta nuoruutta tarpeeksi kauan, eikä se tunnu enää riittävän. Vauva ajatellaan helpoksi ja luontevaksi ratkaisuksi elämän tyhjyyteen, ja useinhan se sitä myös on. Niin myös meidän kohdalla. Palstan vela-aktiiveille tiedoksi, etten hetkeäkään epäile, etteikö tuota aukkoa voisi ihan yhtälailla paikata jollakin muullakin, mutta vauva on yksi ja aika luonnollinen vaihtoehto.