Vaikuttaako ennen rv 4 nautittu alkoholi sikiöön?
Kommentit (11)
Yleinen harhaluulo, että ei vaikuta, mutta toisin sanovat asiaan perehtyneet tutkijat.
että istukka yhteisinä verenkiertoineen ei ole vielä noilla viikoilla kehittynyt (joltain viikolta 8-9 alkaen on?), eli ei siis vie ravinteita äidistä lapseen. En kyllä mene ihan takuuseen tuosta, mutta lohdutuksen sana tähän; meidän esikoinen tuli yllätyksenä ja juurikin viikolla 4 kävin baarissa rimpsalla. Terve poika syntyi.
Alkoholin siirtyminen sikiöön voi tapahtua alussa muutenkin kuin istukan kautta. Äidin elimistössähän sikiö kuitenkin on.
Tuossa vaiheessa ei tosiaan ole vielä sikiötä eikä istukkaakaan. Hedelmöittynyt munasolu on vasta kiinnittynyt kohdun limakalvolle ja alkio on muodostunut.
Aika hyvä käytännön ohje on se, että jos ei vielä voi tietää olevansa raskaana ei alkoholilla voi syntyvää lasta vahingoittaa. Toki ei tietystikään ole tarpeen missään tilanteessa juoda räkäkännejä.
ihan perustieto av-palstalta
Mutta uusimpien tutkimusten mukaan myös se, jos sikiön isä on nauttinut alkoholia kun lasta on siitetty, on sillä vaikutusta sikiöön, koska siittiöt ovat saastuneet.
Ja kyllä jokin aika sitten oli asiaan tutkineen professorin kirjoitus lehdessä. Hän kertoi, että jo ihan ensimmäisillä raskausviikoilla alkoholi voi jo aiheuttaa vaurioita.
Vaikuttaako ennen rv 4 nautittu alkoholi sikiöön?.
Kyllä vaikuttaa! Jos juot punaviiniä, sun lapsesta tulee taiteilija. Jos juot kaljaa, sun lapsesta tulee juntti perusjulli. Jos juot valkoviiniä, siitä tulee joko edustusrouva tai hintti. Kossusta en tiedä.
"Alkio on sikiö heti kun on kiinnittynyt kohtuun."
Alkiota kutsutaan sikiöksi noin viikolta 10 alkaen, muistaakseni.
Alkoholin nauttiminen joskus viikolla 4 ei todennäköisesti ole haitannut ollenkaan. Tuossa vaiheessa alkion solut uusiutuvat nopeasti ja lisäksi, mikäli korjaamaton vamma pääsee tapahtumaan, niin tuloksena on tuossa vaiheessa keskenmeno.
ja juonut energiajuomaa. Ja nyt saatan olla raskaana. :(
Menkkojen ollessa myöhässä asia on jo sitten eri.