Saivarteleva puoliso
Saivarteleva puoliso on ihan painajainen. Jotenkin yritän häntä muutenkin sietää, mutta aina kun päästään johonkin keskusteluun, alkaa se saivartelu. Ihan järkyttävän ärsyttävää. Kun muutenkin on rasittava henkilö ja tuo päälle, niin kyllä mietin jo ihan oman elämän rakentamista tässä jossain vaiheessa. Hän ei tunnista tuota ominaisuutta itsessään.
Kommentit (3)
Pilkun viilaamista, epäoleelliseen tarttumista, yksityiskohtiin tarttumista, hiusten halkomista, nipottamista. Pyrkii siis kääntämään asian pois itse asiasta ja hakee tuolla ns. valtaa.
Tässä esimerkki. Äsken puhuimme lasten kouluunmenoajoista. Puhuin että tiistaisin ja torstaisin lapsi menee yhdeksäksi kouluun. Tuo järjen lähettiläs sitten huusi päteäkseen, että LAPSI EI MENE KYLLÄ KERTAAKAAN YHDEKSÄKSI KOULUUN. Sanoin että kyllä menee. Hän siihen saivartelee, että menee kouluun klo 9.15.
Ei jaksaisi aina tällaista.
ap
Tuttua, ja tämän ominaisuuden vuoksi ei lopulta enää tee mieli aloittaa keskusteluja. Surullista, mutta mietin itse joka päivä eroa mm. tuon ominaisuuden vuoksi.