Miten löytää mielenrauha kun kokee itsensä loukatuksi ja väärinkohdelluksi?

Minulla menee tuhottomasti aikaa ja energiaa asian vatvomiseen. Minulla olisi muitakin kohteita joihin energiani kohdistaa. Valvon myös yöllä kun asia vaivaa.

Asia on sellainen että yksi harvoista sukulaisistani on käännytetty minua ja toista, jo muistisairasta perheenjäsentäni vastaan. Minulla ei ole muita sukulaisia kuin nämä kaksi, eikä ole ollutkaan aikaisemmin. Olemme aikaisemmin pitäneet yhtä. Olen aina kummastellut perintöriitoja enkä olisi uskonut että joudun sellaiseen. Etenkin kun perinnönantaja on vielä hengissä.

Tämä sukulaiseni meni vanhoilla päivillä naimisiin, tehden avioehdon jotta sukutilamme säilyisi suvullamme ja miehellään sukutila puolestaan heidän suvussaan. Olin iloinen kun hän löysi rakkauden. Jo avioliiton alkuaikoina miehen perhe alkoi käymään sukulaiseni pankkitilillä porukalla nostamassa rahaa ja sukulaiseni asetettiin sen vuoksi edunvalvontaan. Minusta alettiin puhua pahaa ja minulle henkilökohtaisesti keljuiltiin siitä että tulisin perimään sukulaiseni(mikä ei pitänyt paikkaansa sillä sukulaiseni ei ollut tehnyt testamenttia, perijä olisi toinen sukulaiseni). Vuosia sain kuulla asiasta, miten helpolla pääsen kun saan perinnön, miten sukulaiseni ansaitsisi käyttää omaisuutensa itse enkä minä sitä ansaitsisi. Heillä on iso suku ja minusta alettiin laittaa perättömiä juoruja liikkeelle ja myös sukulaiselleni minua mustamaalattiin. Koko suku jauhoi sitä miten minä perisin sukulaiseni metsäpalstan. Tätä jatkui vuosia ja johti siihen että sukulaiseni möi metsäpalstan. Koska sukulaiseni on edunvalvonnassa, hän tarvitsi kauppaan lääkärin luvan.

mies sitten kuoli muutaman vuoden kuluttua ja miehen suku lyöttäytyi kiinni sukulaiseeni. Toivat hänelle muka hyvää hyvyyttään huonekaluja ja (viallisia, sähkövaarallisia) elektroniikkalaitteita ja ottivat tietenkin niistä kovan maksun(esim. 80-luvun kaatopaikkatuotteesta 100 euroa), samoin autokyyditykset olivat kalliimpia kuin jos olisi taksia käyttänyt. Minäkin yritin auttaa sukulaistani enkä ottanut maksua vaikka tarjottiin.

Vähitellen myös sukulaiseni alkoi puhumaan minusta pahaa ja vuosi sitten hän katkaisi välit ja kielsi ottamasta yhteyttä. Nyt häneltä tuli ilmoitus että en ansaitse sukutilaa ja hän on testamentannut sen kuolleen miehensä sukulaisille.

En ole koskaan odottanut häneltä perintöä ja surullisinta minusta on että sukulaiseni ajattelee minusta pahaa. En ole mielestäni tehnyt mitään pahaa.

Kyseessä ovat ääriuskovaiset ihmiset, sen mitä omassa elämässäni olen Jeesuksesta ymmärtänyt niin hänen ohjauksensa ei ole käyttäytyä näin. Sukulaiseni miehen hautajaisissa he käyttivät pitkiä ja vuolaita puheenvuoroja ylistääkseen itseään miten hienoja uskovia ovat.

Voi kunpa ei tarvitsisi kuulla näistä ihmisistä mitään enää ikinä. Jos ei olisi niin ikävä sukulaistani niin huvittaisi nämä hyeenat. Vaan enpä taida olla ainoa joka näistä kärsii. Se on se ahneus. Itse olen käynyt niin lähellä kuolemaa että ymmärrän että ei maallisesta mammonasta loppujen lopuksi iäistä autuutta löydy.