Lue keskustelun säännöt.
Kyllä vika olikin minussa
14.09.2020 |
Luulin, että äiti ja isä eivät rakastaneet, koska heillä ei ollut tunteita, mutta ei kukaan minua rakasta. Olen koko elämäni yksin. En edes osaisi olla enää ihmisten kanssa.
Kommentit (8)
Kerrotko tarkemmin. Tästä olisi ihan kiinnostava keskustella. Miten niin olet koko elämän yksin? Minkä ikäinen olet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kerrotko tarkemmin. Tästä olisi ihan kiinnostava keskustella. Miten niin olet koko elämän yksin? Minkä ikäinen olet?
No, ei kukaan ole tai tule koskaan rakastamaan minua... Olen 22.
Luin tuon aloitukseni ja ei edes ihme. Olen niin säälittävä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerrotko tarkemmin. Tästä olisi ihan kiinnostava keskustella. Miten niin olet koko elämän yksin? Minkä ikäinen olet?
No, ei kukaan ole tai tule koskaan rakastamaan minua... Olen 22.
Mistä niin päättelet? Olet todella nuori tietämään tuollaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerrotko tarkemmin. Tästä olisi ihan kiinnostava keskustella. Miten niin olet koko elämän yksin? Minkä ikäinen olet?
No, ei kukaan ole tai tule koskaan rakastamaan minua... Olen 22.
Mistä niin päättelet? Olet todella nuori tietämään tuollaista.
Ei tämä tästä näytä muuttuvan. Pahenee vain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olin tuossa iässä aika yksin ja tajusin vasta paljon vanhempana etten oikeastaan taida merkitä vanhemmilleni mitään. Mutta sitten kolmikymppisenä löytyi kavereita ja ystäviäkin, on perhe ja työ. Eli vaikka silloin nuorena tuntui etä onko sitä aina yksin, niin ei se automaattisesti niin mene.
Myös seurakunnasta voi löytyä ystäviä:)
Usko pois, olet nuori ja kaikki on mahdollista. Moni meistä rakkautta ja onnea kokeneista vanhoista on tuossa iässä "tiennyt" olevansa maailman onnettomin ihminen, jota kukaan ei koskaan voi rakastaa.
up