Lue keskustelun säännöt.
Onko muidenkin lapsiperheiden elämä näin yksinäistä?
13.09.2020 |
Minulla ja aviomiehelläni on kaksi alle 2,5 vuotiasta lasta, ja olen vielä hoitovapaalla. Meidän elämä on todella yksinäistä. Mies on arkisin töissä ja minä lasten kanssa kotona, mutta ne arkipäivät on ongelmista pienin, sillä arkisin pääsee kuitenkin käymään perhekahviloissa, seurakunnan perhekerhoissa. Mutta illat ja viikonloput ahdistaa, kun ei ole oikein kavereita/tuttuja/sukulaisia, joiden luona vierailla, tai ketään, ketä kutsua kylään.
Nähdään miehen vanhempia ja hänen veljeään 1-2 kertaa kuussa (välimatkaa 80 km), mutta minun vanhempien kanssa ollaan hyvin harvoin tekemissä. Minun sisaruksista toinen ei ehdi tai ole kiinnostanut juuri koskaan näkemään, mutta toista näemme aina, kun hän on täällä päin (hän asuu 250 kilometrin päässä). Kavereita ei vaan ole. Kovasti kyllä yritän muiden pienten lasten äiteihin tutustua ja järjestää erilaisia mammatreffejä, mutta aika harvoin porukkaa saa kasaan. Nämäkin treffit ovat toki silloin arkisin, koska kukaan ei ehdi näkemään iltaisin tai viikonloppuisin, kun kaikilla on ko omat sukulaiset ja ystävät.
Onko muillakin näin yksinäistä? Mitä ylipäätään teette pienten lasten kanssa? Pelottaa jo etukäteen pimeä ja sateinen syksy, kun ei pääse iltaisin edes ulos... Täällä maallahan katuvaloja ja leikkipuistoja on aika rajatusti...
Kommentit (20)
Vierailija kirjoitti:
En näe tuossa mitään ongelmaa? Miksi pitää olla koko ajan menossa johonkin?
Ehkä Ap haluaisi elämäänsä muutakin sisältöä kuin olla vain lasten kanssa kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sellaista se on pienten lasten kanssa vähän aikaa. Lasten tarpeiden ja aikataulujen mukaan elämistä. Ja hyvä niin, Lukemista, askartelua, ulkoilua, ravintoa, asioiden opettelua. Ovat vain vähän aikaa pieniä.
Tossa yks syy miksi en ikinä muuttaisi maalle.
Ehkä sun kannattaa muuttaa vähän odotuksia arjesta.
Iltaisin tette ruokaa, leivotte, askartelette, tutkitte maailmaa taskulamppujen kanssa (pikkuisille lamput joista patterikotelon saa tiukkaan kiinni).
Viikonloppuisin retkeilette luonnossa, (oisko siellä vaikka joku talli jossa vois käydä "hoitamassa" eläimiä).
Lapset ei varmasti kärsi perheen yhteisestä ajasta, yritä sinäkin nauttia vaikka rankkaahan se välillä on. Rankkaa on välillä vaikka taloyhtiön leikkipiha on täynnä lapsia ja aikuisia.
Jos alkaa tuntua ihan tosi pahalta niin harkitkaa muuttoa, sekin on ihan sallittua.
Onhan se yksinäistä olla päivät pitkät kotona lasten kanssa. Ei täällä ole mitään kerhoja tms. Mies tekee pitkää päivää, myös viikonloppuisin.
Muuttakaa pois maalta. Muuten yksinäisyys siirtyy myös lapsiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oliko sulla ystäviä ennen lapsia? Panostitko sosiaalisiin suhteisiin? Kun ikävä kyllä lapset ei vaan tarkoita että olisi yhtäkkiä myös ystäviä.
Vierailija kirjoitti:
Muuttakaa pois maalta. Muuten yksinäisyys siirtyy myös lapsiin.
Miten iso maatila saadaan mukaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi koko ajan pitäisi olla muita ihmisiä kuin oma perhe paikalla ? Minusta olisi ihan normaalia olla illat ja viikonloput pääasiassa oman perheen kesken, varsinkin kun lapset ovat noin pieniä etteivät vielä kavereita kaipaa vaan vain omien vanhempien huomiota.
Maalla on kyllä helposti tosi yksinäistä. Ihmiset eivät kyläile niinkään, eikä helppoja kohtaamisia ole.
Mä luulen, että monet menee töihin ihan vain, että on joku jolle puhua.
Pääsisitkö itse kulkemaan iltaisin vaikka jumpassa tai kansalaisopistossa? Mä en ole itse niistä löytänyt ystäviä, en ehkä ole niin hakenutkaan, mutta mukavassa porukassa on kiva olla mukana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En näe tuossa mitään ongelmaa? Miksi pitää olla koko ajan menossa johonkin?
Ehkä Ap haluaisi elämäänsä muutakin sisältöä kuin olla vain lasten kanssa kotona.
Juuri näin. Ei siis noita lapsia mihinkään hoitoon tarvitse saada, mutta jotain vaihtelua sitä kaipaisi, kun nämä oman kodin seinät on aika nopeasti nähty...
Vierailija kirjoitti:
Maalla on kyllä helposti tosi yksinäistä. Ihmiset eivät kyläile niinkään, eikä helppoja kohtaamisia ole.
Mä luulen, että monet menee töihin ihan vain, että on joku jolle puhua.
Pääsisitkö itse kulkemaan iltaisin vaikka jumpassa tai kansalaisopistossa? Mä en ole itse niistä löytänyt ystäviä, en ehkä ole niin hakenutkaan, mutta mukavassa porukassa on kiva olla mukana.
Maalla asuminen on kyllä sellaista, että kaikki elävät omissa oloissaan. Siitä huolimatta emme ole täältä mihinkään muuttamassa.
Alan kyllä jossain vaiheessa itsekin tekemään töitä kolmena päivänä viikossa.
Joku harrastus itselle voisi olla kyllä hyvä ajatus. Tuskin sieltä tosiaan ystäviä löytyy, mutta ajan viettäminen mukavassa porukassa edes silloin kerran viikossa olisi kyllä tosi kivaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huvittavaa lukea noita muuta pois maalta-kommentteja,kun itse on vasta tässä 4.v sitten muutettu maalle😅 Meillä on 4,5 & 9kk ikäiset lapset ja illalla tulee sellainen parin tunnin pätkä kun lapset on viihtyy tosi paljon omissa tekemisissään..sillon olis kiva ite hengailla jonkun kaverin kanssa🤗 Mutta harvapa tänne maalle lähtee ajelemaan kaupungista..”kun on niin pitkä matka”..joo 10km sama matka minkä minäkin ajan joillekin kavereille😗
Minkälaista teillä oli ennen lapsia?
Eikö sinulla tai miehelläsi ole ystäviä nuoruudesta, opiskeluista, töistä, harrastuksista?
Lapsia ei oikein voi syyttää ystävien puutteesta tai olemattomista väleistä sukulaisiin, jos näitä ei ollut ennen lapsiakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap kaipaa seuraa ja pari vastaajaa tulkitsee asian niin, että ap haluaa olla koko ajan menossa ja tarvii koko ajan perheen ulkopuolista seuraa. Tyypillistä palstaa.
Meillä on aika pienet piirit, olivat jo ennen lapsia. Molemmille riittää pari kaveria ja oma puoliso/perhe. Sukukin on pieni ja kaukana. Arki ja viikonloputkin kuluu aika lailla oman perheen kanssa. En silti koe että tämä olisi yksinäistä.
Kerran pari kuussa kutsutaan ystäväperhe kylään tai käydään heidän kanssa jossain ihmisten ilmoilla.
Eise täällä itä-helsingin "monikulttuuri" lähiössä sen helpompaa ole.
80% lapsista ruskeita, ja ne loput 20% ovat 40 vuotiaiden yh/alkkismammojen huonotapasia kersoja,
päiväkodissa n. Puolet ei osaa edes puhua suomea ( kaikki resurssit menee näihin lapsiin kokoajan ).
Olemme 2+2 perhe äiti 25 ja isä 26, toinen opiskelee, ja isä hoitaa vauvaa kotona.
Elämä on erittäin yksinäistä, kun oma ikäluokka käy vain salilla ja kiskoo märkää / kamaa.
Tsemppiä sinne, jos ei jaksa, niin koita jaksaa.
Olin todella yksinäinen maaseudun lapsi, ja siksi minua ei saa sinne enää ikinä takaisin, koska tuollaista se siellä on. Tai, no, silloin kun olin itse vielä lapsi niin vanhempani kyläilivät joidenkin tuttaviensa luona mutta muita lapsia kylällä ei ollut. Se lapsuuden musta yksinäisyyden kupla sai aikaan sen, että päätin etten enää sellaisessa elä. Pidän ystäviin aktiivisesti yhteyttä ja tapaan heitä usein nyt hoitovapaallakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En näe tuossa mitään ongelmaa? Miksi pitää olla koko ajan menossa johonkin?
Ehkä Ap haluaisi elämäänsä muutakin sisältöä kuin olla vain lasten kanssa kotona.
Ikävää, mutta hyvä puoli on että hän jaksaa sitä haluta. Kyllä tuollainen ihminen vielä joskus onnistuu!
Sitten kun lapset menee hoitoon/kerhoon tai eskariin, he varmaan saavat kavereita joita voi kutsua myös iltaisin leikkimään. Itse olin kans lasten vauva-aikana melko yksin, mutta lasten kavereiden kautta olen tutustunut heidän vanhempiinsa. Sun lapset on vielä tosi pieniä. Tässä elämänvaiheessa ehkä pystyisit irrottautumaan vaikka kerran viikossa johonkin omaan harrastukseen?
En näe tuossa mitään ongelmaa? Miksi pitää olla koko ajan menossa johonkin?