APUA! Mieheni on jatkuvasti todella impulsiivinen

Ollaan oltu useampi vuosi yhdessä eikä ensimmäisinä vuosina ollut mitään tällaista, ei edes tapeltu ikinä mistään.

Nykyään mies on kuin todella reaktiivinen koira, rähjää ja räjähtää joka asiasta. En yritä tehdä mitään kotidiagnoosia, mutta googlettelin impulsiivisesta käytöksestä. Voi kuulemma ilmentyä monilla eri tavoilla. Näistä yllättävinä, mutta tunnistettavina merkkeinä huomasin kalliit heräteostot ja ahmimisen. Mies mättää (roska)ruokaa välillä kuin viimeistä päivää, osti juuri hetken mielijohteesta uuden tv:n (vanha oli ihan ok) yms... Rahankäyttö on molempien asioiden vuoksi aika holtitonta. Maksaa kyllä laskunsa ja menonsa, mutta senttiäkään ei säästöön saa vaikka palkka on hyvä. Tämän vuoksi meillä menee kulut puoliksi ja itse säästän lähinnä siksi, että en sitten itse kärsi jos tulee joku paha tilanne rahallisesti...

Mies suuttuu tosiaan helposti ja uhriutuu jos jostain olennaisesta asiasta mainitsee. Rähjää koiralle kun se ei tee tai välttämättä edes osaa aina tehdä niin kuin hän haluaa eikä viitsi edes yrittää ymmärtää sitä. Repii sitä todella kamalasti ulkona eikä siedä sitä jos asiasta mainitsee. Ulkoiluttaisin mielelläni tuon koiran 24/7, mutta itse käyn töissä ja teen kotona kaiken muunkin niin ihan kaikkeen en vaan taivu ja ehdi. Eristäytyy usein eri huoneeseen. Nykyään hän lähtee todella usein ovet paukkuen ja vihaisena töihin. Minä olen idiootti ja syypää aina kaikkeen (en ole, tiedän sen!). Suuttuu taas kun tietysti puolustan itseäni, omanarvontunnetta en ole vielä menettänyt. Ainut milloin on tyytyväinen on kännissä ja oman harrastuksensa parissa.

Syy miksi en ole tästä suhteesta lähtenyt jo kävelemään on kaksi pientä lasta. Lapsia kohtaan on ihana ja myönnän, että en pärjäisi nyt yksin lasten kanssa. Miehen apu niiden kanssa on korvaamatonta. Esim koiran kanssa käyn mieluiten yksin lenkillä, koska se on nuori ja sen kanssa on vielä tekemistä. Tuntuu vaan että hänelle millään muulla, minullakaan, ei ole enää mitään väliä. Hänen äitinsä on ollut myös käytöksestä huolestunut, mutta on todennut myös, että tällainen hän on ollut teini-iässäkin. Meidän suhteen aikana tämä vaihe on alkanut ehkä nuorimman syntymän jälkeen jossain vaiheessa. Ehkä jopa koiran ottamisen jälkeen. En nää itseäni ottamassa eläintä tällaisena vallitsevaan ilmapiiriin.

On kauhean neuvoton olo kun ei tiedä miten tuota ihmistä voisi auttaa kun mikään puhe ei ainakaan tehoa. Hän ei pysty näkemään ongelmaa siinä, että käyttäytyy välillä tuolla tavalla. Välillä voi olla päiviä kun on hyvinkin seesteinen, sellainen normaali. Fyysistä väkivaltaa ei ole.