Yksinhuoltajien selviytyminen on suurennuslasin alla---
koulussa. päiväkodissa, naapurustossa.
Totta kuin rotta-!!!
Kommentit (5)
Olen ollut yh nyt yli 3 vuotta enkä ole koskaan törmännyt syrjintään tai kyttäykseen. Olen paljon tekemisissä lasteni kavereiden perheiden kanssa, pidämme yhteyttä ja kyläilemme, muut perheet ovat ydinperheitä.
Lapset eivät pahemmin tapaa isäänsä, ehkä pari kertaa vuodessa. Isovanhempien luona lapset ovat yökylässä todella harvoin. En koe tätä mitenkään ongelmaksi, olen juoksuni juoksut aikana ennen lapsia. Tukiperhettä en ole edes ajatellut.
Reissaan paljon lasten kanssa ja vapaa-aika kuluu yhteisissä liikuntaharratuksissa (näin talvella laskettelu, hiihto, luistelu, pulkkamäki jne). Omista harrastuksista olen joutunut luopumaan, kuntokeskuksen valitsin toimivan lapsiparkin takia.
t. työssä käyvä kahden alle kouluikäisen yh-äiti
Yh ei saa/ ei voi väsyä eikä uupua eikä voi edes puhua aiheesta
t. ap
Minä olin yh nykyään uusperheessä ja en minä ainakaan huomannut ikinä mitään että olisin ollut erikoisessa asemassa. Taikka että lapseni olisi ollut mitenkään tarkkailussa, vaikka kaikkialla tiedettiin että teen vuorotöitä ja ettei lapsi ole koskaan isällään.
Neuvoloissa päiväkodeissa ym on silti ollut ihan samanlainen kohtelu minua kohtaan kuin muillakin.
Riippunee henkilöstä ja miten selviää tilanteessaan. Ei mua ole kukaan syynännyt eikä kytännyt. Olen pärjännyt vallan mainiosti.
Tukiperheitä on ollut naapurustossa ja heillä ydinperheet joissa useita lapsia.
Meillä ei ole ollut koskaan tukiperhettä, en ole katsonut tarpeelliseksi vaikkei lapset ole isällään juuri koskaan.
Kuvittelet ja uskot niin ja näet kaiken vääristyneiden lasien takaa.