Huuma parisuhteessa
Hei!
Tämä suhde on mun eka pitkä parisude ja ollaan nyt seurusteltu päälle vuosi. Suhteen alussa oli paljon intohimoa ja jännitystä, nyt se jännitys on kadonnut. Huomaan myös että kumppani jopa välillä ärsyttää tavoillaan vaikka ennen ei yhtään.
Kaikki suhteessa on muuten kyllä hyvin. Mies kohtelee minua täydellisesti mutta kysymykseni on että onko normaalia että parisuhde muuttuu sellaiseksi tavallisen oloiseksi, eikä siinä ole jännitystä?
Kommentit (11)
Kyllä meidän parisuhteessa on vielä ihtohimoa, huumaa ja huumoria. Me tosin ollaan oltu yhdessä vasta 30v.
On meilläkin siis intohimoa, rakkautta ja huumoria. Se on vain erilaista. Ei tule sellaista tunnetta että sydän jyskyttää rinnassa tuhatta ja sataa ja jokainen kosketus tuntuu kihelmöivältä. Ne tuntuu enemmänkin tavalliselle ja mukavalle, vaikkei suurt tunnetta siitä synny
On olemassa pariskuntia, joilla aivokuvaustenkin perusteella on edelleen alkuaikojen huumavaihe päällä vuosikymmenienkin jälkeen. Tyypillisesti huuma kuitenkin häviää 1-3 vuodessa (aika, jonka pieni lapsi kipeimmin tarvitsee kahta vanhempaa, tässä siis evolutiivinen tausta).
Sitä ei tiedetä, miksi joillain harvoilla alkuvaiheen huuma säilyy. Onko kyse täydellisestä yhteensopivuudesta, vai näiden ihmisten geneettisistä ominaisuuksista? Tätä ei tiedetä.
Omassa suhteessani huuma katosi n. 3 vuoden jälkeen, mutta olen yhä tyytyväinen avioliitossani (nyt 10v) vaikka rakkauden luonne on muuttunut. En lähtisi itse vaihtamaan siinä toivossa, että jonkun toisen kanssa saisin ikuisen huuman. Jospa siihen tosiaan tarvitaan jotain geneettistä alttiutta, joka saattaa itseltäni puuttua.
Meillä alkuhuuma kesti yli kaksi kesää ja tavattiin keskellä talvea. Sen jälkeen oli vielä viisi-kuusi ihan hyvää vuotta. Viimeiset kaksi oli aivan turhia ja olisi pitänyt laittaa poikki aikaisemmin.
M
Olemme olleet yhdessä kuusi vuotta. Vuoden kesti se pakonomainen tarve olla yhdessä vaikka edes hetken, viipyilevät suudelmat toisen pois lähtiessä. Nyt ei ole enää odotusta, koska toinen on aina tässä. Edelleen kuitenkin lauantaisin (joka miehen puolesta jostain syystä on viikkomme seksipäivä) itselläni kyllä koko päivä pyörii sukat jaloissa ja kihelmöi. Meillä on myös kolme lasta.
Vierailija kirjoitti:
Olemme olleet yhdessä kuusi vuotta. Vuoden kesti se pakonomainen tarve olla yhdessä vaikka edes hetken, viipyilevät suudelmat toisen pois lähtiessä. Nyt ei ole enää odotusta, koska toinen on aina tässä. Edelleen kuitenkin lauantaisin (joka miehen puolesta jostain syystä on viikkomme seksipäivä) itselläni kyllä koko päivä pyörii sukat jaloissa ja kihelmöi. Meillä on myös kolme lasta.
Tää on hyvä😊
Huuma kestää korkeintaan kolme vuotta. Jos siihen mennessä on raskaututunut, hormoniperäinen rakastumisen tunne jatkuu jokaisen uuden lapsen myötä sen kolme vuotta kerrallaan. Kun nuorin on noin 3-vuotias, jäljellä on enää kiintymys, joka tosin voi olla hyvin vahva tunne sekin, vaikkei samalla tavalla jännittävä tai kiihottava. Tämä siis naisen vinkkelistä. Miehellä tunteet voivat olla vahvoja vaikka hamaan hautaan asti, tai olla olematta.
Ollaan seurusteltu reilu 1,5 vuotta, ja edelleen miesystäväni kosketus, ääni, katse ja läheisyys saa minussa tuntumaan kihelmöintiä ja mieletöntä halua. Toivottavasti se tunne pysyy.
Olet normaali nainen. Tuossa elämänvaiheessa olet transitioitumassa ns. lorttovaiheeseen, jossa jätät nykyisen poikaystäväsi ja lähdet jakamaan vuosikausiksi auliisti persettä bensalenkkareille, paskoille muusikoille, narsisteille ja päihdeongelmaisille. Tätä kutsutaan naisten koodikielellä ”itsensä etsimiseksi”. Kyseisen vaiheen jälkeen, toosasi ajokilometrien ollessa luokkaa vanha taksi, etsit itsellesi miehen, joka siittää sinulle lapsia, palvoo maata jalkojesi alla, maksaa laskusi, alistuu käskyihisi ja sietää oikkuilusi. Kyrpiinnyt häneenkin hyvin nopeasti, mutta tuntien kaikkoavan markkina-arvosi päätät sietää häntä ainakin jonkin aikaa. Tätä kutsutaan edellämainitulla koodikielellä ”aloilleen asettumiseksi” tai ”vakiintumiseksi”.
Vierailija kirjoitti:
Ollaan seurusteltu reilu 1,5 vuotta, ja edelleen miesystäväni kosketus, ääni, katse ja läheisyys saa minussa tuntumaan kihelmöintiä ja mieletöntä halua. Toivottavasti se tunne pysyy.
Parin vuoden päästä olet täällä palstalla märisemässä ja valittamassa miehestäsi ja hakemassa erosympatioita.
On. Se ei ole vain tavallista vaan väistämätöntä kaikissa suhteissa. Nyt sitten on se aika suhteessanne jossa katsotaan että kasvaako se oikea syvä rakkaus ja välittäminen välillenne vai oliko kyseessä vain ohimenevä hormonien aiheuttama huuma.