Onko kulissiavioliitossa mahdollista pärjätä ok?

mutta elämä siinä menee hukkaan.

mutta elämä siinä menee hukkaan.

Ei sekään niin hohdokasta ole jos viettää loppuelämänsä sossunelätti-yh:na :(. Meikäläisen elämä on mennyt niin kauan jo päin helvettiä ettei sitä enää pysty millään korjaamaan. Lähinnä vaan varmistamaan ettei tule enempää vahinkoa. ap

mutta elämä siinä menee hukkaan.

Ei sekään niin hohdokasta ole jos viettää loppuelämänsä sossunelätti-yh:na :(. Meikäläisen elämä on mennyt niin kauan jo päin helvettiä ettei sitä enää pysty millään korjaamaan. Lähinnä vaan varmistamaan ettei tule enempää vahinkoa. ap

[Ei sinne SOSSUNELÄTIKS kovin helpolla pääse.....ja kivahan se on jos mies PETTÄÄ]

siitä että mies oli löytänyt toisen naisen ja miten pettynyt olin kun heräsin ja tajusin että se olikin vain unta. Koko päivä oli haikea olo unen jälkitunnelmissa. ap

Ja eivät ne yh:t ole sossun elättejä. Jos sulla ei ole koulutusta eikä työpaikkaa, aloita siitä opiskelusta. Miksi antautua asenteella "mitään ei voi enää paremmaksi muuttaa". Eihän se ole totta. En tarkoita, että sinun pitäisi nyt tällä palstalla alkaa selvittää elämäsi asioita, miksi joku on niin ja näin elämässäsi. Sain vaan sen käsityksen, että yh:na oleminen on se karmaisevin asia, johon et ainakaan suostu.

[Ei sekään niin hohdokasta ole jos viettää loppuelämänsä sossunelätti-yh:na :(. Meikäläisen elämä on mennyt niin kauan jo päin helvettiä ettei sitä enää pysty millään korjaamaan. Lähinnä vaan varmistamaan ettei tule enempää vahinkoa. ap

Ja eivät ne yh:t ole sossun elättejä. Jos sulla ei ole koulutusta eikä työpaikkaa, aloita siitä opiskelusta. Miksi antautua asenteella "mitään ei voi enää paremmaksi muuttaa". Eihän se ole totta. En tarkoita, että sinun pitäisi nyt tällä palstalla alkaa selvittää elämäsi asioita, miksi joku on niin ja näin elämässäsi. Sain vaan sen käsityksen, että yh:na oleminen on se karmaisevin asia, johon et ainakaan suostu.

Ikää on 41 vuotta, ei pitkäaikaisia työsuhteita. Muutaman kuukuauden jaksoja kyllä, sitten olinkin aina valmis vetämään itseni hirteen. Tällä työhistorialla kukaan ei ota töihin. Kouluttautumiseen ei ole varaa ja mitä järkeä siinä olisi kun näilläkään koulutuksilla ei pää kestä. Eläkkeelle en silti pääse koska en ole tarpeeksi sairas, ts. seinähullu ja psykoosissa. Ja yh:na ei olisi ollenkaan karmaisevaa, päinvastoin, mutta mistä lapsille ruokaa pöytään. ap

Jos ei ole erityisen romanttinen tai seksuaalinen ihminen, todennäköisyys pärjäämiseen on vielä korkeampi. Kyllähän monet elää ilman puolisoa koko elämänsä ja pärjää, miksei pärjäisi sitten ihan kivan ihmisen kanssa? Ihmiset on olleet järkiliitoissa kautta historian, ei siinä mitään ihmeellistä ole.

mutta luulisin, että jos asia sovitaan molempien kesken tyydyttävällä tavalla ja osapuolet edelleen välittävät toisistaan (siis niin että kohdellaan ystävällisesti, kunnioitetaan jne eikä olla kuin ilmaa jne) niin voisi onnistua. Esim. jos huomaa että ollaan ennemmin ystäviä kuin puolisoita ja sovitaan että pysytään yhdessä julkisesti syystä tai toisesta mutta saa pitää "sivukumppania" (jota tietysti pitää myös informoida rehellisesti tilanteesta että eroa ei ole tulossa).

Hakisin sinuna diagnoosin, jos sellaista ei vielä ole. Selvitä, että itsetuhoiset ajatukset liittyvät niemenomaan työssäoloon. Lääkäri kannattaa valita yksityispuolelta ja vastaanottokäyntiin valmistautua huolella, vaikka niin, että kirjoittaa paperille etukäteen, mitä asioita ottaa esille ja mitä aikoo kysyä. Vastaanottotilanteessa kyllä selvitellään rauhassa kaikkea ja saat tätä kautta apua ongelmiisi. Siinä puhutaan myös tilanteestasi kokonaisuutena, mm. lasten toimeentulosta ja elämäsi järjestämisestä, jos päädyt eroon.



Apuahan sinä tarvitset. Eläkepäätökseenkään ei tarvitse olla seinähullu eikä psykoosissa.

Koetan tehdä keikkatyötä joskus ja oli mulla keikkaa tai ei, ihan kaikki kotityöt on minun vastuulla, siivous ja ruoanlaitto ja lastenhoito ja pyykkäys ja tiskaus ja kaupassakäynti jne., mies ei tee mitään, katsoo vain televisiota tai puuhailee omia juttujaan. Koska en pysty ansaitsemaan paljon, olen ajatellut että tämä systeemi on jollain lailla oikeutettu. Mutta asia haittaa todella paljon myös työssäjaksamista, koska työ+kotihommat -jakso väsyttää aina tosi paljon. Ylipäänsä ajatus siitä että minulla olisi sekä pitkäaikainen työ että kaikki nämä kotihommat on lamaannuttava. Sellainen tulevaisuudennäky masentaa niin, tulee ihan toivoton olo että mitä se elämä sitten olisi :'(.. Miestä on tosi vaikea pyytää osallistumaan perhe-elämään. Joskus aina yritän ja siitä jää aina vain uskomattoman paska olo. Äh turhahan tätä on täällä valittaa mutta onpahan edes joku paikka missä sanoa totuuden. ap

Hakisin sinuna diagnoosin, jos sellaista ei vielä ole.

Apuahan sinä tarvitset. Eläkepäätökseenkään ei tarvitse olla seinähullu eikä psykoosissa.

Moni nainen hoitaa molemmat. Mielestäni kyse on paljon asenteesta ja "aikuistumisesta" ja vastuun otosta. Mäkin olin ennen sellainen, että valitin vain.

Sitten päätin, että otan itse vastuun elämästäni. Ekat 1/2 vuotta oli vaikeaa, mutta sitten aloin tottua. Arki pitää vain järjestää siten, että siitä selviää (valmisruokia, siivoja (tai isommat lapset auttavat siivouksessa), kertakäyttövaipat, 6 h työpäivä). "Omaa aikaa" mulla ei juuri koskaan, mutta pääsenhän töihin lähes joka päivä. Lapsia on 3 ja mies reissutöissä.

Moni nainen hoitaa molemmat. Mielestäni kyse on paljon asenteesta ja "aikuistumisesta" ja vastuun otosta. Mäkin olin ennen sellainen, että valitin vain.

Sitten päätin, että otan itse vastuun elämästäni. Ekat 1/2 vuotta oli vaikeaa, mutta sitten aloin tottua. Arki pitää vain järjestää siten, että siitä selviää (valmisruokia, siivoja (tai isommat lapset auttavat siivouksessa), kertakäyttövaipat, 6 h työpäivä). "Omaa aikaa" mulla ei juuri koskaan, mutta pääsenhän töihin lähes joka päivä. Lapsia on 3 ja mies reissutöissä.

Niitä on joillakin ihmisillä ja niistä ei parane "aikuistumalla" tai "ottamalla itseään niskasta kiinni."

Miksi koet kotityöt ja ansiotyön yhdessä lamaannuttavana?



-Koska tiedän mitä siitä seuraa. Olen saanut lausunnon että en ole työkykyinen, silti koetan tehdä töitä. Pääsisin periaatteessa sairaslomalle kyllä, mutta siitä ei olisi mitään hyötyä koska miehen tulojen takia en saisi penniäkään korvausta tai korvaus olisi täysin olematon enkä voisi tehdä sitä vähääkään töitä mitä nyt. Olen jo niin monta kertaa ottanut itseäni niskasta kiinni, aloittanut uuden elämän ja oikeasti kuvitellut että kyllähän tämä sujuu! Hienoa! Jaksan kyllä kaiken kun vaan ponnistan. Sitten noin kolmen viikon päästä putoan totaaliseen, täydelliseen uupumukseen ja masennukseen josta kestää nousta vikkoja. Luulin jo että olen itsekin maanis-depressiivinen mutta ei se ole sitä, asia on selvitetty. En vaan kestä kuormitustaa niin kuin normaali ihminen. Juuri nyt olen masennuksen keskellä tuollaisen muutaman viikon "normaali elämä" -jakson jälkeen, niin kuin näkyy.



Moni nainen hoitaa molemmat. Mielestäni kyse on paljon asenteesta ja "aikuistumisesta" ja vastuun otosta.



-Tämä ei sit ilmeisesti koske miestä ollenkaan? Hänen elämänsä pilaa yksikin kotityö jonka hän voisi tehdä? Ruoanlaitto edes joskus? Lasten iltatoimet?



Omaa aikaa" mulla ei juuri koskaan, mutta pääsenhän töihin lähes joka päivä.



-Minä en pääse. Käyn töitä tehdessäni ehkä kahdessa tunnin parin palaverissa viikossa, soitan pari puhelua ja loput on yksinäistä puurtamista kotona. Se yhdistettynä mielialaongelmiin, kotitöihin ja siihen että mies saa tehdä ihan mitä haluaa ilman mitään velvollisuuksia on mulle liikaa.



Ja ok. Hyvä on, lähdetään sitten siitä että minä teen töitä niin paljon kuin suinkin jaksan ja hoidan kodin, ja mies voi töistä tulleessaan syödä minun valmiiksi laittaman ruoan ja sen jälkeen lösähtää loppuillaksi sohvalle, niin kuin tilanne on nyt. Oikeastaan tämä viestiketju lähti siitä, että mies vaatii myös että olen iloinen ja ystävällinen hänelle ja siinä menee raja, sitä en pysty. Tai pystyn, mutta sitten olen masentunut koko ajan, kun tukahdutan asiantilan aiheuttamaa kaunaa. Tätä on kokeiltu vuosia. Olen voinut erittäin paljon paremmin sen jälkeen kun uskalsin päästää vihani tietoisuuteen. Että miten tämän asian voisi saada toimimaan? Sanonko miehelle että hyvä on, eletään näin, mutta suhtaudun häneen kuin työnantajaan, johon ei ole läheiset välit. Mikä on yleensä kulissisuhteen tunneilmasto?