Ymmärtääkö kukaan mua

Sairastuin masennukseen perhepiirissä tapahtuneen menetyksen vuoksi pian uuden työsuhteen alkamisen jälkeen. Nyt olen ollut 2vkoa sairaslomalla, niistä yhden laitoshoidossa itsetuhoisuuden vuoksi. Viikko vielä jäljellä. Ensi viikko menee omavastuulla, koska työsuhde ei ole kestänyt 60 päivää.



Alun perin oli tarkoitus, että olisin palannut töihin ensi maanantaina. Eilen hain vielä ensiviikoksi sairaslomaa, koska en tunne olevani työkykyinen, kun jo itseni hoitaminen tuntuu vaativan hurjasti ponnisteluja. Olen siis sosiaali- ja terveysalalla, ja nykyinen työni on enimmäkseen päivätyötä. Syksyllä yritin pyörittää perheemme arkea kolmivuorotyössä, joka ei toiminut sitten millään. Pelkään hirmuisesti työpaikan menemistä, etenkin sen jälkeen kun kävin pomon juttusilla - vaikka hän antoikin ymmärtää, että töitä kyllä olisi tekevälle. Kuitenkin on se pelko persiissä, että unelmatyö menee tällaisen takia, vaikka yritänkin olla mahdollisimman rehellinen työnantajaa kohtaan.



En halua esittää, että pää on kunnossa ja että olen täysin työkykyinen, vaan hoitaa itseni ensin kuntoon. Toisaalta, jotta jaksan hoitaa muita, täytyy minun hoitaa itseni ensin kuntoon.



Otin hurjan riskin siis jatkaa sairaslomaa. Työsopimus on helmikuun loppuun ja jatko on kuulema auki. Vastuullisena työntekijänä haluan kuitenkin varmistaa työkyvykkyyteni, jotta voin palvella firmaa. Ymmärrän tietysti, että tällaisen sairasloman jälkeen työnantaja pelkää joutuvansa kuseen, jos palkkaakin minut. Itse olen valmis tekemään kaikkeni sen eteen, että kuntoutuisin ja voisin jatkaa nykyisessä työssäni, koska paluu vuorotyöhön saattaa olla vihonviimeinen niitti tähän elämän tilanteeseen. Työttömyyshän ei tällä alalla tule vaivaamaan. Tämän olen sanonut suoraan pomollekin.



Mitä te siskoset ajattelisitte tilanteessani? Olinko hölmö vai onko työnantaja hölmö, jos luottaa työpaikan säilymiseen? Ymmärtääkö kukaan pointtiani ja mitä mieltä ulkopuolisena olette, jos ajattelette työnantajan näkökulmasta?