Se työhaastattelu meni pieleen

Olen heteronainen. Haastattelijalla oli niin valtavat rinnat, etten ole ikinä nähnyt. Naisella oli todella avokaulainen pusero ja rinnat suorastaan valuivat pöydälle. Yritin olla tuijottamatta niitä ja unohdin suunnilleen kaiken mitä mun piti sanoa :D Hävettää! Ja tämä ei ollut trolli.

Lisää

Vierailija kirjoitti:

Olen heteronainen. Haastattelijalla oli niin valtavat rinnat, etten ole ikinä nähnyt. Naisella oli todella avokaulainen pusero ja rinnat suorastaan valuivat pöydälle. Yritin olla tuijottamatta niitä ja unohdin suunnilleen kaiken mitä mun piti sanoa :D Hävettää! Ja tämä ei ollut trolli.

Ymmärrettävää. Mulla on niin iso maha, että ihmiset jää tuijottamaan sitä, eikä keskustele ollenkaan kanssani.

Haastattelijat vaihtoivat puolivälissä kielen englanniksi. Minä en jännitykseltäni tajunnut, että idea oli tarkistaa kielitaitoa, vaan jatkoin tyytyväisenä vastaamista suomeksi enkä reagoinut kielen vaihtamiseen mitenkään...

En tullut jostain kumman syystä valituksi, mutta pisteet haastattelijoille siitä, että hoitivat tilanteen kohteliaasti ja pokerinaamalla loppuun ja vielä kehuivatkin hylsykirjeessä.

Mulle ei koskaan vastattu jälkeenpäin. Mietin vaan, mikä meni vikaan. Varmaan kaikki.

Vuodin hirveän lammikon menkkaverta supertamponista läpi haastattelutuolille. Tuon jälkeen olen aina käyttänyt yösidettä vielä lisäksi.

En saanut paikkaa. 

Haastattelu sujui oikein hienosti, olin jo hyvinkin toiveikas, olisi ollut varma työnantaja ja minulla ensimmäinen työpaikka uudessa ammatissani, jonka opiskelin nelikymppisenä tehden oikeastaan vanhasta harrastuksestani ammatin. Haastattelija kysyi minulta tunnenko talosta ketään ennestään ja vastasin tuntevani yhden, jonka nimen sanoin ja kerroin olevani hänelle jopa mutkan kautta sukuakin. Se oli virhe, en tiedä mikä antipatia haastattelijalla tuota henkilöä kohtaan oli, mutta hänen ilmeensä ja koko olemuksensa muuttui saman tien, pelkäsin jo hänen käskevän minua poistumaan välittömästi. Ei sentään käskenyt ja aikanaan tuli kirje jossa kiitettiin mielenkiinnosta mutta...

En keksinyt mitään kysyttävää yrityksestä tai työstä. Oli mulla etukäteen mielessä monta juttua, mutta haastattelija päätti pitää hyvinkin yksityiskohtaisen esittelyn työstä ja firmasta. Jonka jälkeen kysymys "Onko sulla jotain kysyttävää työpaikasta?" Menin ihan puihin. "Öööö ei... ku sää just kerroit kaiken mitä olisin kysynyt... ". Ilmeestä päätellen täysin väärä vastaus. Olisi pitää nokkelana keksiä vielä jokin lisäkysymys, mutta näin jälkikäteenkään en enää keksisi mitään lisäkysyttävää sen haastattelijan perusteellisen monologin perään.

Vahingossa lipsautin edellisen työpaikkani esimiehen olevan ystäväni. Haastattelijan ilme oli sen näköinen, että eipä kysytä sieltä suunnalta suositteluja. Muutenkaan hän ei ilmiselvästi tykännyt siitä, että kehuin edellisen työpaikan olevan todella hyvä ja työn olevan mielenkiintoista (haastattelija siis kysyi millainen työpaikka edellinen oli ollut). Ilme muuttui todella kireäksi ja happamaksi. Hain työpaikkaa eri paikkakunnalta uuden (itseasiassa nykyisen) miesystäväni vuoksi, olimme muuttamassa yhteen ja jomman kumman piti tietysti silloin muuttaa.

Taisi olla ihan hyvä juttu ettei mua tuonne palkattu.

Parikin työhaastattelua mennyt ihan pilalle, kun on kysytty mitä tiedät yrityksestä? En ole tiennyt mitään. Eli en ollut ottanut selvää  mihin olen hakenut. En tullut valituksi. Kuitenkin yksi yleisimmistä kysymyksistä.

Kerran tuli ihan puskista, että työhaastattelu kuvataan. Menin ihan lukkoon. En ollut varautunut sellaiseen. No, olin joku 20 vee sillon. 

Tämä ei varsinaisesti mennyt pieleen (sain työpaikan), mutta monta mokaa oli.

Ensinnäkin olin paikalla aivan liian aikaisin. Sille toki oli syynsä, sillä sillä hetkellä autottomana olin saapunut bussilla kylän keskustaan ja lähdin keskustasta kävelemään erittäin hyvässä ajoin, jos vaikka en löydäkään heti perille. Löysin kyllä ja matkaankin meni vähemmän aikaa kuin arvioin. Matkaa oli siis useampi kilometri bussiasemalta ja silloin ei vielä ollut älypuhelimia kartan kera. Olin lähes tunnin etuajassa, minut laitettiin istumaan kahvihuoneeseen odotusajaksi. Nolotti aika paljon.

Haastattelun alkaessa muun muassa kaadoin tuolin, jolle piti istua, tiputin todistukset maahan, kun yritin ojentaa ne haastattelijalle ja muutenkin olin järkyttävän nolo ja hermostunut. Sain silti työn, haastattelijaa taisi lähinnä huvittaa mun kämmäilyt.

Hain työtä, jota en sitten halunnutkaan. Eli työttömänä laitoin hakemuksia joka hiton paikkaan ja yksikin työ siinä vaiheessa kuulosti vielä ihan järkeenkäyvältä. Sen jälkeen kun tuli kutsu haastatteluun ja aloin tarkemmin asiaa tutkimaan ja miettimään, tajusin että ei se onnistukaan. Matka on liian pitkä, työvuorot hankalat pienten lasten kanssa ja lisäksi mun omat allergiat taitaa tulla esteeksi. Silti menin haastatteluun, koska pelkäsin sanktioita. Kamalaa kiemurtelua kun onkin selvää, että mä en oikeesti pystykään kyseiseen työhön ja silti piti yrittää olla innokas, koska samalla työnantajalla olis voinut olla lähempänäkin muuta työtä jossain vaiheessa tarjolla. En tehnyt hyvää vaikutusta.

Haastattelijaa jännitti enemmän kuin minua, pomo oli nuori insinööri ja nainen ja minä jo nelikymppinen iso mies, monessa liemessä liotettu ja itsekin entisessä elämässä haastatellut kymmeniä työhön pyrkineitä. Niinpä jossakin vaiheessa neiti tunnustikin, että olin ensimmäinen, jota hän koskaan oli haastatellut ja hän oli edellisiltana kirjoista yrittänyt etsiä neuvoja, nettiä ei silloin vielä ollut. Haastattelu sujuikin sitten leppoisissa merkeissä, minä neuvoin mitä hänen kannatti kysyä ja hän kysyi ja minä vastasin omiin kysymyksiini. Pääsin töihin ja myöhemmin meistä tuli melkeinpä ystävät.

Vanha ketju, mutta täällä tuoreesti möhlinyt 😁 Vertaistukea ja lisää kokemuksia kaivattaisiin nyt. Ymmärsin haastattelujan kommentin väärin ja jännityksissäni tokaisin ihan ääliömäisen vastauksen enkä saanut sitä mitenkään enää takaisin. Siihen asti fiilis oli ollut leppoisa🤦

Kerran haastattelussa haastattelija oli varautunut isoilla munkkipossuilla, oli siis asiakseen ostanut itselleen ja mulle sellaisen, ja tarjosi sen haastattelun lomassa. Arvatkaa vaan sainko syötyä sitä munkkipossua mitenkään fiksusti tai siististi? Sokeri ja hillo lensi pitkin naamaa ja vaatteita ja toki mulla sitten kaikki keskittyminen meni siihen ja kaikki kysymykset meni ohi. Aivan jäätävää oli se. En lopulta saanut paikkaa, liekö munkin takia.

itse tyrin työhaastattelun unohtamalla puhelimeni toiselle paikkakunnalle ja jätin vastaamatta yli kymmeneen s-postiin/tekstiviestiin/puheluun haastattelun siirtämisestä.

Kun olin itse haastattelemassa itsekeskseinen mies aloitti haastattelun valittamalla autonsa hajoamisesta ja päätti haastattelun vaatimalla korvauksia taksimaksuista.

Mulle sellainen hoikka, silloin ehkä noin viisikymppinen sisustusliikkeen omistaja, nainen ,sanoi, että näytän vanhalta ja olen kuulemma liian lihava. Olin silloin 35v. Kuulin myös muilta, että näytän naamastani vanhalta. Hän otti myyjäksi jonkun parikymppisen tytön.

Nämä kaikki ovat sellaisia pieleenmenoja, että voisivat yhtä hyvin olla vaikuttamatta mihinkään. Työhaastatteluken tulokset kun ei ole mitään aksaktia tiedettä, vaan enempi henkilökohtaista subjektiivistw fiilistä js ennen kaikkia ihan puhdasta sattumaa

Vierailija kirjoitti:

Mulle sellainen hoikka, silloin ehkä noin viisikymppinen sisustusliikkeen omistaja, nainen ,sanoi, että näytän vanhalta ja olen kuulemma liian lihava. Olin silloin 35v. Kuulin myös muilta, että näytän naamastani vanhalta. Hän otti myyjäksi jonkun parikymppisen tytön.

Mitäh?! Ihan kauheeta ja todella asiatonta käytöstä. Miksi pitää pahoittaa toisen mieli, kai sen kieltäytymisen voi hoitaa asiallisestikin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle sellainen hoikka, silloin ehkä noin viisikymppinen sisustusliikkeen omistaja, nainen ,sanoi, että näytän vanhalta ja olen kuulemma liian lihava. Olin silloin 35v. Kuulin myös muilta, että näytän naamastani vanhalta. Hän otti myyjäksi jonkun parikymppisen tytön.

Mitäh?! Ihan kauheeta ja todella asiatonta käytöstä. Miksi pitää pahoittaa toisen mieli, kai sen kieltäytymisen voi hoitaa asiallisestikin?

Niin, en tiedä. Hän ei tosin ollut ainoa, joka oli sitä mieltä ,että näytin jo 35v vanhalta.