Lue keskustelun säännöt.
Syitä, miksi erositte vaikka teillä on lapsia?
tiikerintalvi
13.09.2020 |
Itse aina ajattelin että haluan pitää perheen koossa. Oli omakotitalo ja pieni lapsi.
Suhteeni lapsen isään ei ollut tasapainoinen eikä onnellinen, en vain halunnut nähdä sitä tosiasiaa. Mies oli kiltti, rauhallinen ja jalat maassaoleva ihminen, kun tavattiin ja olin varma että tässä on elämäni mies.
En haluaisi haukkua lapseni isää, mutta kerron nyt itse omat näkemykseni miksi koin suhteemme enemmän huonoksi kuin hyväksi ;
- mies kävi usein käsiksi riidan aikana. Syytä oli itsessänikin koska osasin riidan aikana olla todella ärsyttävä. Riidan aikana suutuin entistä enemmän kun mies käytti todella rumia sanoja riidan aikana.
- mies kontrolloi minua. Toetysti vauvan kanssa kotona ollessani halusin välillä käydä vaivan kanssa eti paikoissa; kylässä sukulaisilla, kaupungilla kaupoilla jne.
Miehen mielestä vauvan paikka on kotona. Suuttui ja huusi minulle kun lähdin vaivan kanssa urheiluliikeeseen etsimään itselleni ulkoilutakkia.
Olin kuulemma itsekäs kun riepottelen vaivaa ympäri kyliä.
- mies oli ylisuojelevainen lapselle; mihinkään ei saisi lähteä eikä olisi halunnut antaa lapsen motoristen taitojen kehittyä eikä tukenut tätä kehittymistä, vaan yritti estellä lapsen itsenäistä kävelyä kun lapsi sen oppimista. Sain huudot kun en taluttanut enää kädestä kun lapsi oppi jo itse.
- mies seurasi pihan valvontakameroista kun äitini hoiti lastamme meidän pihalla, mies ei luottanut keneenkään, hän itse tietää kaikesta kaiken ja osaa parhaiten
- Hänellä meni välit rakkaaseen siskooni ja siskoni perheeseen. Jouluaattona siskoni perhe tulivat meille. Mies meni yksin tietokonehuoneeseensa suömään jouluruuan kun muut istuimme pöydässä.
-
Mies oli pihi, mitään ei olisi saanut hankkia. Tuoan ostaminenkin tuntui hankalalta, yksitoikkoista ruokaa olisi halunnut syödä eikä raskinut ostaa lisukkeita.
Asunto oli kylmä, ei raskinut pitää lämpöä kunnolla päällä. Hänen mielestään saisi olla max 20 astetta. Minulla oli aina villapaita öisin. Saunassa sai käydä kerran viikossa.
Syitä on vaikka kuinka. En tiedä miksi halusin avautua näistä. Haluaisin kait kuulla kommenttia, eihän tuollainen elämä voi olla normaalia ja tavallista..?
Mies hyvässä ammatissa, kotona viihtyvä, ei juoksentele poikken reissuissa.
Mutta emme koskaan käyneet missään.
Nyt siis olemme eronneet, tästä reilu vuosi aikaa.
saamme hyvin sovittua lapsen asiat. Välit asialliset. Vielä huomaa miehen ylivarovaisuuden. Aina kun lapsen isä tuo lapsen luokseni, hän sanoo lapselle; ole sitten varovainen. Ymmärtäisin jos sopisi tilanteeseen, veisi johonkin paikkaan jossa olisi syytä olla varovainen. Mutta sanoo tämän joka kerta. Mutta eikait siinä..
Exä on hyvä ja huolehtivainen isä ja meillä yhteishuoltajuus.
Joskus olen pohtinut eroamme. En mielestäni eronnut ”liian helposti”.
Haluaisin myös kuulla miksi te muut olette ( lapsiperheelliset) päätyneet eroon?
Kommentit (25)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Päädyimme eroon miehen väkivaltaisuuden, holtittomuuden, petturuuden takia. Minä nielin kaiken, mutta hän lopulta valitsi toisen naisen. Ei ole kyllä enää hänen kanssaan ja minulla on uusi mies.
Juuri niiden lasten takia erottiin. Ilman lapsia olisin saanut vain puolet miehen omaisuudesta. Kun ehdin tekemään lapsia ennen eroa, saan nyt myös elatusmaksut mieheltä.
Kammottava suhde ap! Et todellakaan eronnut pikkujuttujen takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa kyllä ahdistavalta tuollainen ylivarovaisuus ja kontrollointi. Ei lapsi opi luottamaan itseensäkään jos vanhempi on kokoajan varoittelemassa ja kyttäämässä vieressä. Yleensä isät ovat juuri niitä jotka äitiä enemmän rohkaisevat kokeilemaan uusia asioita, ihmeellistä toimintaa lapsesi isältä.
Mies käyttäytyi törkeästi raskausaikana. Huusi, haukkui, nimitteli. Oli öitä pois kotoa etukäteen ilmoittamatta, ei vastannut puhelimeen, keksi ihme selittelyjä. Huusi ja raivosi ja heitteli tavaroita.
Se oli aivan kauheaa. Lopputuloksena en enää viihtynyt kotona enkä pystynyt kunnolla nukkumaan ja se sai aikaan vielä lisää huutoa ja riitaa.
Lapsi syntyi, miestä ei jaksanut kiinnostaa. Jopa se päivä, kun tultiin vauvan kanssa laitokselta, perjantai-ilta. Mies oli raivoissaan, kun tulin silloin kotiin, ei olisi sopinut hänelle. Ei ottanut edes takkia pois, lähti ovet paukkuen.
Ei ollut ostanut edes mitään ruokaa jääkaappiin. En ollut saanut kunnolla nukuttua sairaalassa. Olin väsynyt, vauva itki, ei ollut ruokaa. Yritin mennä vauvan kanssa nukkumaan, en voinut. Minulla oli sairaalaan lähtiessä monta päivää aiemmin tullut lapsivesi sänkyyn ja siellä sängyssä oli edelleen ne likaiset, haisevat lakanat.
Mies ei vastannut puhelimeen, soitin monta kertaa.
Ei ollut ihan sitä, mitä olin odottanut, että perhe-elämä vauvan kanssa olisi.
Kaksi viikkoa vielä tuon jälkeen mies huusi ja riiteli ja tuli aikaisintaan puoliltaöin kotiin. Sitten hän yksi päivä lähti, sanomatta sanaakaan.
Siten se ero tuli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasteni isä ei kestänytkään arkea, saatiin kaksi lasta, rakennettiin omakotitalo ja mies jotenkin lipesi ulkokehälle. Emme juurikaan riidelleet eikä alkoholi ollut kuvioissa. Erosimme ja hänen elämästään tuli alkoholin sävyttämää ankeutta. Hän kuoli pian eromme jälkeen hoitamattomaan sairauteen. Minä selvisin surusta, kasvatin lapset, he voivat nyt hyvin, toinen lapsista kärsi masennuksesta pitkään, onneksi selvisi. Kyllä minuunkin arpia jäi, jotain särkyi. En ole mennyt uusiin naimisiin vaikka olin alle nelikymppinen erotessamme. Yksi pitkä suhde oli, mies olisi halunnut naimisiin, minä en. En varmaankaan oikein osaa rakastaa siten kuin naisen tulisi miestä rakastaa. Olen liian itsenäinen, salaan sisimpäni kaikilta.
Olen jo iäkäs ja erostamme on noin 30 v, minulla on lapsenlapsia ja haikeana joskus mietin, että on surullista kun hän ei saanut tuntea tätä suunnatonta onnea jota tunnen noista pikkuisista.
Mies petti ja hänellä oli päihdeongelma. Tästä huolimatta sukulaiset olivat sitä mieltä, että minun olisi pitänyt jäädä suhteeseen - yksi kehtasi ohjeistaa, että anna enemmän seksiä, niin ongelmat poistuvat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menetin kunnioituksen miestä kohtaan. Jokvaviikonloppuiset saunakaljat muuttuivat remontti-, asennus-, siivous- ja muutenvaankaljoiksi. Kaljapäissään mies oli ilkeä ja kontrolloiva, vittuili jopa ylioppilaslakista.
Sai itsetunnon kasvatettua neljänkympin kohdalla, kaljottelu näkyy jo naamasta.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa kyllä ahdistavalta tuollainen ylivarovaisuus ja kontrollointi. Ei lapsi opi luottamaan itseensäkään jos vanhempi on kokoajan varoittelemassa ja kyttäämässä vieressä. Yleensä isät ovat juuri niitä jotka äitiä enemmän rohkaisevat kokeilemaan uusia asioita, ihmeellistä toimintaa lapsesi isältä.
Kyllä minä äitinä yritän rohkaista lasta. Kiipeilemään, temppuilemaan, sukeltamaan, kokeilemaan rajojaan. Minua on lapsena varoiteltu kaikesta ja minusta tuli ylivarovainen. Olen yrittänyt itse päästä siitä irti ja lapsestani haluan rohkean naisen! Meillä saa kiivetä pöydälle, hypätä tuoleilta ja kiviltä ja kannoilta, jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehellä oli joku ihme tarve saada olla aina ja ainoastaan perheen kanssa. Hänen perheeseensä kuului siis vain minä ja lapset. Me lasten kanssa haluttiin kylässä käydä sukulaisilla ja ystävillä, sekä kutsua heitä kylään. Lapset halusivat käydä omilla kavereillaan ja kutsua heitä meille. Mies vastusti aina kaikkea tällaista. Kotona olisi pitänyt kykkiä kaikki vapaa-aika, sillä oli myös kaiken lisäksi pihi eli reissut oli nou nou. Kerran vuodessa käytiin jossain eläintarhassa tai huvipuistossa. Harrastuksissakaan ei olisi saanut kulkea, jos ne maksoivat mitään. Omat harrastuksensa tottakai oli eri asia.
Hänestä parasta oli viikonloppuillat, kun hän rassasi ulkona autoaan ja perhe siellä sisällä häntä odotteli. Vaikka ei edes odoteltu.
Yritti monesti saada meidät ulos vielä yhdeksän aikaan illalla, arkena, talvella. Vaikka me oltiin jo sängyssä nukahtamassa.
Nyt minä ja lapset saadaan elää. Mies kykkii yksinään omassa asunnossaan, ja lapset joutuu enää joka toisen viikonlopun kykkimään tynnyrissä.
Vierailija kirjoitti:
Mies käyttäytyi törkeästi raskausaikana. Huusi, haukkui, nimitteli. Oli öitä pois kotoa etukäteen ilmoittamatta, ei vastannut puhelimeen, keksi ihme selittelyjä. Huusi ja raivosi ja heitteli tavaroita.
Se oli aivan kauheaa. Lopputuloksena en enää viihtynyt kotona enkä pystynyt kunnolla nukkumaan ja se sai aikaan vielä lisää huutoa ja riitaa.
Lapsi syntyi, miestä ei jaksanut kiinnostaa. Jopa se päivä, kun tultiin vauvan kanssa laitokselta, perjantai-ilta. Mies oli raivoissaan, kun tulin silloin kotiin, ei olisi sopinut hänelle. Ei ottanut edes takkia pois, lähti ovet paukkuen.
Ei ollut ostanut edes mitään ruokaa jääkaappiin. En ollut saanut kunnolla nukuttua sairaalassa. Olin väsynyt, vauva itki, ei ollut ruokaa. Yritin mennä vauvan kanssa nukkumaan, en voinut. Minulla oli sairaalaan lähtiessä monta päivää aiemmin tullut lapsivesi sänkyyn ja siellä sängyssä oli edelleen ne likaiset, haisevat lakanat.
Mies ei vastannut puhelimeen, soitin monta kertaa.
Ei ollut ihan sitä, mitä olin odottanut, että perhe-elämä vauvan kanssa olisi.
Kaksi viikkoa vielä tuon jälkeen mies huusi ja riiteli ja tuli aikaisintaan puoliltaöin kotiin. Sitten hän yksi päivä lähti, sanomatta sanaakaan.
Siten se ero tuli.
Semmoista se on kun hankkiutuu salaa raskaaksi puhkomalla kondomeja ja väittämällä syövänsä pillereitä, vaikka ei enää syökään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies käyttäytyi törkeästi raskausaikana. Huusi, haukkui, nimitteli. Oli öitä pois kotoa etukäteen ilmoittamatta, ei vastannut puhelimeen, keksi ihme selittelyjä. Huusi ja raivosi ja heitteli tavaroita.
Se oli aivan kauheaa. Lopputuloksena en enää viihtynyt kotona enkä pystynyt kunnolla nukkumaan ja se sai aikaan vielä lisää huutoa ja riitaa.
Lapsi syntyi, miestä ei jaksanut kiinnostaa. Jopa se päivä, kun tultiin vauvan kanssa laitokselta, perjantai-ilta. Mies oli raivoissaan, kun tulin silloin kotiin, ei olisi sopinut hänelle. Ei ottanut edes takkia pois, lähti ovet paukkuen.
Ei ollut ostanut edes mitään ruokaa jääkaappiin. En ollut saanut kunnolla nukuttua sairaalassa. Olin väsynyt, vauva itki, ei ollut ruokaa. Yritin mennä vauvan kanssa nukkumaan, en voinut. Minulla oli sairaalaan lähtiessä monta päivää aiemmin tullut lapsivesi sänkyyn ja siellä sängyssä oli edelleen ne likaiset, haisevat lakanat.
Mies ei vastannut puhelimeen, soitin monta kertaa.
Ei ollut ihan sitä, mitä olin odottanut, että perhe-elämä vauvan kanssa olisi.
Kaksi viikkoa vielä tuon jälkeen mies huusi ja riiteli ja tuli aikaisintaan puoliltaöin kotiin. Sitten hän yksi päivä lähti, sanomatta sanaakaan.
Siten se ero tuli.
Semmoista se on kun hankkiutuu salaa raskaaksi puhkomalla kondomeja ja väittämällä syövänsä pillereitä, vaikka ei enää syökään.
Siellä ilman jäänyt alamittainen katkera ulisee. Aina on kaikki muitten syytä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies käyttäytyi törkeästi raskausaikana. Huusi, haukkui, nimitteli. Oli öitä pois kotoa etukäteen ilmoittamatta, ei vastannut puhelimeen, keksi ihme selittelyjä. Huusi ja raivosi ja heitteli tavaroita.
Se oli aivan kauheaa. Lopputuloksena en enää viihtynyt kotona enkä pystynyt kunnolla nukkumaan ja se sai aikaan vielä lisää huutoa ja riitaa.
Lapsi syntyi, miestä ei jaksanut kiinnostaa. Jopa se päivä, kun tultiin vauvan kanssa laitokselta, perjantai-ilta. Mies oli raivoissaan, kun tulin silloin kotiin, ei olisi sopinut hänelle. Ei ottanut edes takkia pois, lähti ovet paukkuen.
Ei ollut ostanut edes mitään ruokaa jääkaappiin. En ollut saanut kunnolla nukuttua sairaalassa. Olin väsynyt, vauva itki, ei ollut ruokaa. Yritin mennä vauvan kanssa nukkumaan, en voinut. Minulla oli sairaalaan lähtiessä monta päivää aiemmin tullut lapsivesi sänkyyn ja siellä sängyssä oli edelleen ne likaiset, haisevat lakanat.
Mies ei vastannut puhelimeen, soitin monta kertaa.
Ei ollut ihan sitä, mitä olin odottanut, että perhe-elämä vauvan kanssa olisi.
Kaksi viikkoa vielä tuon jälkeen mies huusi ja riiteli ja tuli aikaisintaan puoliltaöin kotiin. Sitten hän yksi päivä lähti, sanomatta sanaakaan.
Siten se ero tuli.
Semmoista se on kun hankkiutuu salaa raskaaksi puhkomalla kondomeja ja väittämällä syövänsä pillereitä, vaikka ei enää syökään.
Me saatiin lapsi lapsettomuushoitojen jälkeen. Yritettiin yli 2 vuotta. Joten ei ollut mikään yllätys miehelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies käyttäytyi törkeästi raskausaikana. Huusi, haukkui, nimitteli. Oli öitä pois kotoa etukäteen ilmoittamatta, ei vastannut puhelimeen, keksi ihme selittelyjä. Huusi ja raivosi ja heitteli tavaroita.
Se oli aivan kauheaa. Lopputuloksena en enää viihtynyt kotona enkä pystynyt kunnolla nukkumaan ja se sai aikaan vielä lisää huutoa ja riitaa.
Lapsi syntyi, miestä ei jaksanut kiinnostaa. Jopa se päivä, kun tultiin vauvan kanssa laitokselta, perjantai-ilta. Mies oli raivoissaan, kun tulin silloin kotiin, ei olisi sopinut hänelle. Ei ottanut edes takkia pois, lähti ovet paukkuen.
Ei ollut ostanut edes mitään ruokaa jääkaappiin. En ollut saanut kunnolla nukuttua sairaalassa. Olin väsynyt, vauva itki, ei ollut ruokaa. Yritin mennä vauvan kanssa nukkumaan, en voinut. Minulla oli sairaalaan lähtiessä monta päivää aiemmin tullut lapsivesi sänkyyn ja siellä sängyssä oli edelleen ne likaiset, haisevat lakanat.
Mies ei vastannut puhelimeen, soitin monta kertaa.
Ei ollut ihan sitä, mitä olin odottanut, että perhe-elämä vauvan kanssa olisi.
Kaksi viikkoa vielä tuon jälkeen mies huusi ja riiteli ja tuli aikaisintaan puoliltaöin kotiin. Sitten hän yksi päivä lähti, sanomatta sanaakaan.
Siten se ero tuli.
Semmoista se on kun hankkiutuu salaa raskaaksi puhkomalla kondomeja ja väittämällä syövänsä pillereitä, vaikka ei enää syökään.
Siellä ilman jäänyt alamittainen katkera ulisee. Aina on kaikki muitten syytä.
Juuri niin. Kaikki on aina miesten vika. Kaikki miehet ovat sikoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies käyttäytyi törkeästi raskausaikana. Huusi, haukkui, nimitteli. Oli öitä pois kotoa etukäteen ilmoittamatta, ei vastannut puhelimeen, keksi ihme selittelyjä. Huusi ja raivosi ja heitteli tavaroita.
Se oli aivan kauheaa. Lopputuloksena en enää viihtynyt kotona enkä pystynyt kunnolla nukkumaan ja se sai aikaan vielä lisää huutoa ja riitaa.
Lapsi syntyi, miestä ei jaksanut kiinnostaa. Jopa se päivä, kun tultiin vauvan kanssa laitokselta, perjantai-ilta. Mies oli raivoissaan, kun tulin silloin kotiin, ei olisi sopinut hänelle. Ei ottanut edes takkia pois, lähti ovet paukkuen.
Ei ollut ostanut edes mitään ruokaa jääkaappiin. En ollut saanut kunnolla nukuttua sairaalassa. Olin väsynyt, vauva itki, ei ollut ruokaa. Yritin mennä vauvan kanssa nukkumaan, en voinut. Minulla oli sairaalaan lähtiessä monta päivää aiemmin tullut lapsivesi sänkyyn ja siellä sängyssä oli edelleen ne likaiset, haisevat lakanat.
Mies ei vastannut puhelimeen, soitin monta kertaa.
Ei ollut ihan sitä, mitä olin odottanut, että perhe-elämä vauvan kanssa olisi.
Kaksi viikkoa vielä tuon jälkeen mies huusi ja riiteli ja tuli aikaisintaan puoliltaöin kotiin. Sitten hän yksi päivä lähti, sanomatta sanaakaan.
Siten se ero tuli.
Semmoista se on kun hankkiutuu salaa raskaaksi puhkomalla kondomeja ja väittämällä syövänsä pillereitä, vaikka ei enää syökään.
Siellä ilman jäänyt alamittainen katkera ulisee. Aina on kaikki muitten syytä.
Juuri niin. Kaikki on aina miesten vika. Kaikki miehet ovat sikoja.
Veikkaan, että harva mies jättäisi apua pyytävää, juuri synnyttänyttä naista ja vastasyntynyttä vauvaa ilman apua, vaikka kyseessä ei olisi edes oma vaimo ja oma lapsi.
Veikkaan, että aika moni ihan vieraskin mies tuossa tilanteessa auttaisi vaihtamaan ne lakanat, hakisi kaupasta ruokakassin ja kysyisi, voinko vielä tehdä jotakin.
Olemme miettineet yhdessä jo pitkään eroa. Syitä on lukuisia ja jopa terapiassa olemme yrittäneet setviä suhteemme kohtaloa. Puolisoni oli tavatessamme todella traumatisoitunut, koska oli juuri menettänyt neljä läheistään, joista yksi oli hänen kumppani. Lisäksi oli myös itse hetkeä aikaisemmin onnettomuudessa, ja se kipu kokonaisuudessa oli sellaista missä minun oli vaikeaa tukea. Hänen perheensä ei koskaan hyväksynyt minua, vaan jatkuvasti arvosteli ja vertaili minua entiseen kumppanin suhteemme alkuajan. Lasten myötä en ollut tarpeeksi hyvä äiti ja en osannut kasvattaa lapsiamme heidän silmissään oikealla tavalla, vaan aina tein jotain mistä sain arvostelua ja lyttäämistä osakseni. Olisinpa saanut vain olla suhteessa puolisoni kanssa rauhassa. Voi kun hän olisi tukenut minua, rakastanut alusta alkaen meitä perheenä, lapsiamme ja nähnyt tuskaani, kun tunsin olevani riittämätön ihminen usean vuoden ajan. Nyt kun en itse pääse enää tapahtumista yli, niin ei varmaan enää muu auta kuin jatkaa eri suuntiin, vaikka ei tätä lasten kannalta nykyhetkessä haluttaisi tehdä. Olen vain niin surullinen koko ajan, ettei mikään muu tunnu olevan parempi ratkaisu. Riitelemme joka viikko, mikä syö koko perheen, vanhempien ja lasten voimavaroja vain entisestään. Eipä tätä toivoisi kenellekään ja uskoisin, että jään mahdollisen eromme jälkeen yksin ja annan lapsilleni mahdollisuuden kasvaa paremman ilmapiirin omaavassa kodissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies käyttäytyi törkeästi raskausaikana. Huusi, haukkui, nimitteli. Oli öitä pois kotoa etukäteen ilmoittamatta, ei vastannut puhelimeen, keksi ihme selittelyjä. Huusi ja raivosi ja heitteli tavaroita.
Se oli aivan kauheaa. Lopputuloksena en enää viihtynyt kotona enkä pystynyt kunnolla nukkumaan ja se sai aikaan vielä lisää huutoa ja riitaa.
Lapsi syntyi, miestä ei jaksanut kiinnostaa. Jopa se päivä, kun tultiin vauvan kanssa laitokselta, perjantai-ilta. Mies oli raivoissaan, kun tulin silloin kotiin, ei olisi sopinut hänelle. Ei ottanut edes takkia pois, lähti ovet paukkuen.
Ei ollut ostanut edes mitään ruokaa jääkaappiin. En ollut saanut kunnolla nukuttua sairaalassa. Olin väsynyt, vauva itki, ei ollut ruokaa. Yritin mennä vauvan kanssa nukkumaan, en voinut. Minulla oli sairaalaan lähtiessä monta päivää aiemmin tullut lapsivesi sänkyyn ja siellä sängyssä oli edelleen ne likaiset, haisevat lakanat.
Mies ei vastannut puhelimeen, soitin monta kertaa.
Ei ollut ihan sitä, mitä olin odottanut, että perhe-elämä vauvan kanssa olisi.
Kaksi viikkoa vielä tuon jälkeen mies huusi ja riiteli ja tuli aikaisintaan puoliltaöin kotiin. Sitten hän yksi päivä lähti, sanomatta sanaakaan.
Siten se ero tuli.
Semmoista se on kun hankkiutuu salaa raskaaksi puhkomalla kondomeja ja väittämällä syövänsä pillereitä, vaikka ei enää syökään.
Siellä ilman jäänyt alamittainen katkera ulisee. Aina on kaikki muitten syytä.
Juuri niin. Kaikki on aina miesten vika. Kaikki miehet ovat sikoja.
Veikkaan, että harva mies jättäisi apua pyytävää, juuri synnyttänyttä naista ja vastasyntynyttä vauvaa ilman apua, vaikka kyseessä ei olisi edes oma vaimo ja oma lapsi.
Veikkaan, että aika moni ihan vieraskin mies tuossa tilanteessa auttaisi vaihtamaan ne lakanat, hakisi kaupasta ruokakassin ja kysyisi, voinko vielä tehdä jotakin.
Kuka on näin todellisuudelle vieras. Munkin mies jätti mut näin yksin vauvan kanssa, tykkäsi tehdä vain ylitöitä, olla koneella ja käydä baarissa. Ja siis ihan oikeasti myönsi myöhemmin, että töissä oli kivempaa kuin kotona.
Kun ripustin pihalla pyykkiä, istui autossa odottamassa eikä suostunut auttamaan, sanoi että onpa kyvytön eukko, joka ei edes pyykkiä pysty itse ripustamaan.
En kai ole exäsi nykyinen? Alan kypsyä miehen pihiyteen ja elämän tylsyyteen ja ainaiseen kotona oloon. Emme ole vielä eronneet, mutta ei tällaista kukaan jaksa.