Pärjääkö herkkä sairaanhoitajana?

Lähihoitaja on parempi. Muiden odotukset sua kohtaan pysyy matalalla.

Vierailija kirjoitti:

Lähihoitaja on parempi. Muiden odotukset sua kohtaan pysyy matalalla.

Mutta samalla tavalla sekin rasittaa empaattista ihmistä itseään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähihoitaja on parempi. Muiden odotukset sua kohtaan pysyy matalalla.

Mutta samalla tavalla sekin rasittaa empaattista ihmistä itseään.

Voit mokailla ja saikuttaa rauhassa. Ihan perus lähäriä.

Opiskele vaikka röntgenhoitajaksi tai jotain muuta spesiaalia. Siinä tuskin tarvitsee hirveesti syvällisempiä avautumisia ihmisiltä kuunnella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähihoitaja on parempi. Muiden odotukset sua kohtaan pysyy matalalla.

Mutta samalla tavalla sekin rasittaa empaattista ihmistä itseään.

Voit mokailla ja saikuttaa rauhassa. Ihan perus lähäriä.

Myös ihan perussairaanhoitajaa.

Sh-pääsykokeissa karsitaan pois liian herkät ja empaattiset, koska tunnekylmä ihminen pärjää parhaiten sellaisessa työssä pidemmän päälle.

Sairaanhoitaja saa olla herkkäkin, on tilanteita, joissa pitääkin kuunnella herkällä korvalla ja osata huomioida potilaan tai omaisen tarpeita herkästi ja hienotunteisesti.

Mutta täytyy myös opetella antamaan asioiden ja tilanteiden mennä kuin vesi hanhen selästä, kaikille asioille ei voi mitään, kaikkia ei voi pelastaa, pettymyksiä tulee. Ja joskus on pakko olla napakka, sh tekee työtä, ei ole mikään potilaiden tai omaisten sylkykuppi tai minkään muunkaan asiattoman käytöksen kohde.

Koulutuksessa ja harjoittelussa saat kyllä eväät eri tilanteisiin ja huomaat kasvavasi sairaanhoitajaksi. Ei kukaan ole valmis syntyessään.

Tätä työtä tehdään omalla persoonalla, ja omasta itsestään on annettava. Kyllä joukkoon sopii herkkiä, ja kovempia, ja kaikkea siltä väliltä.

Tervetuloa Ap! T. Sh

Muut pomottaa lähihoitajaa. Mielummin sairaanhoitajaksi, niin pientä toivoa kestää se työ myös herkkänä ihmisenä.

Ei taida vastanneista yksikään olla alalla? Senverran taas sakeita vastauksia.

Vierailija kirjoitti:

Ei taida vastanneista yksikään olla alalla? Senverran taas sakeita vastauksia.

Et taida sinäkään olla kun et osaa perustella miksi näin?

Ammattirooliin kasvetaan ja oppii siihen, että ei anna asioiden tulla niin iholle, vaan jättämään ne työvaatteiden kanssa pukuhuoneen likapyykkipussiin. Noh, joskus joku jää aina vaivaamaan, kaikilla on Helmi Ilonansa ja Heikki Ilmarinsa, joiden kohtaloita kantaa mukanaan syystä tai toisesta läpi uransa.

On myös paljon toimenkuvia, joissa ikävää tulee vastaan vähemmän, toisaalta se voi silloin tuntua vielä rankemmalta ja omista kurssikavereistakin se eniten herkkyytensä kanssa paininut on sitten tehnytkin uransa saattohoidossa, koska siellä ne ikävät asiat on helpoin hyväksyä.

Monenlaisia meitä mahtuu joukkoon ja sinulla vaikuttaisi olevan hyvä asenne itsesi suhteen. Kannattaa asennoitua alusta lähtien siihen, että sitä omaa ammatillisuuttaan ja ammattirooliaan voi ja pitää kehittää. Tunnistaa omat luonteenpiirteensä ja toisaalta elää niiden kanssa, toisaalta kehittää niitä ammatillisessa kontekstissa.

Itseltäni kaiken sortin herkkyys lähti aika äkkiä alalla. Aika pian tuli jonkinlainen masentunut kausi, jossa tuntui että koko elämä on merkityksetön ja surullnen juttu kun on niin paljon kärsimystä ja kuolemaa ja kaikkea ahdistusta. Join alkoholia vapaa-ajalla ahdistukseenii ja mietin että parempi olisi jos kukaan ei joutuisi tänne syntymäänkään. 

Mutta jotenkin se vaihe meni ohi, kai sitä vaan väsyi märehtimään tuollaisia, ja sen jälkeen en ole ollut herkkä ollenkaan. Se on enimmäkseen loistava asia, elämä on paljon helpompaa ja vähemmän ahdistavaa näin, mutta toisaalta oli siinä herkkyydessä omat hienot puolensakin joita joskus kaipaa.