Kuinka eroon ahdistelevasta uskissukulaisesta?!

En enää jaksa, kun mieheni sisar koittaa aivopestä 4-vuotiasta poikaamme. Emme ole kastaneet häntä, koska itsekin erosin kirkosta ja samaa harkitsee miehenikin, kunhan saa aikaiseksi.



Tämä tätikkä taas oli järkyttynyt nimiäisistä ja syöttää jatkuvasti selkämme takana (isovanhemmilla kyläillessä) pojallemme Taivaan Isä-juttuja. Nyt tuli joulu- ja synttärilahjoiksi kristillistä kamaa kirjoina, vaikkemme edes pyytäneet mitään.



Odotan toista lastamme ja tämä ihminen julisti, ettei aio tulla nimiäisiin, koska ei pidä niitä kunnon juhlina. (No hyvä vaan, jollei tule...) Meitä hän kutsuu kotiinsa kaikenmaailman illanviettoihin ja kotihartaushetkiin - arvatkaa vain, olemmeko menneet. Poikamme pitää tätiään kummallisena ja pelottavana. Kieltämättä hän alkaa vaikuttaa uskonnollisessa sitkeydessään ja tokaisuissaan hieman rajatilapersoonalta.



Ei yhtäkään kohtaamista ilman Jumalan läsnäoloa. Kokee, että voi sanoa mitä vain päin naamaamme, muttei itse kestä kritiikkiä vaan rupeaa riitelemään. Miten tällaisen kanssa tulee toimeen? Onko muita yhtä ahdistavassa tätiloukussa?