Teinipojat eivät tee mitään
Olen tehnyt liikaa lasten eteen vuosien varrella. Tiedän tämän kyllä, joten turha moittia.
Mitä on vielä mahdollista tehdä noin 17v kundien kanssa, kun nämä eivät oma-aloitteisesti tee mitään ja hyvin nihkeästi ja useiden patistusten jälkeen jotakin pientä kotona. Se patistus on niin rankkaa, liki tappelua, että monesti vain pidän suuni kiinni ja teen. Ja pahennan tilannetta.
Nuorempi vetoaa siihen, että hän urheilee. Että vie energiat ja ajan. No, minä myös kuskaan, huollan välineet, pesen urheiluvaatteet ja osin valmennan. Olen yh ja mulla pieni yritys.
Nyt elimistössä jojotakin häikkää, olen tosi uupunut. Viisi kertaa pyysin kuopusta imuroimaan, kunnes hermostuin ja imuroin itse. Uhkasin lopettaa urheilun kustantamisen, koska se vie kaikki ylimääräiset rahat. Käskettiin pitää turpa kiinni.
Ajattelin ryhtyä lakkoon. En ole vieläkään tehnyt iltaruoka herroille, jotka kummatkin pelanneet koko päivän. Kuopuksen piti vielä urheilla ja masentuu, kun ei menesty. No, no shit Sherlock. Ehkä pitäisi noudattaa urheilijan elämäntapaa! Siitäkin jatkuva vääntö, ja kuitenkin haluaa urheilla. Aivan ristiriitaista, enkä tiedä ratkaisuja.
Kommentit (43)
Tsemppiä. Sun sentään urheilee. Meidän vaan ”opiskelevat”.
Älä tee mitään, ota koneet ja konsolit sekä lopeta puhelinlaskun maksaminen ja sano että saa itse keskiä keinon millä maksaa. Tarjoat vain katon, sähköt, vedet sekä raaka-aineet ruokaa varten (Eli kaikki PERUS asiat jotka sinun kuuluu tarjota ala-ikäiselle lapselle) niin kyllä oppii olemaan valittamatta
Ei tartte tehä! Betoniluukkuunki vaan hiisaa tärkeimmät ,vuokrakämpät sama miltä ne näyttää.Sänky,tv,netti..siin se!Turhii juttui ei kande asuntoihi viiä,jos lentää ulos kamat mahtuu yhtee jäkiksee.
Osta kaappiin vaan sellaista mistä herrojen on pakko vääntää itse jotain, esim. raakaa lihaa. Lähde viikonlopuksi muualle. Lista muista tehtävistä lapulle.
Miksi hyysäät melkein täysi-ikäisiä poikiasi noin? Ja vielä käsketään pitämään turpa kiinni?? Tuo olisi mulle viimeinen pisara, nuoret miehet lentäisivät ulos talosta kun täyttää 18-v. Ei tuohon muu auta, kohta sinulla on kaksi aikamiespoikaa jotka imevät kuiviin vanhan äidin energian että rahat.
Heh, kyllä löytyisi kuri pojille hyvin äkkiä...
Hiihtolaji, harrastuspaikat ja kisapaikat kaukana, ei mene julkisia ja välineitä paljon. Huolto erittäin haastavaa.
Ap
Nyt teet pojille iltapalaa ja ehdotuksen miten hoidatte yhdessä kotityöt. Tee vaikka taulukko, johon laitatte työt, viikon päivät ja nimet kuka tekee. Sovitte kuten aikuiset yhdessä mikä on teille sopiva tapa. Kuuntele myös heidän ajatuksiaan ja ota ne huomioon.
Sitten jos asia ei lähde sillä tavalla luistamaan, niin sanot, että te käyttäydytte kuin pienet lapset ja sinä rupeat lakkoon!
Lakkaat maksamasta internetiä, myyt pleikat ja tietokoneet. Keräät lattialle jääneet tavarat roskiin/myyt. Suljet kännyliittymistä netit. Keräät likaiset vaatteet kasoikse heidän sängylle. Teet ruokaa vain itselle. Keräät likaiset astiat koriin heidän huoneisiin. Et pese, et huolla, et maksa. Et osta herkkuja. Imuroit oman huoneesi.
Vierailija kirjoitti:
Hiihtolaji, harrastuspaikat ja kisapaikat kaukana, ei mene julkisia ja välineitä paljon. Huolto erittäin haastavaa.
Ap
Rahaakin varmasti palaa ja juippi ei pätkääkään kiitollinen?
Jos eivät imuroi, sitten elätte pölyn ja roskien keskellä. Jos eivät vie roskia, niin sitten ne jäävät lattialle haisemaan. Jos eivät pyykkää, niin sitten kulkevat likaisissa. Sinä et tartu ja tee sitä enää heidän puolesta. Ja tosiaan, sanot että jolleivat osallistu yhteisiin töihin, sinä et kustanna kännyjä, harrastuksia jne. ilmaiseksi. Olisiko nyt viimein aika näyttää ns. "tough love"? Lapsia on kiva hemmotella, kun he ovat pieniä ja avuttomia, mutta kun näistä pienistä avuttomista pitäisi myös kasvattaa niitä itsenäisesti pärjääviä ihmisiä... Ja varsinkin äidit antavat liian usein myöten, isät tuntuvat pystyvän paremmin kasvattamaan kantapään kautta.
Isä edesmennyt. Tästä johtuu osin hyysäykseni. Olen yrittänyt paikata tätä. Asumme myös pikkukylässä, jossa syynätään tarkkaan, että jälkikasvu puhtaissa vaatteissa ja koti kunnossa. Ap
Poikiesi silmissä olet täysi nolla, he eivät kunnioita sinua yhtään. Sen huomaa viimeistään tuosta "turpa kiinni"-lauseesta.
Syrjäytyneitä peliongelmaisia niistä kasvaa jos tuota menoa jatkat.
Vierailija kirjoitti:
Nyt teet pojille iltapalaa ja ehdotuksen miten hoidatte yhdessä kotityöt. Tee vaikka taulukko, johon laitatte työt, viikon päivät ja nimet kuka tekee. Sovitte kuten aikuiset yhdessä mikä on teille sopiva tapa. Kuuntele myös heidän ajatuksiaan ja ota ne huomioon.
Sitten jos asia ei lähde sillä tavalla luistamaan, niin sanot, että te käyttäydytte kuin pienet lapset ja sinä rupeat lakkoon!
Lakkaat maksamasta internetiä, myyt pleikat ja tietokoneet. Keräät lattialle jääneet tavarat roskiin/myyt. Suljet kännyliittymistä netit. Keräät likaiset vaatteet kasoikse heidän sängylle. Teet ruokaa vain itselle. Keräät likaiset astiat koriin heidän huoneisiin. Et pese, et huolla, et maksa. Et osta herkkuja. Imuroit oman huoneesi.
Yksikään vanhempi ei sulje lapsensa liittymää sillä lasten tulee olla heidän saatavilla.
Ok